UN

Anna mun arvioida UN eli sun ulkonäkös!

Kuulin tämän keskustellessani ystäväni kanssa, jonka hän oli kuullut ikäpolvea nuoremmalta väeltä. Ideana on siis lähettää oma kuva kaverille, joka sitten arvostellaan snäpissä arvosanojen kerra 1-10. Arvosana ulkonäöstä.

Mitä tarkoittaa olla kaunis? Miten pyrimme siihen? Mitä ajattelemme siitä? Miten kauneusihanteet syntyvät? Mikä ajaa meidät jo 10-13 vuoden iässä arvostelemaan ystäviemme ulkonäköä? Voiko ulkonäköön olla tyytyväinen? Entä voiko siihen oppia olemaan tyytyväinen?

Tiedän, että maailma menee eteenpäin ja kehittyy varsinkin nuorten parissa. Some näyttää enemmän ja enemmän paljasta pintaa, upeita kasvokuvia, jotka on käynyt vähintään 3 muokkausohjelman ja filtterin kautta ennen julkaisemista. Meikki, vaatteet, merkkituotteet, voiko pinnallisuus olla enemmän huipussaan, mitä se on nyt?

Julkisuudessa olevia ja sinne pyrkiviä ihmisiä arvostellaan jopa törkeän rohkeasti niin mediassa, lehdissä kuin kotisohvilta seinien sisässä. Se mikä minua ihmetyttää on, että ulkonäköä arvostellaan jopa ihmisiltä, ketkä eivät ole mitenkään ulkonäköpainotteisella alalla, kuten urheilijoita tai poliitikkoja. Ovatko he hakeutuneet sinne sivuille haukuttavaksi? Kuinka kamalat vaatteet sattui olemaan arkipäivänä kaupassa, miten allit on nyt roikkunut televisio ohjelmassa, vaikka kroppa olisi enemmän kunnossa kuin yli puolilla suomalaisista.

Kotona on helppoa huudella sohvalta, koska se on sallittua? Vai onko? Onko sallittua haukkua ihmisten ulkonäköä tilanteesta riippumatta? Mitä se opettaa varsinkin lapsille vieressämme?

No mutta onhan meillä sanavapaus… Mutta tarkoittaako sanavapaus sitä, että voin haukkua vastaantulevan ihmisen rumaksi, järkyttäväksi? Onko sallittua sanoa, että oot läski? Onko ok arvioida sun ystävän UN? Itse sanoisin kaikille ystävilleni, että olet täysi 10+ joka kerta. Paitsi tietenkin, jos olisi aiheitta huomauttaa kohteliaasti ja rakentavasti terveyden takia.

Kuten sanoin, elämme tällä hetkellä erittäin ulkonäköpaineista ja pinnallista aikaa. Oletteko miettineet koskaan sen jälkeen kun ne sammakot toisesta ihmisestä pääsee ulos, että miltä se mahtaa toisesta tuntua tai miten se voi vaikuttaa häneen pidemmällä tähtäimellä?

Oletteko miettineet sitä, että se tyttö ketä haukuitte ala-asteella läskiksi joka välitunti, ajatellen, että kyllä se äitikin haukkuu niin voin minäkin. Niin se tyttö on nyt se ketä kärsii anoreksiasta, koska häntä on haukuttu koko elämän lihavaksi. Ja vuorostaan nyt järkyttelette hänen laihuuttaan, joka on itseasiassa suureksi osin sen haukkujan vika.

Kun katselen ympärilläni olevia naisia ja jopa tyttöjä, niin sääli nähdä niin paljon epävarmoja tyttöjä, jotka pyrkivät muovaamaan itseään sellaiseen muottiin, jotta saisi vain niitä peukkuja ja sydämiä somessa. Filtterinaamareiden takana olevia luonnonkauniita pimuja, jotka ajattelevat, että ne poronsarvet ja naamaa supistava filtteri tekee heistä kauniimpia.

On eri asia vastata ystävän kommenttiin, jos hän kysyy itse että pitäisikö hänen laihtua tai lihoa hieman, mitä mieltä olet värjäisinkö tummat hiukset vai pitäisinkö vaaleat? Uskotko että nämä sopisivat minulle? Tälläisiinkin asioihin voi vastata kohteliaasti ja antaa oikeasti sen mielipiteen, jos jotain kysytään.

Olen myös törmännyt ikävän usein sellaiseen, että niin kutsutut ”ystävät” haukkuvat jotain henkilöä jostain yhdestä asiasta. Painosta, vaatetyylistä, hiusväristä, kulmakarvoista. Tätä en pysty ymmärtämään. Jos kyseessä on oikeasti ”ystävä” kenen kanssa vietetään jopa aikaa yhdessä. Niin mikä on tehnyt meistä sellaisia, että emme pysty sanomaan asioista kohteliaasti toisillemme vaan selän takana pitää puhua pahaa ja hymyillä tekopyhästi.

Onneksi itse sain juosta pieruverkkarit päällä lapsuuden mahdollisimman pitkään välittämättä meikeistä ja viimeisimmistä muodeista. Onneksi sain elää ajan ilman, että mun ystävät arvostelivat mun UN:ää tai ettäkö mun olisi pitänyt arvostella muita. Onneksi olen täysin sinut itseni kanssa, vaikka vyötäröllä olisikin vähän ylimääräistä, koska en ole kerennyt jumppaamaan 10x viikossa. Onneksi olen kasvanut itsevarmaksi myös ilman meikkejä ja viimeisimpiä muotivillityksiä.

Olisi hienoa, jos kaikki tajuaisivat, että jostain nämä juontaa peränsä, miksi yhä useammat ja nuoremmat tytöt ajautuvat ajattelemaan näin. Ja miksei myös pojat. Sekä myös se, että minkälainen tytön kuuluisi olla pojille. Opimme käytösmallit, ajattelutavat ympäriltämme, läheisiltämme, perheeltä ja ystäviltä, ihmisiltä keitä kunnioitamme ja arvostamme.

Mutta tähän tää puhelin aika meidät on vienyt, kun muijat junnuiästä saakka tykittää instaa ja katselee muokattuja muijia lähes 24/7, koska se puhelin on kahlittu käteen. Niin se jos joku on aivopesua, että miltä sitä ”kuuluisi” näyttää ja miltä ei.

Pitää olla seksikäs ja helvetin laiha, ja törkeen isot tykit, jotta pojat tykkää. Vai tarviiko sittenkään?

-K

0
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday