• Disurb

”Korvasin sut kiireellä”

Niin ihanaa kun elämä onkin, on se ajottain pelkkää suorittamista. Varsinkin nykyään tuntuu ettei vuorokauden tunnit oikeasti riitä. Olen silti ihan mielettömän kiitollinen asemasta jossa tällä hetkellä saan elää, enkä kirjoita tätä postausta valittamistarkoituksessa.

Mua vaivaa mieletön ikävä meidän parisuhdetta. Ikävöin mun parasta ystävää ja voin ihan rehellisesti sanoa kaipaavani aikaa ennen lapsia. Tai ehkä ennemminkin voisi sanoa että muistelen sitä haikeudella.

Nykyään vietän suurimmaksi osaksi yöni töissä sen sijaan että olisin oman mieheni vieressä. Seuraava päivä pyhittyy nukkumiseen, lapsiin tai kaikkeen muuhun maan ja taivaan väliltä. Viimeisen neljän vuorokauden aikana ei ole sitä aikaa riittänyt oikein edes nukkumiseen. Niin paljon muka kaikkea. Olo ei siis ole maailman parhain, tulee tiuskittua ja oltua aika ankara toiselle.  Toisin sanoen olen ollut semipaska vaimo just nyt. Myönnän että vika on myös siinä etten todellakaan osaa priorisoida asioita.

Mun kaltaisen ihmisen elämässä yötyö asettuu hyvinkin ristiriitaiseen asemaan. Valvominen ei tuota ongelmaa ja lapsiarjen keskellä yötyön hiljaisuus on tavallaan aika luxusta. Varjopuolena se miten sosiaalinen elämä (ja sosiaaliset taidot😂) kuolee työputken aikana. Ja myös se kuinka syvälle omiin ajatuksiin on aikaa vaipua. Koen että oma kroppa joutuu psyykkisesti paljon kovemmalle rasitukselle mitä fyysisesti. Tulee paljon kipuiltua itseanalysoinnin sekä tän ikävän parissa. Haluaisi toisen kokonaan, mutta tuntuu että saakin vaan pieniä paloja kerrallaan.

Naurettavaa miten helppoa on antaa oma aika töille (…okei. Raha.), remontille, muuttoon, asioiden hoitamiseen, treenaamiseen, ystäville, kaikkiin tarpeellisiin ja vähemmän tarpeellisiin hankintoihin/menoihin. Ja tietenkin lapsille. Sitten jos joskus lapset sattuukin olemaan samaan aikaan päiväunilla eikä itse ole nukahtanut viereen, tulee se vapaana leijuva aika käytettyä hiljaisuuteen. Siis ihan kirjaimellisesti tulee keskitettyä kaikki energia siihen, ettei vahingossakaan tapahtuisi mitään joka
rikkoisi sen rauhan. Sitten sen kerran kun tekee poikkeuksen ja keskittääkin ajan yhteiseen hetkeen avioparina, jostain kuuluu itku. Jos keitetään kahvit ja mennään vierekkäin istumaan sohvalle, pyhittyy sekin aika useimmiten omille puhelimille. Ettei vahingossakaan tarvitsisi keskustella. Yhteistä aikaahan toikin on tavallaan, mutta ei ihan sitä mitä kaipaa. Vituttaa olla niin vajaa että jää tuijottamaan puhelimen näyttöä, vaikka vieressä on se maailman tärkein tyyppi.

Alona ja Arttu kertoi joskus vlogissaan kuinka heillä on tapana sopia kalenterista aina joku yhteinen päivä parisuhteelle, koska muuten se jää jossitteluksi. Loistava idea ja olisi itseasiassa tässä meidänkin elämäntilanteessa ihan välttämätön. Myös joku lukollinen kaappi puhelimille olisi hyvin potentiaalinen vaihtoehto.. Avaimen voisi antaa lapselle piilotettavaksi.

Ennen lapsia ei ollut mitään muuta kuin työt, opiskelu tai treenaus. Oli aikaa tehdä MITÄ VAAN yksin tai yhdessä. Sitä yhdessäolon helppoutta kaipaa. MUTTA jos asiaan alkaa tarkemmin syventymään tajuaa, että silloinkin oli muka aina jotain millä helposti korvasi toisen tai sen yhteisen ajan. Miten tollanen voi edes olla mahdollista?? Miten voi olla niin älyttömän helppoa korvata toinen kiireellä? (Enkä edes usko kiireeseen. Se on mun mielestäni itseaiheutettua.) On helpompaa valita vaikka se hemmetin puhelin toisen sijaan. Ihminen on selkeästi itsekäs ja ajattelee todistetusti usein omaa etuaan.

En sano etteikö oma aika olisi tärkeää. On tervettä olla välillä täysin yksin omien ajatustensa kanssa. Väitän myös että sitten kun on saanut lapsia, ajankäytön merkitys korostuu entisestään. Vanhemmuus ja vastuu vie paljon energiaa, jolloin tulee todella tarkaksi omasta tilasta ja ajastaan. Mä olen varsinkin ihminen joka tarvitsee usein omaa tilaa pysähtymiseen. Kun painaa töissä palvellen aikuisia ja kotona lapset vaatii kokoajan jotakin, ei todellakaan tule annettua sitä pientä jäljelle jäänyttä murusta itsestään sille omalle puolisolle. Vaikka pitäisi.

Miksi on vaikeampaa ottaa vastaan kuin torjua?

Miten voikaan olla niin helppoa korvata kaikista tärkein ihminen jollain muulla. Heittää vaan aikaa ja muistoja hukkaan..

Ps. Jos tätä nykyistä elämäntilannetta miettii, on aika ironista että alttarille kävellessä taustalla soi seuraavat sanat:

”Syvennyt kiireisiis, vain puoleksi kuulet mitä haaveilen.”
”Vuodet vieriä saa.”

Aika osuvat etten sanois.

-Jonna<3-

7

Jaa:

Vastaa

Sulje

Black Friday