Ei ole ihme jos pienten lasten vanhemmat eroaa

Tiesittekö, että suurin osa vanhemmista eroaa lapsen ollessa alle viisi vuotias? Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan jopa yksi kolmesta lapsiperheestä päätyy eroon. Itsekin olen eroperheen lapsi ja omalla kohdallani vanhemmat olisivat voineet erota jo paljon aikaisemmin. Hyvä toisaalta ettei, koska opin millaisen perhe-elämän ja esimerkin parisuhteesta haluan antaa joskus tulevaisuudessa itse. Jos ollaan yhdessä, ei riitä että rakastetaan sitä lasta. Pitää rakastaa myös toisiaan. 

Vanhemmuuden aiheuttama kuormitus, stressaavat olosuhteet, läheisyyden puute ja riittämätön kommunikaatio on yleisimmät eron syyt. Kuka yllättyi? 

Niimpä. Ei kukaan. 

En ihmettele jos pienten lasten vanhemmat eroaa, päinvastoin on mun mielestä ihme että mekään ollaan enää yhdessä. Arki on nykyään oikeasti ihan käsittämättömän rasittavaa ja joskus se “yhteen hiileen puhaltaminen” tuntuu hemmetin hankalalta. Aina puhutaan siitä kuinka arki pienten lasten kanssa on raskasta, mutta ihan oikeasti, VAROKAA! Se on parisuhteelle ihan hiton vaarallista. Uhmaikä, tahtokaudet, stressi, unenpuute ja arjen hektisyys ei oo turvallinen yhdistelmä ihmissuhteille. Jos ei ole tarkkana ja vaali sitä keskinäistä rakkautta, käy ihan varmasti huonosti. Viimeistään siinä vaiheessa kun saa lapsia, täytyy opetella keskustelemaan asioista, oppia puhumaan tunteistaan ja myös käsittelemään niitä. Jos haluaa toimivan parisuhteen ja perhe-elämän, täytyy osata kommunikoida toisen kanssa ilman piikittelyä. Se on muutenkin myrkyllistä ja kaiken lisäksi vielä ihan kamalaa katseltavaa. Pariskunta joiden keskinäinen kunnioitus näkyy, on kaunis. Piikittelystä ja jatkuvasta kyykyttämisestä tulee vaan osapuolille itselleen (sekä niille lapsille) pahamieli, ja sivusta seuraajille myötähäpeä. Perhe-elämä toimii silloin, kun aikuiset muistaa (ja haluaa) lasten lisäksi huolehtia myös toisistaan. 

 

Perjantaina mekin otettiin suunta kohti Lahtea (ei varmaan tarvitse kertoa edes syytä, koska koko suomi tietää kyllä kuka jätti hyvästit uralleen), ja jätettiin lapset mummun kanssa kotiin. Cheekin keikalla “niille joil on paha olla”– biisin aikana nojasin Villeen, katselin sitä valtavaa ihmismerta ja siellä näkyviä valoja, ja mietin että vitsi mä olen onnellinen nyt. Päätin että tämän hetken painan tiukasti mieleeni, ja kaivan sen sieltä aina jos tuntuu että toinen käy hermoille.

Lauantaiksi ei ollut mitään suunnitelmia ja harkittiin jo hetki kotiin lähtöä. Tultiin onneksi järkiimme, ja ymmärrettiin ettei se todellakaan ole vaihtoehto. Kaiken edellä mainitun stressin ja kuormittavan arjen jälkeen, olisi ollut parisuhdetta ajatellen typerä valinta olla hyödyntämättä minilomaa vanhemmuudesta. Ei haluttu maksaa hotellista, vaan haluttiin ennemmin tehdä jotain mistä jää hauskoja muistoja. Lopputuloksena me käytiin salilla saunomassa, haettiin pitsat ja nukuttiin ihan hiton huonosti yö autossa. Aamulla ei oltu köyhiä, ainoastaan kipeitä ja uudelleen rakastuneita.

Hyvää yötä 😀

 

Kotiin ajaessa mietittiin miten arkena tulee niin helposti hermostuttua toiselle, kun kahdestaan menee koko viikonloppu ihan kevyesti mistään vääntämättä, ja yhteistyö toimi paremmin kuin koskaan. Heitin vielä vitsillä, kuinka ihan varmasti ollaan kireitä toisillemme heti kun päästään kotiin. Meitä oli vastassa iloiset, mutta ikävästä kiukkuiset lapset, ja iltaan mennessä mun ennustus kävi toteen. Lähdin koiran kanssa lenkille ja päätin että tilanne puretaan ennen kuin se edes kunnolla pääsee alkamaan. Onneksi osataan keskustella asioista ja huomattiin molemmat missä meinasi mennä metsään.

Miten on mahdollista että ihanan viikonlopun jälkeen arki meinasi heti vetää meitä turpaan? Niin kuin sanoin, kun olosuhteet on stressaavat täytyy oikeasti olla varovainen. Ei voi hetkeäkään olla panostamatta jos haluaa että homma toimii. Ei riitä että huomioi arjessa lapset, kun samaan aikaan aikuisten pitää muistaa huomioida myös toisensa. Mun mielestä perhe ei ole sitä että keskittyy olemaan hyvä äiti/isä tai hyvä puoliso toiselle, jos se kumppanuus unohtuu. Tarkoitan tällä sitä että ollaan hyviä vanhempia yhdessä, ja oman vanhemmuuden lisäksi pidetään huoli siitä että se kumppanikin onnistuisi mahdollisimman hyvin. Toimitaan yhdessä ja huolehditaan ettei toinen pala loppuun. Kirotaan niitä rasittavia lapsia ja sitä rasittavaa arkea yhdessä, ennemmin kuin puretaan stressi toiseen.

Muistetaan että meille vanhemmille rasittava arki, on meidän lasten lapsuus. Kukaan ei kaipaa lapsuuteensa kinaavia vanhempia. 😉

 

-Jonna-

35
Jaa:

This Post Has 4 Comments

  1. Viisaita sanoja nuorelta naiselta 🙂 Moni luovuttaa oman putkikatseisuutensa takia, eikä ymmärrä panostaa niihin ihan oikeasti tärkeisiin asioihin. Jossain kohtaa siitä henkilöstä, johon oot joskus korviasi myöten rakastunut, tulee vaan yksi palikka valtavan arkilaatikon keskellä. Kun muistelee miksi se palikka on sielä laatikossa ja vaivautuu kaivamaan sen ylös, on helpompi pitää se mukana matkassa, hautaamatta sitä laatikon pohjalle 🙂

    1. Kiitos 😉 Hyvä vertauskuva toi palikka arkilaatikon keskellä. Just niin se on, ja se todellakin unohtuu sinne laatikon pohjalle ihan liian helposti!

  2. Hyvä ja omaan elämäntilanteeseen osuva kirjoitus, valitettavasti vaan oma tilanne näyttää menneen “liian” pitkälle ja eron keskellä räpiköidään lapsen ollessa 1,5 vuotias. 🙁

    1. Kiitos! Toivottavasti asiat vielä järjestyy parhaimmin päin, oli se sitten ero tai yhdessäolo. Voimia raskaisiin hetkiin<3

Vastaa

Close Menu

Black Friday