Toivoisinko vanhempana että olisin nuorena ollut tyytyväisempi?

Otsikkona on kysymys, jota olen miettinyt paljon ja tavallaan tiedän jo vastauksenkin. Uskon todellakin että vanhempana toivon että olisin osannut olla tyytyväisempi itseeni, saavutuksiini ja elänyt enemmän hetkessä. Jostain syystä myös moni muukin on ajatellut niin.. Olen kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka moni löytää itsensä vasta lähempänä neljääkymmentä ikävuotta. Oikeastaan en taida tuntea ketään sen ikäistä joka EI olisi itsevarma. Ehkä ihmisellä vaan menee noin pitkä aika kunnes on tarpeeksi kypsä saavuttamaan sellaisen täydellisen henkisen tasapainon. Ehkä sanonnassa “vanha ja viisas” on perää.

Aina voisi olla paremminkin, mutta mitä jos juuri nyt onkin paras?

 

 

Vaikka välillä saisi ajatuksillaan itsensä ahtaalle, olisi hyvä silti tiedostaa todellisuus. Ymmärtää kuinka juurikin itse vaatii itseltään aina liikaa, vaikka muu maailma tyytyisi vähempään. Aina ei tarvitsisi ajatella että “pystyisi parempaankin”, mutta mitäs sitten kun toisaalta taas tyytyväisyys tappaa kehityksen? Vaikka nyt ajattelisi kuinka asiat voisivat olla paremminkin, olisiko mahdollista että vanhempana ajatteleekin, kuinka juuri tuo hetki oli elämäsi parasta aikaa? On yllättävän haastavaa oppia kunnolla pysähtymään ja elämään hetkessä. Itse ainakin myönnän välillä ajattelevani että “olisinpa vähän paremmassa kunnossa”, “olisipa suoremmat hampaat” tai “olisipa enemmän rahaa” jne. Vaihtoehtona olisi myös olla ihan vain tyytyväinen siihen, miten asiat juuri sillä hetkellä ovat. On itse asiassa aika kuluttavaa jos jatkuvasti yrittää muuttaa itseään ja maailmaa, sillä polttaa itsensä helposti loppuun.

Elämässä tulee hetki kun joku tai jokin avaa silmät näkemään elämän täydellisyyden, ja tarkoituksen.

 

Lenkkimaisemat<3

 

Kun mun veljeni tuli ensimmäistä kertaa isäksi, sain häneltä puhelun, josta on pitänyt kirjoittaa jotain jo pitkään. En sitä käymäämme (jumitin tässä sanassa ikuisuuden, saa korjata jos “käymäämme” ei ole kieliopillisesti oikea sana…) keskustelua tänne avaa, mutta sen tärkeimmän sanoman haluan kertoa.

“Älä koskaan enää ajattele että pitäisi pystyä tekemään tai saavuttamaan enemmän, tai olla vähän parempi. Et voi olla mitään suurempaa kuin olet nyt. Lapset katsoo aina ylöspäin ja lapsille olet täydellinen juuri noin. Olet ihmeellinen superihminen, jonka jokaista tekoa ihaillaan ylpeänä.”

Ajattelin aluksi että tämä koskisi vain meitä jotka olemme vanhempia, mutta itse asiassa tämä voi olla ihan jokaiselle. Jokaiselta löytyy elämästä joku, jolle olet ihmeellinen ja täydellinen juuri sellaisena kuin olet. Se voi olla sun oma äiti/isä, sisarus, ystävä, isovanhempi, kummi/kummilapsi jne. Vanhemmuus on vain yksi niistä käännekohdista, jolloin yleensä ajatusmaailma kääntyy ylösalaisin, ja alkaa ymmärtää elämän tarkoituksen aivan eri tavalla kuin ennen. Vastaavia käännekohtia voi olla myös muita, jokaisella elämän varrella omansa. Ei se vaadi vanhemmuutta, eikä kaikkia valitettavasti vanhemmuus edes puhuttele.

Itse meinasin unohtaa hetkeksi tuon kaiken, kunnes tyttäreni yhtenä aamuna tuijotti mua pitkään ja sanoi “Äiti. Sä oot kyllä TOSI ihana! Oot prinsessa.” Silloin taas muistin keskustelun veljeni kanssa. Mietin kuinka olen tuhlannut energiaa ajattelemalla mitä asioita voisin hoitaa paremmin, kuinka voisin saavuttaa vieläkin enemmän, kuinka voisin olla vähän timmimpi jne.
Kaikki on juuri niin hyvin tässä ja nyt, kuin kuuluu ollakin. Minä olen hyvä juuri näin.
Nämä kun vain osaisi oivaltaa joka hetki.

 

 

Olisi aika hienoa vanhana voida ajatella, että onneksi saavutin henkisen tasapainon jo nuorena. En tiedä onko se edes mahdollista, mutta ainakin tavoittelun arvoista.
Aina voisi olla paremmin, mutta aina voisi olla myös vielä hyvin paljon huonomminkin. 

Ps. Mulla on tänään syntymäpäivä, tulinkohan juuri vähän viisaammaksi?

 

-J

 

 

 

1
Jaa:

This Post Has 2 Comments

  1. Henkinen tasapaino on minulle jotain, jonka kanssa työskennellään läpi elämän. En ehkä koe, että jonain tiettynä hetkenä se on “saavutettu”. Kehitys ei koskaan pysähdy, ja jopa kaikista valaistuneimmat ihmiset oppivat jotain uutta päivittäin. On kuitenkin ihana katsoa taaksepäin ja nähdä kaikki menneet tapahtumat merkityksellisinä, sekä tietenkin huomata, kuinka pitkän matkan on jo kulkenut. 🙂

    Ai niin, ja oikein mahtavaa syntymäpäivää! 🙂

    1. Joo toi on kyllä toisaalta ihan totta! Kaikki vastoinkäymisetkin on lopulta vaan hyvästä, niistä oppii! Kiitos onnitteluista<3

Vastaa

Close Menu

Black Friday