Viisi kysymystä epäilijöille

Pidän kirjoittamisesta todella paljon, en muuten olisi lähtenyt kirjoittamaan blogia ylipäätään. On kivaa tuoda ajatuksia julki, varsinkin jos niitä kysytään. Junnuna toin vähän turhan usein mielipiteitäni turhissakin tilanteissa julki, joista yleensä sain aina aikaiseksi ihmissuhdedraamaa. Ehkä se on se syy miksi en jaksa tai kestä sitä draamaa yhtään ylimääräistä tänä päivänä. Ennemmin olen vain hiljaa tietyissä tilanteissa, nielen ylpeyteni sanoa tilanteeseen kantani, jos se tilanne ei hetkauta tai vaikuta elämääni mitenkään. Tällöin tyypillisin vastaukseni on ”aijaa, sepä kivaa.”

Halusin kirjoittaa tästä ihmisille, joilla on pakottava tarve päästä kommentoimaan toisten ihmisten elämäntilanteisiin tai tekemisiin. Itse otan mielelläni kommentteja vastaan, kunhan ne ovat rakentavaa kritiikkiä.

Yksi hyvä esimerkki on elämäntilanteet. Jokainen meistä kävelee omaa polkuaan ja aukaisee valitsee ovet jotka aukaisevat ja astuu sisään päätöksestään. Kouluun haku, kihloihin ja naimisiin meno, talon rakentaminen, lapset, työpaikka ovat isoja elämäntilanteen muutoksia, joihin mielestäni kenelläkään ei ole periaatteessa mitään sanottavaa.

Minä en esimerkiksi vielä ole valmis äidiksi, mutta en kritisoi negatiivisesti saman ikäisiä ystäviäni, ketkä kertovat olevansa raskaana ja onnellinen asiasta. Miksi sanoisin heille, että no kiva, onko tossa nyt mitään järkeä, mehän ollaan vasta tän ikäisiä ni miksi jo nyt? Tai jos ystäväni haluaa muuttaa syrjään maaseudulle minne katulamppujen valot eivät osu tai keskustan hälinään, jossa kaikki on lähellä, että ”no ei tosiaan kannata, ei mitään järkeä.” Miten se on pois keneltäkään, jos pyrkii olemaan vain onnellinen toisten puolesta, ketkä toteuttavat sitä mikä tekevät heidät onnelliseksi? Me olemme erilaisia jokainen. Jokainen elää elämäänsä eri vaiheessa ja erilailla. Kunnioittakaa sitä!

Me löysimme tontin Nurmijärven Rajamäeltä, johon rakastuimme ja pyrimme todella siihen, että onnistumme taloprojektissamme. Olen erittäin onnellinen tuosta löydöstä ja kaupasta. Me olemme Sampan kanssa molemmat kotoisin maalta isoilta tonteilta. Pidämme hiljaisuudesta ja meitä ei haittaa, vaikka joudumme menemään autolla kauppaan, eikä elokuvateatteri ole 100m päässä naapurissa. Saamme rakentaa talon, joka vastaa meidän tarpeita ja unelmia. Tähän olen saanut paljon onnellisia vastauksia ystäviltäni, kuinka hienoa ja upeaa. Mutta olen myös saanut paljon epäilyksiä siitä, että ”kuinka meidän budjetti tulee MUKA riittämään”, ”Nurmiijärvi? Kuka hitto haluaa asua Nurmijärvellä? Miksi te sinne, eihän siellä ole mitään”, ”kannattaa nyt miettiä pari kertaa”, ”no huhu, ton näköisen meinasitte, onko mitään järkeä, ei teidän budjetti tule riittämään.” Voisin tietenkin vastata näihin samalla mitalla takaisin, mutta mitä järkeä siinä on? Ei mitään.

Ystäväni muutti uuteen kotiin, joka oli lähes valmis. Itse hän maalasi hieman ja tapetoi. Tietenkin tapojen mukaan tuparit järjestettiin. Mieleeni jäi sieltä keskustelu, jossa osa vieraista päätti alkaa kritisoimaan, että kuinka se ainoa seinä minkä ystäväni oli maalannut ja mistä hän oli erittäin tyytyväisen oloinen, niin kuinka se olisi PALJON PAREMPI toisen värisenä ja varmasti hän tulee sitä sitten vaihtamaan siihen väriin mitä he sanovat. Joo.. Enpä taida tästä sen enempää sanoa kuin, kuka alkaa tupareissa kommentoimaan miten jonkun uusi upea koti olisi paljon parempi, ilman että mielipidettä edes kysytään?

Kihlat, naimisiin meno ja lapset? Miten kenelläkään on pokkaa sanoa, että luulisi teidän jo menevän naimisiin, koska olette jo tuon ikäisiä ja olleet yhdessä noin kauan? Miksi pitäisi, jos kaikki on hyvin? Eikö näiden pitäisi olla elämäntilanteita, jotka tapahtuvat, kun se aika ja tunne on oikea? Eikä toisten painostamana. Onko tietyt elämäntilanteet jotenkin sidottu ikään? Mielestäni ei?

Näitä esimerkkejä riittäisi vaikka kuinka. Mutta pointtini tähän asiaan, ennen kuin päätät kommentoida asiaan, josta ajattelet aivan erinlailla, mieti:

1.       Vaikuttaako se asia elämääsi niin paljon, että siitä on pakko antaa äänen kuulua?

2.       Astu ensin sen toisen ihmisen saappaisiin, onko hän sama ihminen, samojen elämäntilanteiden kanssa kuin sinä?

3.       Onko palautteessasi jotain järkeä, hyödyttääkö se sinua tai palautteen saajaa?

4.       Olisiko kiva, jos sinun onnellisuuttasi kritisoitaisiin surkeaksi ajatukseksi?

5.       Paskan palautteen sijaan voisitko olla vain onnellinen toisen puolesta?

Valitettavasti tämä on luonneasia, mutta toivon, että jokainen joka tuntee piston sydämessään tämän lukiessaan, oppisi kysymään edes nuo viisi asiaa ennekuin se pakottava negatiivinen kritiikki on päästettävä ulos, jonka jälkeen voi tuntea ylpeyttä, kuinka hyvä ja viisas ihminen nyt on kun pääsi taas sanomaan johonkin jotain epäilevää.

JOSKUS VAIKENEMINEN ON KULTAA JA PUHUMINEN HOPEAA.

-K