Parisuhde lapsiarjen keskellä

Miten parisuhde pysyy vahvana?

Olin joku aika sitten istumassa iltaa, mun pitkäaikasen ystävän kanssa.
Keskustellaan aina kaikesta maan ja taivaan väliltä, mutta nyt keskusteltiin paljon onnellisuudesta, ja parisuhteesta.
Omassa elämässä on ollut aika hektiset pari vuotta, jonka lisäks meidän esikoinen on ollut aika huono nukkumaan. Lisäks mun univaikeudet vetää nupin aika kireeks. Oli siis todellakin hyvä kysymys, että miten meidän parisuhde voi, ja miten lapset on siihen vaikuttanut?

Ihan ensimmäiseks täytyy todeta, että lapsethan on vaan vahvistanut meidän välistä rakkautta. Suhteesta tulee ainutlaatunen. Sellainen, jota ei kenenkään muun kanssa pysty koskaan saavuttamaan. (Älkää uusioperheet nyt hyökätkö, koska puhun vain omista fiiliksistäni, ja meidän perheestä.)

Huonompikin päivä, on aina helpompi, jos muistaa puhaltaa yhteen eikä asetu vastakkain.
Niiiiin helposti purkaa oman vitutuksen, väsymyksen, ja lasten kiukuttelut siihen omaan puolisoon.
Ihan järkeenkäypää kylläkin, mutta ei todellakaan kannattavaa. Huono hetki on helpompi, jos sitä päivittelee yhdessä sen sijaan, että alkaa vielä sotimaan keskenäänkin. Todellakin helpommin sanottu kun tehty, ja jälkiviisaus tässä asiassa on meillä hyvin yleistä. Onneksi asioista pystytään keskustelemaan, ja paskimpiinkin päiviin suhtautumaan huumorilla jälkeenpäin.

No riidelläänkö me? Todellakin!
Ei kovinkaan vakavista asioista kylläkään. Itseasiassa, monesti ne konfliktit syntyy hyvinkin pienistä, ja turhista asioista. Aika useasti mä olen se, joka ensimmäisenä räjähtää, koska oon meistä temperamenttisempi. Vaikka täytyy kyllä sanoa, että neljän vuoden, ja kahden lapsen jälkeen, on miehestäkin tullut ajoittain aika tulinen. Peittää sen vaan hyvin. Itse kun kiehun ihan avoimesti jos joku kuohuttaa, paikasta tai seurasta huolimatta.
Mä en jotenkin oikein usko suhteisiin, joissa ei muka koskaan riidellä. Miten se voi edes olla mahdollista? Miten toisen voi oppia tuntemaan täysin, jos ei näe kaikkia tunnetiloja? Eihän riitelyllä aina tarkoteta äärirajoille vievää raivoomista, vaan voihan se toisilla olla ihan sitä pientä kinasteluakin.

Me todellakin otetaan yhteen, joskus useammin, joskus harvemmin. Onneksi juuri koskaan, tilanne ei kestä päivää kauempaa. Aiheuttajina väsymys, ja lasten kiukuttelut on varmaan se yleisin. Oon myös huomannut, että mitä vähemmän ollaan samaan aikaan kotona, sitä enemmän tapellaan. Myös sen huomaa, jos parisuhdeaikaa kahdestaan on ollut liian vähän. Ilmapiiri muuttuu heti todella kireäksi.

Palatakseni siihen, miten lapsiarki on vaikuttanut. Mä myönnän olevani välillä mustasukkanen. Tyttöjen jälkeen, en enää oo ollut miehen huomion keskipiste, vaan nykyään tuun vasta kolmantena. (Älkää ymmärtäkö väärin. Oon enemmän kuin tyytyväinen siitä, että Ville on isä, jolle tyttäret on koko maailma. Niin pitääkin olla.) 
Vaikka lapset lähentää, niin tottakai kaipaa välillä sitä aikaa, kun oli vaan me kaks. Tää on mun mielestä ihan tervettäkin, ja jopa toivottavaa. Eikö se oo vaan hyvä asia, että edelleen ikävöi toista? Meillä on toisiamme ikävä usein, vaikka nähdäänkin päivittäin. Ihana tunne, ja toivon, että kaivataan toisiamme samalla tavalla vielä kymmenenkin vuoden päästä.

