Nosedive

Vielä muutama metri ja olemme perillä! Huudan ystävälleni Sonjalle takanani, joka ei jaksaisi enää yhtään rappusta. Hiki otsalla kiipeämme vielä muutaman rapun, perillä! Huvipuisto johon olemme odottaneet koko kesän pääsevämme on nyt suoraan edessämme. Pieni tyttö juoksee nauraen ohitsemme kun tuulispää, tönästen vahingossa laukkuni maahan. “Anteeksi” huutaa tyttö hymyillen ja katoaa porttien taakse hiukset hulmuten. Keräämme Sonjan kanssa tavarani maasta ja koitamme vihdoin selvitä sisälle itsekin.

Kaksi lippua kiitos! Hihkaisen tiskille, jonka takaa paljastuu iso ja vihaisen näköinen mies jolla on suurensuuri, kirjaimellisesti silmään pistävä nenä. Miehellä on käsissään vanha ja kulunut kirja, jonka sivuja hän vaihtaa nenällään päätään heilauttaen. Hän ei edes vilkaise minua antaessaan liput vaan jatkaa lukemista nenä tuhisten. Tämäpä kohteliasta, heitän rahat tiskiin ja vilkaisen hänen nimensä lapusta rinnassaan: Nikke Nenonen. Huudan ivallisella äänellä kiitos vaan, Nikke! Hän ei olkaansa kohauta eikä edes nenäänsä nyrpistä vaan jatkaa lukemista kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Kävelemme hieman ihmeissämme porttien läpi ja vilkaisen vielä olkani taakseni, Nikke ei enään lue kirjaa eikä kääntele sivuja, vaan tuijottaa isoilla lautasen kokoisilla silmillään meidän peräämme pelottava hymy naamallaan, kämmenet ja pitkä nenä vasten tiskin lasia. Minulla meni juuri kylmät väreet +25 asteen kelillä, nyt on aika mennä ja nopeasti eteenpäin.

Huvipuisto on täynnä ihmisiä, on lapsia vanhempineen, on nuoria ystävineen. Asetan aurinkolasit päähäni jotta näkisin eteeni, aurinko porottaa niin kirkkaana ja kauniina. Nostan käden auringon eteen, valonsäteiden takaa näkyy jotain isoa, hienoa ja hurjaa. Se on Nosedive. Laite, josta vain harvat tietävät totuuden ja jonka vain muutamat ovat kokeneet.

Sen väitetään olevan maailman hurjin, suurin ja pelottavin laite jossa on sekoitus vuoristorataa, kauhutaloa ja kaikkea siltä väliltä. Monet kääntyvät viime metreillä pois tai muuten vaan katselevat kaukaa kauhistellen. Aina kun kävelet laitteen ohi, portilla kaikuu tunnuslause kaiuttimista aluksi iloisella lapsen äänellä joka loppua kohden rätisee ja mörenee miehen ääneksi: “Nosedive, nosedive, Dare you to try!” ja lopuksi ympäriinsä kaikuva, rauhallisen karmiva lapsien nauru.

Vain kolmen ihmisen tiedetään varmaksi käyneen laitteen läpi: hullut poronkouluttaja-veljekset Pohjanmaalta Timppa ja Tomppa, joista paparazzi sai kuvan juuri heidän poistullessaan mutta kuva oli todella epäselvä ja heilahtanut, veljekset kuitenkin näyttivät voivan todella huonosti ja sen koommin heistä ei ole kuultu.

Kolmas läpikäynyt on Hurja-Henry, painonnostaja Helsingistä jonka jalkaprässinä toimii salin viereinen kerrostalo, hän nukkuu solariumissa ja syö pelkästään proteiinipatukoita. Hänellä oli muhkeat ja isot lihakset ennen laitteeseen menoa, ulos tullessaan oli hän kuin eri mies. Henryn paksut tummat hiukset olivat muuttuneet vitivalkoisiksi, isot muhkeat lihakset kuiviksi luukapuloiksi. On myös epäilty ettei kuvattu ihminen ollut edes Henry, mutta selvyyttä ei ole saatu.

Minä ja Sonja olemme täällä tuon laitteen takia, olen pienestä asti halunnu tehdä päinvastoin kuin muut, uskaltaa mitä muut eivät uskalla, näyttää mihin minusta on! Nyt on se aika. Kävelen hengitellen rauhassa samalla katsellen ylös suurta Nosedive -logoa, haistellen adrenaliinia mikä minua jo sisällä odottaa. Otan yhden askeleen kohti sisäänkäyntiä ja säpsähdän alkavaa tuttua tunnuslaulua joka kaiuttimista korviimme kajahtaa, lasten naurun kaikuessa Sonja tarraa käteeni puristaen, ei hei sittenkään mennä, tämä ei ole hyvä idea.

Katson Sonjaa silmiin vakuuttaen, sun ei ole pakko tulla mutta mä lupasin itselleni meneväni, mä haluan näyttää muille ja itselleni. Mun on pakko mennä. Sonja aikansa pähkäiltyään irroittaa kädestäni, halaamme vielä viimeisen kerran naurahtaen mutta nauru loppuu lyhyeen ja hymymme hyytyy. Nyt se on menoa.

Kävelen sisään porteista vilkaisematta taakseni, koska pelkään kääntyväni takaisin ja pakenevani, päättäväisesti etenen käytävää joka pimenee ja pimenee. Eteeni ilmestyy hahmo pimeässä, vain hänen varjonsa näkyy. Hahmo kääntyy ja varjossa erotan silmään pistävän, pitkän ja ison nenän. Ei epäilystäkään kuka tuo on, selkäpiitä karmii taas ja alan tuntea välittömästi katumusta päätöksestäni.

Menen lähemmäs ja kohtaan hänet taas. Nikke ojentaa minulle sivun kirjastaan, hän ei edelleenkään edes vilkaise minuun vaan nenä kirjassaan kiinni heiluttaa kädellään sivua naamani edessä kuin räkäistä nenäliinaa. Otan sivun häneltä, katson sitä ja se on kirjan ensimmäinen sivu, siinä lukee Nosedive -kuoleman syöksy, kirjoittanut Nikke Nenonen. Samalla sekunnilla lukiessani nenästäni tippuu veripisara käsissäni olevalle sivulle, nostan pääni ylös ja katson eteeni.

Niken lautasen kokoiset silmät tuijottavat sieluuni, pelottava virne naamallaan hän vetäsee vipua yläpuolellaan, tiputtaen minut maasta läpi alas pimeään onkaloon jonne tipun vapaapudotukseen, pitkälle ja vielä pidemmälle kaukaisuuteen. Hiljaisuus. Pimeys.

Havahdun kirjan sivun rapinaan, yritän liikkua mutta turhaan, tuntuu kuin olisin liimattuna paperiin, sidottuna, suljettuna. Avaan silmäni ja siinä se taas on, Nikke ja Niken nenä. Nenä tuhisten huitoo hän miekkakalamaisesti sivuja puolelta toiselle, olen kirjan sisällä. Olen yksi sivuista, yritän kääntää päätä ja katsoa toiselle sivulle, omalla aukeamallani on nainen, joka katsoo totisena minua ja yrittää myös liikkua.

“Yksi lippu, kiitos!” Kuuluu Sonjan ääni, hän keskustelee kiivaasti jonkun kanssa puhelimessa ja selittää menevänsä hakemaan minua pois Nosedivestä, jonne olen jäänyt jumiin. Yritän huutaa että tässä minä olen ihan nenäsi edessä mutta turhaan, Sonja lähti jo juoksemaan sisään. Nikke nostaa kirjan naamansa eteen ja sanoo virne naamallaan: Tervetuloa Nosediveen! Huitaisten samalla kirjan kiinni.

Voihan nenä!

Nuuhkikaa nyt oikein kunnolla näitä kesäkelejä, ne ei välttämättä kauaa kestä! ☀

-Johanna-

2
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday