Run, Koskinen, Run!

Juokseminen on erikoinen homma, jos sitä tekee väkisin ja ei sillä hetkellä kiinnosta eikä löydä oikeaa rytmiä niin se on kyllä ihan paskaa ja älyttömän rankkaa! Henki ei kulje, jalat kramppaa ja toi saatanan rakkokin puhkee metrin välein. Mutta kun löytää rytmin ja tasaisuuden se on oikeasti ihan hauskaa ja sen jälkeen on älyttömän hyvä olo. Itse tykkään enemmän juosta lyhyempiä, räjähtäviä matkoja kun pitkiä ja rauhallisia, tietysti varmaan johtuen jenkkifutis- taustasta jossa räjähdettiin pelin aikana fyysisesti ja henkisesti kokoajan. Viime vuosina olen kokeillut myös tätä pitkänmatkan juoksemista rauhallisella sykkeellä, nii kyllä se siitä kummasti alkoi sujua kun vaan keskittyi.

Me käytiin jokunen vuosi sitten kavereiden kanssa juoksemassa Tough Viking – juoksuesterata joka oli noin 11 km. Se oli kyllä yksi hienoimmista kokemuksista koska oli niin monipuolinen ja haastava. Juoksu oli vain “sivutuote” kaiken muun vaikeuksien ohella ja täytyy kyllä myöntää että ärsyttää edelleen kun en päässyt sitä saakelin kourua ylös. Kokeilin monta kertaa sinne nousta rikkoen mm. sormeni tunnottomaksi moneksi kuukaudeksi, niin sitä pitää! Sormi palautui mutta taistelutahtoni vaan paheni ja näin ollen sinne on pakko mennä uudestaan.

Se ihmisten adrenaliinin, jännityksen ja innostuksen määrä lähtölaskennassa aika oli aika sanoinkuvailematon. Lämmittelyt tehtiin yhessä musiikin pauhatessa ja PAM! Se oli menoa ja ensimmäinen este räsähti kirjaimellisesti suoraan kasvoille kun isot jenkkifutarit taklasivat sinut ja uudet kiiltävät tennarisi takaisin lähtöruutuun! Siitäs sait. Matkalla oli noin 12 erilaista estettä. Kylmää vettä, korkeita seiniä, hyppelyä ja kiipeilyä sylin täydeltä. Myös pari puliukkoa lasipulloineen huuteli neuvoja juoksuradan vieressä. “hyvä perse” ja “ämmä”- ehdottomat voittajakommentit jonka ansioista moni muukin varmasti jaksoi muutaman kilometrin lisää ja helvetin paljon kovempaa, kiitos siis niistä!

Matkalla oli myös sähköä ja tulta, ensimmäistä kertaa elämässäni juoksin oikeasti tuli perseen alla! Viimeinen este oli sähköeste, jossa juostiin sähköä johdettavien piuhojen keskeltä, litimärkänä. Oma kroppani oli jo niin sekaisin etten edes tuntenut mitään ja hyvä niin. Viime vuosina sitä ei ilmeisesti ole enää käytetty kun jonkun hanuri kärähti tai vastaavaa, ehkäpä hyvä niin!

Pitikin seuraavana vuonna mennä heti uudestaan “nyt lähtee” -asenteella, varattiin jo liputkin ja kaikki. No joo kyllä lähti, meinaan maha kasvamaan koska tulin raskaaksi sinä vuonna! Olisi ollut hieman surkuhupaisaa se kouruun nousu 9 kk raskaana? Tuokaa joku nosturi että tää valas saadaan rantaan.

Kävimme myös juoksemassa näitä “hassuja” juoksuja esim. Väriestejuoksu ja Manic run joissa oli myös erilaisia esteitä mitä piti ylittää ja alittaa, toinen oli metsän keskellä toinen sisätiloissa isossa hallissa.

Yksi kaunis ilta minä ja rakas mielikuvitukseni hölkkäilimme käsi kädessä rantareittiä samalla miettien mikä jouksutapahtuma varjostaisi kaikki muut, nousisi tajunnan rajalle ja sen yli? Lue keskiviikkona tarina, jossa mielikuvitus laukkaa ja kovaa.

GO MAANANTAI GO!

1
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday