RUUHKAVUODET – miten paketti pysyy kasassa?

Olen aina elänyt onnellisesti siinä uskossa, että ruuhkavuodet on vähän iäkkäämpien aikuisten riesa. Kuvittelin myös silmäpussien ilmestyvän vasta kolmenkympin jälkeen. Olin väärässä. Kummassakin. (Silmäpussit ilmestyy lasten myötä myös miehelle, jos ei sitä jo vaimon jälkeen ole tapahtunut)
Monesti kysytään kuinka ihmeessä meillä on aikaa kaikkeen? Kuinka jaksetaan sitä, tätä ja tuota? Uskokaa pois välillä ihmetellään sitä itsekin, mutta aina vaan jotenkin onnistutaan. Vaikka aina ei jaksaisikaan.

Sanotaan että vanhemmuudessa eletään kaikista ihaninta aikaa silloin, kun lapset on vielä ihan pieniä ja on sitä tiettyä taikaa ilmassa. Kaikki on vielä uutta ja ihmeellistä. Elämä on kuitenkin nyt myös kaikkein kiireisintä ja stressaavinta. Mun mielestä ehkä jopa ajankäyttöä haastavampaa on yrittää blokata juurikin sitä stressiä pois, kun se väkisinkin hyökkii jostain. Ja ne silmäpussit.. (Unohdan suosiolla kaikki kikkakolmoset, ne kuulemma tulee lasten myötä jäädäkseen – no matter what)

Samaan aikaan opiskelu (niin että myös oikeasti oppii jotain), työt, perhe, parisuhde, seksi, ystävät, blogi, oma aika, kumppanin oma aika, yhteinen vapaa-aika, treenaaminen, äitiys, vanhemmuus yhdessä, koira, koti, asioiden hoito ym. kuulostaa itse asiassa vähän järjettömältä yhdistelmältä. Pakko myöntää että itsekin vähän hätkähdin noita listatessa. Kaikki on kuitenkin mahdollista kun tarpeeksi suunnittelee, joustaa ja puhaltaa yhteen. Meillä on tavallaan aika olematon tukiverkkokin lastenhoidon suhteen, ja silti onnistutaan mielestäni hyvin. Tai en tiedä onko se tukiverkko oikeasti edes niin olematon vai mietitäänkö vaan liikaa. Kaikilla kun on omiakin pieniä lapsia ja omia kiireitä, niin ei edes kehtaa ehdottaa meidän uhmapirkkojakin vielä toisten vaivaksi.

Hyvä suunnittelu etukäteen on ehdotonta! Pitää oikeasti paikkansa että hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty.  Me otettiin joku aika sitten käyttöön yhteinen kännykkäkalenteri, ja sovittiin sen suhteen viidakon lait. Se mitä ei lue siellä – ei ole, eikä välttämättä enää myöskään tule. Lämmin suositus! Oikeastaan koko meidän elämä pyörii kalenterin ympärillä ja olisi ihan täysi mahdottomuus enää selviytyä ilman sitä. Ainakaan stressittömästi. Toki asioista vielä keskustellaankin ja tarvittaessa myös joustetaan omissa menoissa. Meillä on esimerkiksi nyt pari viikkoa ollut tilanne, että molemmat tytöt ovat sairastelleet vuoronperään. Pienten lasten sairastelu on enemmän sääntö kuin poikkeus, joten on sanomattakin selvää että on pakko vuorotella siinä kumpi meistä jää kotiin. Joustaminen ja hyvä tiimityöskentely kunniaan siis.

Tällä hetkellä meidän päivärytmi on aika kiva ja ainakin toistaiseksi kaikki toimii sujuvasti. Illalla laitetaan lasten kamppeet valmiiksi päiväkotia varten ja aamuisin yleensä Ville vie lapset hoitoon. Tämä ihan vain siitä syystä, että mulle herääminen on haastavaa ja aamut yhtä säätämistä. Mulle tulee ihan jo pelkästään itseni kanssa kiire, vaikka lähtöön olisi kolme tuntia aikaa. Iltapäivällä yleensä minä haen lapset hoidosta, syödään päivällinen ja käytetään koira. Sitten kun Ville tulee kotiin niin keskitytään vain olemaan perheenä se jäljelle jäävä parituntinen. Lapset menee aikaisin nukkumaan joten pyritään siihen, että jätetään treenaaminen, kouluhommat, koiran pidempi lenkitys ym. sinne myöhäisiltaan kun lapset jo nukkuu. Toki ihan päivästä riippuen voidaan se aika salille napata aamustakin. Koiran kanssa mä lähden yleensä vasta aika myöhään. On maailman terapeuttisinta lähteä hiljaiseen ja pimeään kaupunkiin pitkälle lenkille, ilman mitään kiirettä. Yleensä olen samalla kuunnellut musiikkia tai Rosanna Kuljun podcasteja, mutta nyt ajattelin siirtyä kovasti kehuttuihin BookBeatin äänikirjoihin.

Viikonloput vietetään mielellään lasten kanssa ja jätetään kaikki muu ylimääräinen pois, jos vain mahdollista. Joskus mulle toki saattaa tulla työvuoro viikonlopulle, ja välillä jommalla kummalla on jotain omaa menoa, mutta pääosin aika pyhitetään lapsille ja perheelle. Parisuhdeaikaa meillä on iltaisin. Joskus 15 minuuttia, joskus pari tuntia. Aika ei ole ratkaisevaa vaan se kuinka sen ajan käyttää. Joskus vartissa keskittyy toiseen intensiivisemmin mitä parin tunnin aikana. Ystäviä nähdään valitettavasti harvemmin, eikä sekään tietenkään ole ainoastaan vain meistä riippuvaista. Kiire on ehkä ärsyttävä ja tavallaan aika paska tekosyy laiminlyödä jotain, mutta se on myös karu totuus. On vähän ristiriitaista kun välillä harmittaa jos ei kukaan kysy seuraksi, mutta silti ei oikeastaan edes kiinnostaisi. Arjen keskellä ehkä liian usein tulee valittua ennemmin vaikka se iltalenkki yksin, kuin pyydettyä joku ystävä mukaan. Onneksi näin käy varmasti myös muilla.

Jokainen joka meidän perheen kanssa on kahvitellut tietää mistä puhun, kun sanon arjen olevan hektistä. On ihanaa jos joku haluaa tulla kaiken tämän keskelle kylään, koska meillä se harvoin on mikään kauhean rento rupatteluhetki ystävän kanssa. Kukaan ei toistaiseksi ole vielä sanonut että olisi rasittavaa hälinää, vaikka sen kyllä välillä joidenkin naamasta huomaakin. Lapset nyt kuitenkin on osa meitä ja kulkee poikkeuksetta aina lisäbonuksena mukana. Asenne ratkaisee tässä, kuten kaikessa muussakin. Pienet lapset voi olla oikeasti aika hauskaa seuraa ja lapsilta on mahdollisuus oppia paljon. Vanhemmille se lapsiarki on sitä kaikista arvokkainta aikaa, ja tulevaisuudessa se on sitä aikaa jota eniten ikävöi. Pitäisi muistaa että on ainutlaatuista saada nähdä kun toinen kasvaa vanhemmaksi. Oli se sitten oma puoliso, ystävä tai perheenjäsen. Ainutlaatuista jos saat olla osa sitä matkaa ja pääset osaksi lasten elämää. Omien lasten elämään ei ihan ketä vaan kuitenkaan huolita.

Sunnuntait on parhaita, nautitaan niistä!
Ihanaa alkavaa uutta ja eläväistä viikkoa kaikille<3

 

4
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday