Excuse me, Mr. Paddington!

Viime aikoina on tullut taas joogailtua paljon ulkona kun on kelit sallinut mutta juhannuksen sää oli jotenkin taas niin huvittava. Juuri sen ajan oli myrsky kun ihmiset olisi halunnut maata riippukeinuissa ja heittää toisiaan mölkyillä, heti kun valkeni lauantai-aamu tuli kaunis ja tyyni ilma. Kyllä joku ylhäällä kettuilee meille oikein olan takaa! Tai onko tullut mieleen, jos Almightyä ei vaan kiinnosta enää vuodesta toiseen katsoa meidän juhannus-hölmöilyjä?

Jussi ja Jussin juhannussima kaatuvat taas kokkoon, Vihta-ukko vihtoo menemään järven ja saunan väliä kalleuden vilkkuen koko päivän, illan ja yön sekä Pelimies pelaa mölkkyä, petankia ja tekee juhannustaikoja naapurin muijalle. Eihän tätä välttämättä jaksa montaa vuotta katsella? Pistetääs muutamaksi kymmeneksi vuodeksi sateet laulamaan tän ajaksi niin pysyy nuokin hullut sisätiloissa.

Metsässä on ihan parasta juosta, kaikki tuoksut ja maisemat vievät mennessään isommankin kaupunkilaisen. Vetäsin lauantaina juoksulenkin metsän keskellä ja vastaan tuli vaikka mitä! Pörriäiset pörrää ympärilläsi kyllästymiseen asti, perhoset liitelevät kiltisti kauniina ja pysyvät poissa tieltä, käärmeet KYYläävät ja sihisevät piilossa kunnes tulet liian lähelle ja saattavat iskeä kiinni minä hetkenä hyvänsä!

Mulla on joku pakkomielle siitä kun olen yksin lenkillä että joku seuraa ja vaanii takanani. Siitä saa toki kivasti potkua perseelle että menee kovempaa mutta ei tässäkään asiassa voisi vaikka olla ihan vaan normaalisti. Vähän väliä kuulen rapinan takanani ja puuskutuksen suoraan niskassani, vilkuilen taakseni kun mikäkin vankikarkuri ja mietin mielessäni miksi saatana en ottanut kännykän sijaan linkkaria mukaan!

Näen myös usein karhuja joka puolella, kyllä! Karhuja joita ei näe meidän metsissä ikinä, silti jokainen liikahtava asia on yleensä heti Herra Paddington joka haluaa repiä mun mielikuvitusta täynnä olevan pään irti. Mulla on kylläkin sotasuunnitelma niitä varten jos ja kun hän tulee vastaan mesikämmenineen, aion tunkea sormet sen silmiin. plop! Mitäkö hyötyä siitä on? No sitä sattuu ihan saatanasti ja se lähtee pois.

Mutta mistä me edes tiedetään mitä kaikkea eläimet ymmärtää, puhuu ja tiedostaa? Miten kukaan tutkija ihan oikeasti tietää mitä niiden päässä liikkuu? Mitä jos ne vaan esittää ja ovat jotain suurta? Meidän metsästys on vain leikkimielinen kilpailu heille joka näytetään televisiosta Nälkäpelin tavoin. Kuka elikko joutuu metsästyskauden avajaisissa ensimmäisenä ruokapöytään, kuka on tämän vuoden heikoin lenkki?

Mitä minä mietin vai mietinkö mitään?

 

Tarinaa loppuviikosta!

🐻

 

4
Jaa:

This Post Has 2 Comments

  1. 🙂 mul on ihan sama juttu nallejen kanssa..meijän mökillä saaressa ei oo never ollu nalleja (nyt kun kirjoitan tän niin AIVAN varmasti seuraavalla kerralla siel on), mut joka kerta ku meen sinne ja ajetaan veneellä kohti saarta näen niitä. Ja itse pääkallon paikalla, odotan et milloin mistäkin rämeiköstö sellanen pamahtaaa eteen 🤣
    Yks syy miks laulan kovaa ku meen ulkohuussiin..

    Tsemppiä nalle joogaan ja lenkkeihin 💪
    Sun kirjoitukset on huippuja ❤️

    1. hahaa, hienoa että on muitakin nallepsykoosista kärsiviä! 😀 jaamme siis tuskan, sun kirjoitukset myös on huippuja et jaetaan myös sekin sitten ! 😀

Vastaa

Close Menu

Black Friday