Ei ole maailmanloppu elää ja etsiä omaa paikkaa

Ollaan muutettu aika monta kertaa, ja joka kerta törmätään lähipiirissä samoihin asioihin. Osa alkaa kuittailemaan niillä puhki kulutetuilla ja paskoilla vitseillä, osa päivittelee että joko taas, ja loput jäljelle jäävät kehottaa harkitsemaan tarkoin, kun jostain syystä tietää paremmin missä meidän kannattaa asua ja miksi.

Onhan se kaunis ajatus että kasvaisi aikuiseksi lapsuudenkodissaan. Perustaisi perheen omille kotikulmilleen, ja jakaisi omien lasten kanssa samat lapsuudenmaisemat. Elämä olisi tuttua, turvallista, ja tavallista. Ainoa ongelma on se, että mulle tavallinen on ihan helvetin tylsää.

 

Vihaan jossittelua, ja mua ärsyttää kysymys: ”Kannattaako? Ootko nyt ihan varma?”

 

Annan tunteiden viedä ja huomaan kyllä sitten kannattiko vai ei. Varma ei voi olla mistään. Elämä on tehty elettäväksi, ja valintoja tehdessä yleensä paras ratkaisu on se, mikä tuntuu hyvältä. On huvittavaa, miten paljon oma elämä ja valinnat voi ulkopuolisia kaivella. Vaivaa kun voisi nähdä jostain vähän tärkeämmistäkin asioista.

Mitä tohon muuttamiseen tulee, niin en ihan ymmärrä kuinka se on jollekin niin iso asia. Elämää on tarkotus uskaltaa elää! Luoda muistoja, kokea asioita sekä etsiä itseään ja omaa paikkaansa.

Mulle koti on jotain johon kuulutaan, enkä mä tiedä minne kuulun. Mulla ei ole lapsuudenkotia tai paikkaa, eikä kaveripiiri koostu niistä lapsuudenkavereista. En koe, että olisin koskaan kuulunut johonkin tiettyyn paikkaan. Mun lapsuus ei ollut kovin tasapainoinen, vaikka se olikin ihan hyvä. Muutin kotoa pois 16-vuotiaana, ja siihen mennessä meidän perhe oli asunut jo ainakin kymmenessä eri kodissa. Täytän seuraavaksi 24, jolloin muuttojen määrä on jo vähintäänkin tuplaantunut. Mulle se ei ole ongelma, enkä koe sitä välttämättä negatiiviseksi asiaksi. Ainakaan täysin.

Oon saanut rohkeuden elää ja kokea, pystyn sopeutumaan muutoksiin ja luomaan ympärilleni ihmissuhteita missä tahansa. Musta on ehkä kasvanut jonkinlainen kameleontti, jonka pasmat ei mene heti muutoksesta sekaisin.

 

Vaikka en tiedä minne kuulun, niin tiedän kenen vierellä mun kuuluu tätä elämää elää.

 

Oon perustanut perheen, jossa eletään ja koetaan asiat meidän tavalla. Haetaan yhteistä paikkaamme niin monta kertaa kun siltä tuntuu, ja ollaan siellä missä jokainen meistä voi hyvin. Kokeillaan eri vaihtoehtoja, ja jos ei joku toimi, niin siihen tulee muutos. Tehdään ratkaisut yhdessä, tuetaan toisiamme ja joustetaan tarpeen mukaan. Meidän tapa elää ei ole ongelma meille eikä vahingoita ketään, joten sen ei todellakaan pitäisi olla ongelma muillekaan.

 

 

Uskaltakaa hakea sitä omaa paikkaa, luoda muistoja, kerätä kokemuksia ja tehdä niitä asioita jotka tuntuu hyvältä.

Uskaltakaa elää, kokeilkaa ja rikkokaa rajoja!

Jonna<3

0
Jaa:

This Post Has 2 Comments

  1. Just näin, pitää uskaltaa kokeilla asioita ❤️
    On teen kiikkustuolissa paljon ihania muistoja.
    Ihana teksti jälleen, osui ja upposi ?

    1. ???

Vastaa

Close Menu

Black Friday