Optimisti merihädässä

Viime viikko koostui syömisestä, joulun valmistelusta ja laineiden liplatuksesta. Söin siis varmaan noin kahden kuukauden edestä ruokaa kisojen jälkeen ja loppua ei ole näkynyt. Asiaan ei auttanut viikonlopun pikkujoulut kinkkuineen ja laivan seisovapöytä jälkiruokineen.

Aa

Sunnuntaina olimme tosiaan koko suurperheemme voimin laivalla, ihan kaikki kolme. Pakkasimme vaipat, passit, hammasharjat ja taistelumielen uhma-kohtauksia vastaan. Antaa tulla vaan, valmiina ollaan!

Täysin ennakko-odotuksia vastoin reissu menikin ihan helkkarin hyvin ja ainoa uhma koko reissulla olikin meren yöllinen sekoaminen, tästä kohta lisää. Parin viikon päästä kolme vuotta täyttävä sankarimme söi hyvin, leikki paljon ja nauroi koko reissun ajan. No okei, värikynä. Muutaman kerran pieni kiukku mutta ei MITÄÄN verrattuna normaaliin. Jäi älyttömän hyvä fiilis koko reissusta koska odotukset olivat ihan toiset.

Olemme nyt joka vuosi käyneet tosiaan vuoden lopussa risteilemässä porukalla ja edelliset kerran eivät ole olleet niin hohdokkaita mutta hyvin on vuodessa aina unohtanut edellisen ja lähdetty silti. Optimistisesti ajateltuna kaikesta selvitään vaikka mitä olisi edessä ja vaikka olisi paska reissu tulipahan tehtyä.

—

Kaikki meni muuten hyvin mutta merenkäynti yöllä oli aikamoista. Heräsin keskellä yötä siihen kun pyödällä olevat lasit kilisivät yhteen ja laiva vaappui ylös ja alas kuin mikäkin vuoristorata. Kävin vessassa ja koitin ajatella että ei tässä mitään hätää, normaalia merenkäyntiä se vain.

Kävelin takaisin sänkyyn muka nukkumaan mutta ei mennyt kun muutama minuutti, seinät alkoi natista kuin olisivat hajoamaisillaan ja mielikuvitukseni lähti laukkaamaan kauas kannelle laineiden luokse. Kaatuuko laiva tai mitä jos edessä on kohta jäävuori? Nyt ei ole edes vielä talvi mutta entä joku iso kivi tai… tai toinen laiva? Joo toinen laiva. Me törmätään vahingossa toiseen laivaan ja tämä paatti kääntyy ylösalaisin niinkuin mahalaukkuni tästä myrskystä.

Raahauduin ikkunan luokse ja katselin vaahtopäitä jotka tuijottivat sieluuni kutsuen mielikuvitustani leikkimään märälle ja liukkaalle kannelle. Muu porukka veti sikeää ja eivät onneksi siinä vaiheessa vielä heränneet minun tai vaahtopäiden sekoiluun. Hyttimme oli suoraan keulassa. Katsellessani ulos pimeään alkoi Celine Dion laulamaan tunnettua balladia, siristin silmiäni ja näin kuinka Jack ja Rose heiluttivat minulle samalla kiikkuen keulan päässä kauniine iltapukuineen.

Lopunkaiken sitten avattuani telkkarin rauhotuimme kaikki. Minä, mielikuvitukseni ja sattumalta myös vaahtopäät vetivät välillä henkeä. Keinutus helpotti ja heräsin hyvinvoivana ja elossa aamulla satamassa.

As

Vielä itse reissusta ja muutenkin ihmisten odotuksista ja kokemuksista. Pessimisti ei pety, niinhän sitä aina sanotaan. Asuukohan meissä kaikissa pieni pessimisti? Jos sitä odottaa aina pahinta ja kaikki päättyy huonosti. Tyytyyköhän sitä silloin myös vähempään eikä välttämättä tavoittele sitä mihin oikeasti pystyisi?

Itse olen aika paha optimisti. Pahalla tarkoitan sitä että se tuo hätäilyn ja hölmöyden mukanaan. Hyppään ehkä jopa liiankin herkästi asioihin mukaan ja mietin vasta jälki käteen että oiskohan… no, meni jo. Vihreät silmäni vaihtavat välillä värinsä liian sinisiksi. Ei tässä mitään voi käydä, kaikkeen voi luottaa ja elämä on hattaraa ja sirkushuveja.

Silti tuo optimistisuus on tuonut tavallaan oikeastaan kaiken mistä nyt voin olla ilonen. Se on tuonut rohkeutta ja paljon uusia ystäviä. Varmasti jotkut, jotka itsensä pessimistiksi lukevat, ajattelevat sen puolen heissä pelastaneen heidät monelta.

Hyvää viikonloppua!

2
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday