Santa’s Express from Hell-sinki

Tästä piti oikein tehdä oma kirjoituksensa koska vieläkin naurattaa kuinka karmiva viikonloppuinen junamatkani oli. En usein mene junalla mihinkään, mutta sen kerran kun menen, teen sen keskellä yötä ja helvetinmoisella vitutuksella. Kelataanpa ensin vähän taaksepäin.

Oli lauantai-ilta. Olimme juuri viettäneet hauskan illan blogiporukan kanssa ja saunan raikkaana aloitin paluumatkani kotiin joka sisälsi liukuportaita, metroa, kävelyä ja juna-matkan. Muutama muukin porukastamme suuntasi kanssani juna-asemalle ja saimme jo metrossa tuntea kuinka tästä matkasta tulee ikimuistoinen. Viereinen penkkimme oli merkattu varoitusnauhalla ja katselin että mikäköhän penkeissä on vialla. Istuttuamme alas huomasin kuinka joku lauantain supersankari oli oksentanut penkkien välissä olevaan ikkunaan ja se valui pitkin seinää kuin vesiputous. Keltainen vesiputous, jossa on pepperonia, paprikaa ja muutama jalopeno.

Selvisimme juna-asemalle ja saimme liput ostettua, matka voi alkaa. Kaksi muuta meikäläistä menivät eri päähän junaa koska olimme ostaneet ihan eri aikaan liput. Huomasin ravintolavaunun ja suuntasin reppuni kanssa kaakaota tilaamaan. Kyllä, otin kaakaon 23:15 lauantai-iltana koska olen vanha paska ja ulkona oli kylmä. Ajattelin että kappas, tuossahan on pastillirasia, otanpa niitäkin. Näin tein ja ei muuta kuin istumaan ja ihmettelemään. Ravintolavaunu oli vielä tässä vaiheessa täysin tyhjä. Mahtavaa, minä kun pelkäsin että se olisi täynnä juhlijoita ja oksennus-saaga saisi jatkoa koko matkan ajan.

Enpä olisi voinut olla enempää väärässä.

Hetken päästä alkoi junaan valua erilaisia ihmisporukoita jotka asettuivat nauraen aloilleen. Juotuani illan aikana vain muutaman oluen en ollut niin juhlatuulella kuin naapuripöydät, joten uppouduin toppatakkini kaulusten alle pälyillen samalla kännykkääni. 15 prosenttia akkua jäljellä, voi helvetti.

Juna

Mukanani muistaakseni oli kyllä kännykän laturi. Etsin laukun ympäri vain huomatakseni jättäneeni sen sinne illanvietto paikkaamme. Mahtavaa, hienoa. Tyypillistä kylläkin, en tiedä onko olemassa sellaista päivää jolloin en jotain hukkaisi.

Siinä sitten juhlijoiden ympäröimänä yritän näyttää siltä että oikeasti tekisinkin muka jotain. Kännykän akkua säästäen yritän keksiä kaikkea muuta ja luen kolmannen kerran junaliput takaosan tekstit. KUUMUUS, VALO JA PVC MUOVI PILAAVAT LIPUN. SELVÄ, mutta mikä helvetti on pvc muovi, mikä valo ja kuinka kuuma?! Älyttömät kysymykset vaeltavat päässäni ja nyt pitäisi googlettaa mutta kun EI ole akkua.

Matkaa oli kulunut ehkä seitsemän minuuttia kun juna pysähtyi. Normaalistihan juna jatkaa pysähdyksen jälkeen matkaa mutta ei, ei tällä kertaa. Olimme pysähdyksissä noin 40 minuuttia.

Tehdään pieni mielikuva-harjoitus: Olet keskellä yötä hikisessä junassa joka on täynnä humalaisia ihmisiä ja juna pysähtyy 40 minuutiksi. Juhlakansa villiintyy eläinlauman tavoin ja vaativat asialle selvyyttä! Miksi emme liiku ja vastauksen saatuaan unohtavat sen minuutissa ja hokevat kysymyksen aina uudestaan ja uudestaan.

Kysymystulva valtasi vaunun ja lauma vaati vastauksia pysähdykseen ja naapuripöydän pizzakin oli myöhässä jo ainakin viisi sekuntia. Suuri mysteeri oli myös miksi raiteilla ei voi käydä röökillä ja miksei ovet aukea.

No tässä vaiheessahan turvaverkko nimeltä iphone kaivettiin aika helvetin nopeasti takaisin nenän eteen ja viisi prosenttia akkua. Matkaahan oli vielä se yli tunti ainakin jäljellä. Vihdoin lähdimme liikkeelle ja sitä juhlan määrää, vellova lauma oli taas kesytetty ja jopa pizza löysi perille pöytään. Lonkerot ja kaljat kilisten naapuripöytä aloitti tyytyväisenä yhteislaulut.

Seuraava pysäkki, sisään astui iso lastillinen juhlijoita, mistä näitä riittää? Pöytäni ei enää ollut omani vaan koko kaatuilevan kansan. Akku loppui juuri ja nyt olen omillani. Pöytääni istuu konjakkia valuva mies ystävänsä kanssa ja alkaa heti tivaamaan mistä olen ja mitä käteni tatuoinnit merkitsevät minulle. Tässä vaiheessa ajattelin meneväni omalle paikalleni mutta monien eri porukoiden läpi kävely tuntui nyt vaan mahdottomalta ajatukselta.

Olin myös matkan aikana vetänyt koko pastillirasian kerralla kurkkuuni ja nyt maha alkoi kysellä että miksi helvetissä. Tuskan hikeä pyyhkien otsaltani vastaan konjakkimiehelle mumisten jotain epämääräistä ja yritän samalla etsiä tilanteesta ulospääsyä. Hurjien kysymyksien saattelemana poistun pöydästä äkkiä etsimään vessaa ja sen myös löysin. Muiden Viidentoista kanssa jotka kaljapöhnässään sinne odottelivat.

Juna1

Loppumatka meni istuen vessan läheisyydessä olevassa kolossa uloskäyntien välissä. Kukaan ei puhunut mitään ja katsoin mustaa tyhjää ulkoikkunaa jossa pienet valot aina välillä juoksivat ohitseni. Junaraiteet rätisivät suoraan jalkojeni alla ja sitten vain odotin ja odotin lisää.

Kotona olin pari tuntia myöhemmin kun piti, täytyy sanoa etten ikinä ole ollut niin ilonen päästessäni kotiin. Mitä tästä opimme? En enää ikinä mene junaan yöllä selvinpäin. Tilaan pizzan, konjakin ja jauhan paskaa joka ikiselle vastaantulijalle ja aion ehdottomasti laulaa aikuinen nainen niin kauan kun ääntä riittää!

Hyvää Joulua kaikille! ☃️

Taidetarinan toinen osa vielä sunnuntaina ja sitten parin viikon tauko kirjoittelusta, tammikuussa sitten taas hölistään!

2
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday