Some pilaa ihmissuhteita

 

Miksi päivitämme someen eli sosiaaliseen mediaan kaiken meistä nykyään? Milloin maailma muuttui siihen, että kerromme muille pienetkin asiat elämästämme, siitä lähtien mitä syömme? Milloin olemme treeneissä, entä nukkumaan menossa? Miksi onnittelemme Facebookin kautta ystävämme lasta syntymäpäivistä, joka ei osaa lukea tai ymmärrä siitä yhtään mitään, sen sijaan kuin menet katsomaan lasta ja viet vaikka tikkarin mukanasi? Miksi pahoittelemme ja toivotamme hyvää viimeistä matkaa menehtyneen ystävämme Facebook sivuille, sen sijaan että menemme haudalle tai halaamaan hänen lähiomaistaan? Miksi julkaisemme itsestämme samannäköisiä ja vähäpukeisia selfieitä keräämällä mahdollisimman paljon tykkäyksiä? Miksi teemme instastorya, snapchattia tai muuta vastaavaa? Pystymme somen kautta seuraamaan lähestulkoon kaiken mitä toisen elämässä tapahtuu. Kun tätä asiaa miettii, niin onko se todellisuudessa vain hyvä asia?

Ylipäätään puhelimen käyttö on riistäytynyt käsistä täysin. Kun istut bussissa tai junassa, nosta hetkeksi katseesi ylös ja katso muita ihmisiä. Kuinka monta ihmistä näet, joka ei A) selaa puhelinta/konetta/tablettia tai B) ole sen välittömässä läheisyydessä. He ketkä tekevät työtään osikseen somen/koneen kautta on eri asia. Mutta nämä turhanpäiväiset päättömät selailijat jotka kyllä tunnistaa… Olen itsekin ollut tämä turhanpäiväinen selailija ja vähän väliä olen vieläkin se, mikä ärsyttää suunnattomasti itseäni.

Olemme käyneet miesystäväni kanssa isoja taistoja aikoinaan puhelimen käytöstä. Olen itse ollut se, kenellä tämä puhelimen käyttö ongelma on ollut. Puhelin oli kuin kahlittu käteeni ja jos se ei ollut kädessäni tai lähietäisyydellä, niin piti tietää missä se on. Joten tiedän kyllä mistä puhun. Pienikin värinä tai pilahdus, niin piti katsoa mitäs siellä tapahtuu. Nukkumaan menokin oli hankalaa, koska sitä puhelinta on pakko selata vielä viimeisenä, sen sijasta että rauhoittuu, juttelee esimerkiksi kumppanin kanssa asioista tai lukee kirjaa. Tämä ei lopu, ennen kuin sen ymmärtää ja huomaa itse, miten paljon sitä puhelinta käyttää. Nyt on hauska huomata, kun itse on tajunnut tämän, kuinka iso ongelma tämä on oikeasti niin monella. Mutta ymmärrän täysin, tätä on vaikea hyväksyä. Siitä kun sanoo jollekin, yleisin reaktio on suuttuminen ja “en todellakaan käytä”. Tai sanotaan, käytäthän sinäkin! Oletko koskaan miettinyt, onko oma ylenpaattinen käyttösi ajanut myös toisen “hukkaamaan” aikaansa samalla tavalla?

Miksi selaamme päivässä useita kertoja esimerkiksi Facebookkia tai Instagramia? Mitä odotamme löytävän sieltä? Rehellinen vastaus on tähän: EI YHTÄÄN MITÄÄN. Se on tapa, johon on tottunut ja omanlainen riippuvuus. En sano, ettäkö julkaiseminen somessa on aina huono asia tai että kertaalleen päivässä sen läpi rälääminen on huono asia. Se on kiva seurata mitä muille tapahtuu, jos ihmiset enää julkaisisivat tapahtumiaan, eikä tägäilisi vain kavereita memeihin. On kiva nähdä missä päin ystävät menevät ja elämän kohokohtia, jotka on kiva jakaa kerralla “kaikille”. Mutta oikeastaan koko Facebook on nykyään memejä ja mainoksia täynnä. Mutta silti tuijotamme hysteerisenä kerta toisensa jälkeen minuuttien sisällä josko olisi tapahtunut jotain uutta.

 

En kerkiä tapaamaan nykyään ystäviäni yhtä useasti kuin ennen. Joten arvostan valtavasti niitä hetkiä kun joudan heitä näkemään. Mutta inhoan enemmän kuin suuresti sitä, että kun olemme yhdessä jossain syömässä, ostoksilla, kotona jne. Jos toinen näprää sitä luuria. Kirjoittelee viestejä Watsuppiin, lärää Facebookkia, Insta kuvia, päivittää storejaan? MIKSI? Jumalauta. Miksi ei voi keskittyä siihen hetkeen missä olemme ja elämme. Keskittyä mitä ympärillämme tapahtuu, kuunnella todella sitä toista mitä hänelle kuuluu ja mitä on tapahtunut. Sisäistää ja olla läsnä. Oikeastaan inhottaa ihan sanoa joillekin, että hei laittaisitko nyt sen puhelimen pois, kiitos.

