Oh Dear Teddy

Vauva-arki. Se on aikamoista. Marathon. Armeija. Ebola. Talvisota. Vertaiskohteita on miljoonia. Se on semmonen homma että tässä voi seota kuuppa pahemman kerran jos ei pidä asioista huolta. “On ne naiset vahvoja ku ne jaksaa olla raskaana ja sitten vielä vauvan kanssa päivät pitkät. Sehän kokoajan huutaa, kakkaa ja imee tissiä. Sit ne vielä valvoo yöt, pesee pyykit, oon kuullu myös huhun, että jotkut jopa harjaa hiukset ja meikkaa.”

NO, mä oon varmaan se Äiti jonka nimi ei ole Teresa, mitä jos ei jaksakaan? Eihän? Eikai? En mä ainakaan. Tauko, Paussi. Perkele. “Sähän saat vaan olla kotona, nauti nyt. Se on nii vähän aikaa noin pieni, ota kaikki irti.” Se väli on jossain ton Liberon ja Pampersin välissä, korvikkeen ja rintapumpun läheisyydessä. Mä tiedän että se ihana pieni lapsi on tässä jossain ihan kokoajan, saan olla sen kanssa lähikontaktissa päivät pitkät, se on niin suloinen ja kaunis. Näin muistelen, nyt kun lapseni on kaksi ja puol vuotta. Tässä kävi just niin, ku ei pitänyt. “Miten aika meni näin nopee, miten toi ny on jo noin iso, kenen toi ryppy on mun silmän alla.” Eli jälleen kerran klassinen ihmisen maailmaan tuonnin aikajana: Raskaus – Synnytys – blackout – 2v. Juhlat. Huomenta,Tänään sun lapsi täyttää kaksi ja Sä olet vanha. Onneksi Olkoon molemmille !

Vauva- aikana tekee ihan sairaan outoja juttuja, aivot on kirjaimellisesti jätetty narikkaan, pölyisen nahkatakin ja unelmien viereen ja narikkalappu on hukutettu ihan helvetin syvälle laukun pohjalle.

“Hyvä muisti” on joku naurettava kaiku menneisyydestä, mutta en sitäkään oikein muista, kai. Esimerkiksi, muista nyt sitten pistää nuo pyykit narulle! Herään seuraavana aamuna ja kävelen pesuhuoneeseen, v*ttu noi pyykit. Alan pistämään niitä kuivumaan ja huomaan että vauvan bodyssa on edelleen eiliset niskapaskat, eli en edes ole muistanut pistää pesukonetta päälle. Great!

Yöheräily on se pahin. Sillon näkö- ja kuuloharhat ovat jo arkipäivää, vaikka olohuoneessani olisi ollut keskellä yötä Star Warsin Yoda polttelemassa sikaria ja juomassa viskiä olisin luultavasti vain sanonut hihitellen Yoda-äänellä: “Careful you must be, drink too much you should not” Ja lähtenyt takaisin nukkumaan. Myös aivosoluilla on vaikeuksia löytää paikasta A paikkaan B, kulkevat kiertoreittiä ja vielä mukulatiellä. Mukula. MUKSU. NAPERO. Kaikki viittaa lapsiin, ulkonakin näkee vaan äitejä lastenvaunujen kanssa, kaupassa myydään pelkkää pilttiä ja tuttelia.

Sadepisarat rapisevat peltikatolle… tip… tip… tip… Katselen ikkunasta räystäitä pitkin valuvaa vesivirtaa joka hiljalleen hivuttautuu nurmikolla hyppivien sammakoiden iloksi. Pienen pieni orava kiipeää ylös puuta pitkin etsien suojaa sateelta, löytäen hylätyn linnunpesän jonne käpertyy lämpimään.

No nyt hänkin nukahti, katsoin sylissäni olevaa pientä nyyttiäni Leeviä, niin tyytyväinen, niin rauhallinen, kestäisipä tämä hetki ikuisesti. Kävelen ikkunan luota takaisin vauvan huoneeseen jonne pienoisen asetan pinnasänkyyn uneksimaan äidistä, isästä ja kaikesta kauniista. Ainakin näin toivon. Telkkarista tuli viimeisimpänä ohjelmana ennen sulkemista Amerikan lapsimissit, joten toivottavasti ei nyt ainakaan sitä. Tarkistan vielä, että itkuhälytin on päällä, check.

Hiippailen hiljaisin askelin keittiöön, nappaan mukaani sipsipussin, dipin ja limun jotka varasin jo päivällä kaupassa käytyäni iltaevääksi kun saan jätkän unille. Mieheni on ollut ylitöissä koko viikonlopun, vielä tämä yö pikkujätkän kanssa kaksistaan. Lähetän miehelleni tärkeän tiedotteen että syön sipsiä ja alotan leffan, myös selfie viiden leuan kanssa on pakollinen. Yritän avata sipsipussin “hiljaa”, uskomatonta miten toi rapina tuntuu kuuluvan naapuriin asti sillon kun yrittää olla hiljaa ettei napero herää.

Ajattelin katsoa kauhuleffan, löytyisipä kerrankin joku oikeasti pelottava ja säväyttävä. Tarkistan pariin otteeseen ovet, jotta jos nyt jostain syystä juuri tänä yönä se murtovaras haluisi välttämättä ton mun kirppikselta ostetun laukun tai vuosisatoja vanhan tietokoneen, niin ei tänä yönä perkele! Not this time!!

Niinkun on moneen otteeseen tullut selväksi, mun mielikuvitus laukkaa kovempaa kuin kaakit teivon raviradalla. “29v. Tamma, Johanna, lämminverinen” Totossa 100% voittomahdollisuus. Niin sen takia usein löytyy tilanteita, missä kuvittelee kaikenlaista, varsinkin sillon kun valvot öitä lapsen kanssa ja rytmit on yhtä sekasin kun naapuritalon Piri-Pera.

“Teddy’s Revenge” Hohhoijaa? Kuulostaa taas niin paskalta, mutta kokeillaan jos tästä olisi mihinkään. Sipsit suuhun ja paina Play. Elokuvaa on mennyt noin 15min kun silmäni sulkeutuu väkisin, sipsipussi tipahtaa lattialle ja vaivun syvään uneen. Näen unta elokuvaan liittyen, jännittävät tapahtumat jatkuvat pääni sisällä ja tuska hiki virtaa pitkin otsaani. Teddy, iso elävä pehmonalle jonka vatsaa peittää veren punainen teksti “HUG ME” halaa uhrinsa hengiltä vahvoilla, karvaisilla, pehmoisilla käsillään. Halattaessa Teddystä kuuluu suloinen ja söpö ääni joka sanoo “Would you hug me Forever and Ever?”. Hänellä on aina mukana pieni reppu täynnä punaisia nallekarkkeja, joita hän mässyttelee piilossa odottaessaan oikeaa hetkeä rutistaa, puristaa, syleillä ja kuristaa.

Kuulen vienon lapsen itkun, mistä se kuuluu? Käyn taloa läpi, juoksen ja itken, missä lapsi on auttakaa! Kompastun rappusissa ja havahdun avaamaan silmäni ja herään tokkuraisena, kuulen edelleen itkun, sehän on Leevi! Raahaan itseni ylös sängystä ja sipsutan vauhdilla huoneeseen katsomaan mikä hätänä.

Leevi vetää unta kupoliin tyytyväinen virne huulillaan, mitä ihmettä… voi olla että olin niin unessa että kuvittelin vaan. Annan pusun Leevin poskelle ja samalla peittelen alas valuneen peiton hänen päälleen. Hyvää Yötä rakas, kävellessäni ulos huoneesta astun johonkin pehmeään ja tahmeaan, huoneessa on pimeää en näe mitä se on. Nappaan tahmaisen kökkäreen mukaani ja kävelen keittiön valon eteen, siristän väsyneitä silmiäni ja katson läheltä, se on puoliksi mässytelty punainen nallekarkki.

Mitä sattumaa? Vai onko Teddy oikeesti täällä? Mielikuvitukseni karkasi jo aikaa sitten takaisin teivoon ja nappasin jo laatikosta veitsen jolla silvon kyllä samantien tappajahalinallen jos se on tossa mun selän takana. Sipsutan vauhdilla takaisin makkariin ja lähetän miehelleni viestin että kato ny mitä löyty ja sit katoin just tollasta leffaa ja hei mitä jos…

Nauruhymiöiden vuoraamana hän vastaa viestiini että tarkista nyt sängyn alta ettei vaan ole siellä. Pistä myös karkkihylly lukkoon… NO HEHHEH, ehkä taas vaan kuvittelen niinkun aina. Keskisormi- emojin lähetettyäni käännän kylkeä ja suljen silmäni yrittäen taas napata unen päästä kiinni. Hetken maattuani hiljaisuudessa kuulen itkuhälyttimestä särinää, laitan ääntä vähän kovemmalle ja koitan kuunnella onko Leevi hereillä vai mitä nuo äänet ovat. Painan korvani kiinni hälyttimeen, kuuluu jotain hiljaista ääntä… se ei ole rätinää, ei itkua, ei pyörimistä, vaan tasainen mässytyksen ääni Mums, Mums, Mums… tuskahiki löysi taas tiensä otsalleni ja niskaani.

Juuri kun olen lähdössä kiitäen Leevin luokse kuulen pienet, pehmeät askeleet tulevan kohti makuuhuonettani… Tuijotan makkarin ovelle, selkäpiitäni karmii ja sykkeeni on katossa… Oi kulta, se oletkin vain sinä! Leevi pienoinen on kiipeillyt pinnasängystään ylös ja käppäillyt tänne, tule tänne viereeni kulta. Äiti tässä on vähän väsynyt ja kuulee omiaan. Kääriydymme vierekkäin isoon sänkyyn peiton alle, nyt vihdoin nukkumaan. Suljen silmäni ja vaivun syvään uneen.

Herään pirteänä aamusta ja tuntuu kun olisin nukkunut putkeen älyttömän pitkään, vitsi mikä tunne, en edes muista koska viimeksi näin hyvin olen nukkunut! Huomaan käden ympärilläni, vihdoin se ylityöurakka on ohi ja mieheni on kotona! Otan kädelläni hänen kädestään kiinni mutta se onkin pehmeä ja tahmainen, halausta kiristäen suloinen ja söpö ääni sanoo kuiskaten “Would you hug me Forever and Ever?”

XoXo

0
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday