STOORLA

*yhteistyössä Stoorla:n kanssa

Kuten tiedetään, bloggaajat tekevät yleensä jonkin verran yhteistyötä erilaisten toimijoiden kanssa ja itse pääsen korkkaamaan tuon korkin ensimmäistä kertaa tänään! Haluan pääsääntöisesti pitää blogini paikkana, jossa pääsen avaamaan omia ajatuksia, koska se oli se alkuperäinen syy miksi aloin kirjoittaa. Vaihtelu kuitenkin virkistää, joten poikkeuksia on kiva tehdä silloin jos jokin herättää mielenkiinnon.

Tilaan paljon tuotteita netin kautta, koska se on yksinkertaisesti kaikista helpointa ja nopeinta hektisen arjen keskellä. Helppous, monipuolisuus ja nopeus on mulle se juttu, ja sen takia kiinnostuin Stoorlasta. Kyseessä on keväällä 2018 aloittanut mielenkiintoinen verkkokauppakeskus, joka koostuu monipuolisesti erilaisista suosikkikaupoista- ja tuotteista. Kauppakeskuksen ensimmäinen kerros nimeltään KAUNEUS on nyt avattu,  ja valikoima laajentuu koko ajan. Tämä kerros pitää sisällään myös hyvinvoinnin sekä terveyden, jotka kiinnostivat itseäni tällä hetkellä eniten!

Kauneuden ja hyvinvoinnin väliltä oli vaikea valita, mutta koska halusin tuotteet joita oikeasti juuri nyt tarvitsen ja joita tulen varmasti käyttämään päivittäin, päädyin ihonhoitoon.

 

1.KUORINTASUKAT 

 

Nämä olen halunnut jo vaikka kuinka kauan, ja mun onnekseni Stoorlalta löytyi sellaiset. Valitettavasti en voinut näitä vielä kokeilla, koska olen hoitanut kuivia jalkojani itse mm. leikkaamalla kovettumia pois.. (Jep, lähti vähän lapasesta ja lopputulos on niin kipeä etten todellakaan suosittele kokeilemaan kotona!) Joudun siis vähän odottelemaan tämän tuotteen testausta, koska haavoille en usko kuorinnan tekevän kovinkaan hyvää. Lupaan kuitenkin tämän osalta palata asiaan vielä ainakin instagramin puolella!

Ihonhoidosta on tullut mulle tärkeää, koska haluan näyttää terveeltä ja hyvinvoivalta. Oon ymmärtänyt, että vaikka elämäntavat tekee iholle ihmeitä sisältä käsin, on ihosta huolehtiminen ulkopuoleltakin vähintään yhtä tärkeää. Sen huomaa kyllä miten kasvojasi kohtelet, ja itse ainakin ihailen sitä kun iho näyttää hyvin hoidetulta vielä vanhempanakin!

 

2. KONJAC SIENI

 

Tästä olen lukenut paljon kehuja! Kyseessä on Konjac-kasvin juuresta valmistettu sieni, jonka sanotaan puhdistavan ihoa ja huokosia, kuorivan hellävaraisesti, edistävän ihosolujen uusiutumista sekä parantavan ihon pintaverenkiertoa. Sieni on aluksi ihan kivikova, mutta kun sitä kastelee veden alla, siitä tulee aivan pehmeä! Kasvojen peseminen oli miellyttävää, eikä sieni hangannut ikävästi ihoa niin kuin aluksi ajattelin. Tuotteen mukavuuden lisäksi se ei myöskään sisällä väri- tai lisäaineita ja on myös biohajoava. Sieniä on eri vaihtoehtoja oman ihotyypin mukaan, ja sitä voi käyttää joko puhdistusaineen kanssa tai ilman.

 

3. PUHDISTUS + KUORINTA

Pesen ja rasvaan kasvoni joka aamu- ja ilta. Mulla on rasvoittuva sekaiho ja ongelmana isot ihohuokoset sekä epäpuhtaudet. Tämän tuotteen halusin kokeiluun koska sen sanotaan puhdistavan tukkeutuneet ihohuokoset, poistavan mustapäitä, tasapainottavan ihon rasvoittumista, sekä ennaltaehkäisevän epäpuhtauksien muodostumista. Greippi puhdistaa ja Jojoba kuorii kuollutta ihosolukkoa.

Mulla on tähänkin asti ollut päivittäin kasvoille käytössä eräs rakeellinen kuorinta, mutta tämä oli selkeästi hellävaraisempi iholleni kuin se aikaisemmin käyttämäni. (Käytin tätä yhdessä Konjac-sienen kanssa.) Puhdistusaine levittyi kasvoilla hyvin ja jätti ihon puhtaan tuntuiseksi. Nähtäväksi jää kuinka ihohuokosten käy!

 

3. KASVOJEN KOSTEUSVOIDE 

Tästä kasvovoiteesta olen jo valmiiksi ihan innoissani! Voide sisältää ihan parhaita tehoaineita iholle, kuten esimerkiksi etanauutetta, mehiläismyrkkyä, peptidejä, hyaluronihappoa ja kasviuutteita. Varsinkin etanauutteesta ja hyaluronihaposta olen kuullut ja nähnyt paljon hyviä tuloksia! En malta siis odottaa miten tämä kyseinen tuote vaikuttaa tulevien viikkojen aikana mun kasvoihini. Alku tuntuma oli ainakin hyvä! Tuote ei haise oikeastaan miltään, levittyy hyvin eikä jätä kasvoja tahmeiksi. Itse otin vanhasta tottumuksesta voidetta aika paljon, mutta tämän kyseisen tuotteen kohdalla se oli ihan liikaa. Tuote oli riittoisaa joten tällä ei tarvitse läträtä.

 

Tilauksen mukana tuli yllärinä söpössä rasiassa pastilleja, jotka meidän pieni herkkusuu kelpuutti heti!

 

Yhtään valehtelematta mun ensimmäinen kokemus Stoorlasta jäi erittäin positiiviseksi. Verkkosivusto on helppo selata, ja valikoima kattaa nyt jo monipuolisesti kaikkea. Jokaiselle löytyy varmasti jotakin (myös lapsille!) ja toimitus oli nopea, omat tuotteeni olivat noudettavissa jo seuraavana päivänä! Innolla odotan seuraavista kerroksista avautuvaksi varsinkin kotia sekä vapaa-aikaa, ja aion ehdottomasti jäädä seurailemaan kauppakeskuksen kehittymistä!

 

Kiitos Stoorla!

 

Tulossa vielä:
KOTI – (mm.sisustus,huonekalut,piha&puutarha,remontointi,puhtaanapito jne.)
VAPAA-AIKA – (harrastukset, lemmikit, matkailu, moottoripyöräily, mökkeily, pääsyliput, retkeily, urheilu, tapahtumat)
ELEKTRONIIKKA – (kodinkoneet,keittiö,puhelimet ja tabletit,TV ja radio)

 

Jos sua alkoi myös kiinnostamaan mistä on kyse, saat lisätietoa sekä pääset tutustumaan tuotevalikoimaan TÄSTÄ!

 

-Jonna

0
Jaa:

This Post Has 2 Comments

  1. Olet kaunis. Ihan mielenkiinnosta kysyn että mikä on sun mielestä pettämistä ja pystyisitkö antamaan sen anteeksi jos sinulle selviäisi että miehesi on tehnyt jotain seläntakanasi?

    1. Kiitos, ja anteeksi myöhäinen vastaus! Mun mielestä pettäminen voi olla joko henkistä tai fyysistä. Toiseen ihastuminen ja pelkkä paneminen on täysin eri asioita, ja on vaikea sanoa kumpi olisi pahempi. Ihastumisen tunteita tulee ja menee, niille ei kuulu antaa valtaa kun on varattu. Halujakin tulee ja menee mutta ne voi hoitaa kotonakin. Voisinko antaa anteeksi? En ikinä. Mutta ehkä en osaisi irrottaa ja oppisin elämään asian kanssa, kun on kuitenkin vaakakupissa koko elämä? Uskon että lopulta meidän parisuhde päättyisi silti, koska sitä tiettyä “taikaa” ei enää pettämisen jälkeen ole mitenkään mahdollista saada takaisin. Kunnioitan myös itseäni niin paljon että en usko että pystyisin jatkamaan. Meidän parisuhteen rajoja voi toki rikkoa ilman varsinaista pettämistäkin, mutta niistä on sitten mahdollista vielä selviytyä.

Vastaa

Close Menu

Black Friday