OLLA LÄSNÄ

Aika tuntematon käsite nykyään suurimmalle osalle ihmisiä, niin ystävyys, perhe, parisuhteissa. Eikä edes pelkästään suhteissa vaan ihan omalla ajalla. Kun matkustaa julkisilla tai vaikka treenaa. Jengi ei katso enää yhtään mitä ympärillä tapahtuu vaan nenät ovat tiukasti kiinni siinä puhelimessa. Kuinka paljon ihmiset missaavat ympärillään tapahtuvista asioista, kun tutkii vain mitä siellä ruudun sisällä muille tapahtuu. Enkä ymmärrä sitä, että miksi pitää jutella watsupin kautta kaikkien muiden kanssa silloin kun vietät aikaa esimerkiksi ystävän ja puolisosi kanssa. Elämme kuitenkin aika hektistä aikaa itse kukin, niin miksi emme voi keskittyä siihen hetkeen ja olla todella läsnä sille toiselle, kun vietämme hänen kanssaan aikaa?

Osaako ihmiset enää puhua ja keskustella niin kuin ennen? Suullamme, eikä kirjoittaa ja käydä väittelyjä somessa. Osaatko sinä?

On hirveästi parisuhteita, joissa toista osapuolta tosissaan tämä asia häiritsee niin paljon, että se voi olla jopa syy vaihtaa maisemaa. Sekä itse en esimerkiksi jaksa vaivautua näkemään frendiä, joka tuhlaa yhteisen aikamme juttelemalla muille tai selaamalla zombimaisesti somekanavia. Tämänkin valitettavan usea tajuaa vasta liian myöhään.

Mitä siellä ruudun sisällä voi olla niin paljon tärkeämpää, kuin se mitä vierelläsi on juuri nyt?

Olen varma, että suurinosa meistä kuitenkin etsii oikeaa rakkautta ja läheisyyttä, sitä että voi olla onnellinen toisen ihmisen vierellä. Sitä, että on aitoja ystäviä kenelle voi soittaa tai ajaa pihaan hetkenä minä hyvänsä pelastamaan maailmaa. Kumpi on parempi, se että on 10 000 insta seuraajaa ja 800 Facebook kaveria kuin se, että on oikea parisuhde, jossa kerätään muistoja ja ollaan OIKEASTI läsnä ja rakastetaan, tai 1-5 oikeaa ystävää, ketkä tietävät mitä sinulle kuuluu ihan ilman somea. Tämä jääköön jokaisen omaksi päätettäväksi.

Some ja media luo valtavasti myös paineita nykyään ihmisille. Se luo kuvia siitä millaista sen suhteen pitää todellisuudessa olla. Mikä on hyvä ystävä? Millainen on täydellinen nainen, mies, kroppa, ajatusmaailma? Miten meidän kuuluisi toimia tilanteissa? Sehän on puhdasta aivopesua. Silti tuijotamme näitä hysteerisenä ja imemme lähes kaiken itseemme. Ja pääsemmekin siihen, kun mikään ei kelpaa. Aina jossain on jotain vikaa ja halutaan enemmän. Ihminen luo kuvan päässään esimerkiksi siitä mikä on seksikäs tai haluttava. Mikä on tarpeeksi? Pahimmillaan tämä näkyy esim. parisuhteessa tai itsetunnossa. Seuraava on puhdas esimerkki: mies kertoo naiselle kuinka haluttavalta hän näyttää ja kuinka paljon rakastaa ja haluaa häntä juuri nyt. Nainen ei usko tätä, koska on päättänyt, että ei näytä siltä miltä ne vähäpukeiset instan naiset näyttävät. Miten kukaan voi häntä haluta, kun hän ei ole itse tyytyväinen? Loppujen lopuksi voi käydä niin, että mies kyllästyy tähän samaan virteen ja etsii naisen, joka todella uskoo häntä.  

Mutta myös toisaalta ongelma voi olla siinä, että näemme ja olemme kiinnostuneita siitä mitä kumppanimme seuraa somessa. Jos hän seuraa esimerkiksi instassa useita vähä pukeisten naisten sivustoja, niin tämä voi luoda kumppanille sellaisen olon, että onko tuo todella se mitä hän haluaa, ja olen todella kaukana siitä. Ei minulla ole tuollainen sileä puhdas iho, terhakoilla rinnoilla, en ole yhtä laiha, lihaksikas, kiinteä kuin nuo naiset. Miksi hän on kanssani? Tämä voi olla myös toisin päin, eli nainen seuraa ja kommentoi lihaksikkaita mieskuvia, joista miespuoliselle kumppanille voi asettua paineita ja enää hän ei välttämättä riitäkään omasta mielestä.

Sen lisäksi, että some luo kuvia siitä millainen kuuluisi ihmisen tai suhteen olla, sillä saattaa luoda myös itselleen paineita. Kertomalla kaiken itsestään ja tavoitteistaan, siitä mitä tekee ja mihin pyrkii, koet kertovasi ”kaikille” julkisesti aikeistasi. Entäs jos et pääsekään niihin? Entäs jos tekee mieli vaihtaa tavoitteita? Entäs jos et menesty tai epäonnistut? Miltä se tuntuu, kun kaikki katsovat ja arvioivat sinua siitä mitä teet? Mehän itse luomme tämän paineen. Kerromme sen mitä haluamme, vai onko siitäkin tullut sellaista ns. pakonomaista? Luomme itse paneen itsellemme olemaan paras äiti, paras urheilija, paras menestyjä, paras ammatissamme, paras harrastuksessamme. Meidän on pakko kertoa, koska olemme jo aloittaneet? Saan seuraajia enemmän mitä enemmän kerron? Tuleeko tykkäyksistä ja seurauksista pakkomielle? Tässä kuussa sain 100 uutta seuraajaa, ensi kuussa on pakko saada vähintään se 100 lisää. Entä jos saatkin vain 10 uutta seuraajaa? Olitko huono ja epäkiinnostava ihminen?  Miksi julkaisen itsestäni asioita?

Miksi kerromme itsestämme niin paljon aivan tai lähes tuntemattomille ihmisille, joita suurin osa seuraajistamme ovat? Tämä on mielestäni jopa pelottavaa, kun sitä pohtii hieman pidemmälle. Mitä yritämme todistaa sillä itsellemme ja muille? Kuinka paljon menetämme hetkistämme tällä pallolla seuraamalla somea ja kulkemalla puhelin kahlittuna käteen? Miksi sinun pitää olla aina tavoitettavissa? Haetko onnellisuutta ja rakkautta ympäriltäsi, vai löydätkö sen paremmin sieltä luurin päästä? Miksi annamme lapsille puhelimen käteen, jotta saamme rauhoittumaan ja luomme ja vahvistamme tätä puhelin/some/media maailmaa entisestään? 

Jokainen meistä tekee mitä ja miten tahtoo. Kunhan ajattelin taas jälleen hieman ääneen. Enkä tarkoita, että jokainen julkaisu on huono asia, päinvastoin. Ihana seurata missä päin maailmaa ystäväni menevät, että he ovat kunnossa ja kaikki ovat hyvin. Mutta rajallisuus kaikessa.

Kerran eräs ystäväni totesi, että hän ei jaksa eikä halua ottaa kymmeniä kuvia jostain yhdestä asiasta vaan yksi kuva riittää. Hän ennemmin painaa sen kuvan silmiensä verkkokalvoille ja omiin muistoihinsa, kuin puhelimen muistikorttiin. Hän ei halua, että tämä hetki menee ohi siinä kun yrittää saada täydellistä kuvaa, kun se itse hetki on täydellinen.

Mukavia hetkiä kaikille, olkaa läsnä ja huomioikaa ympärillä olevianne. Kuunnelkaa ja sisäistäkää. Tehkää läheisille niin kuin tahtoisille tekevänne itsellenne. Muistakaa, että mikä tekee sinut onnelliseksi, voi tehdä myös ystäväsi/kumppanisi onnelliseksi. Joten miksi et olisi rohkea ja tee niin. Se voi olla jopa muuttaa elämäsi laatua. Sinä pystyt tekemään itsestäsi onnellisemman, jos annat siihen mahdollisuuden.

Aiheeseen liittyvän videon voit katsoa TÄSTÄ, joka kuvaa täydellisesti tätä.

-Katariina V.

7
Jaa:

This Post Has 2 Comments

  1. Todella hyvä teksti! Oon niiiin samaa mieltä.

    Just oltiin miehen kanssa treffeillä lauantaina ja kiinnitettiin huomiota siihen, kun viereisen pöydän pariskunnasta mies selasi koko ajan puhelinta, kun he odottivat ruokiaan. Nainen vähän jutusteli, mutta mies ei katsonut naisensa päälle kertaakaan vaan katse oli tiukasti puhelimessa. Surullisen pysäyttävää huomata sivusta noin selkeä tilanne.

    Itse taas tein päätöksen, että en ota edes sitä yhtä ruokakuvaa meidän treffeillä ollenkaan vaan keskityn ainoastaan toisen seuraan. Meni siinä ruokakuvan ottamisessa sitten vaan sekunti tai kaksi, niin silti. On parempi käyttää sekin sekunti ihan vaan siihen puolisoon/ystävään tai kenen kanssa nyt sattuu syömässä olla.

  2. Asiaa! Pistää miettimään omia tapoja. Itse pyrin ystävien, useimmiten perheen ja miehen kanssa olemaan hetkessä kiinni ja jättämään puhelimen pois. Toki kivat hetket tulee ikuistettua kameraan, mutta turha selaus on kyllä hyvä jättää pois. Silti sitä teen ja se ärsyttää kyllä.

Vastaa

Close Menu

Black Friday