Eilen, kun lapset nukku, me otettiin pieni hetki kahdestaan. Vitsi mikä fiilis, kun toinen sanoo, että sillä on perhosia vatsanpohjassa. Ja tunne oli kyllä molemminpuolinen. Tää on varmaan just se yks iso asia, joka tän lapsiarjen keskellä kannattelee.

Suhdetta kantaa myös luja tahto selviytyä. Halutaan elää, kokea tää arki, ja kohdata kaikki asiat tiiminä. On ihan mieletöntä seurata toisen kasvua isäksi, ja korvaamatonta saada seurata lasten elämää ja kehitystä yhdessä. On myös aika lohduttavaa, kun huonona päivänä voi todeta yhteen ääneen, että “vitsi toi lapsi oli tänään ihan perseestä!”, ja toinen ymmärtää täysin. Sanoppa tollasta ääneen jollekkin muulle, ja yhtä usein, niin oot vaan vanhempi joka vihaa lastaan, ja elämää.

Parisuhde muuttuu PALJON lasten jälkeen, se on ihan selvää, eikä sitä pysty estämään. Tärkeintä on muistaa, minkä takia aikanaan toiseen rakastui. Muistaa se huonojen hetkien, ja riitojenkin keskellä.
Meidän vihkipappi antoi hienon ohjeen. “Älkää luvatko rakastaa. Luvatkaa, että aina haluatte rakastaa, myötä,- ja vastoinkäymisissä.” Voiko paremmin sanoa?

Listasin teille mun kymmenen käskyä parisuhteen vahvana pitämiseen.

  1. Lapset, ja arki on yhteistä, muistakaa pelata yhteen.
  2. Jakakaa ilot ja surut, mutta myös vastuu.
  3. Keskustelkaa. Puhukaa ihan kaikesta suoraan. Vaikeneminen on tikittävä aikapommi.
  4. Muistakaa kunnioitus.
  5. Muistakaa kehua.
  6. Muistakaa kiittää, ja olla kiitollisia.
  7. Riitely on hyvä asia, se puhdistaa ilmaa.
  8. …mutta muistakaa myös pyytää anteeksi,AINA.
  9. Käykää treffeillä, ja firttailkaa arjenkin keskellä.
  10. Puhelimet veks, ja kainaloon. Muistakaa läheisyys! Halaus tekee ihmeitä, oli lapsia tai ei. Ihan tutkitustikin kosketus vapauttaa oksitosiinejä, lievittää stressiä ja kipua. Läheisyys rauhoittaa, ja lievittää ahdistusta. Älkää unohtako tätä! (niin käy ihan liian helposti).

“Ketun käyminen kolossa”, on myös enemmän kuin suotavaa…
(Kannatan asioista puhumista niiden oikeilla nimillä, mutta mun porukatkin lukee tätä blogia, niin….)

Ens viikolla blogissa on arvonta! Ei ole kyseessä mikään yhteistyö, vaan ihan puhtaasti minä itse haluan vähän jakaa joulumieltä teille, jotka jaksatte mun juttuja lukea.<3 Lupaan, että arpaonnen suosima saa siitä vaikka ihan super ihanan, ja lämmittävän joululahjan jollekkin tärkeelle tyypille!

 

-Jonna<3-

5
Jaa:

This Post Has 4 Comments

  1. Avatar

    Oot asian ytimessä. Tosi hyvä postaus Jonna <3

    1. Avatar

      Kiitos paljon!❤️❤️?

  2. Avatar

    Aivan ihana postaus Jonna!
    Rakastan tapaa jolla kirjotat.

    1. Avatar

      Kiitos ihana! Kiva kuulla että miellyttää?❤️

Vastaa

Close Menu

Black Friday