12 askelta ja rakkaus

Olen viime aikoina syventynyt itsetutkiskeluun sekä mietiskelyyn ja olen miettinyt tarkasti esimerkiksi kuuluisia 12 askelta, olihan minulla kuitenkin vakava alkoholiongelma ja olen raitistunut ja toipunut alkoholisti. Ymmärrän, että tällaisista asioista ei yksin ja vain omalla päätöksellä selviä, ei ainakaan täysin loppuun asti ja ”maaliin”, joten olen tässä toipumiseni aikana hakeutunut erilaisten toipumistani ja kuntoutumistani tukevien apujen piiriin.

Olen tullut lähemmäksi niin heikkouksiani kuin vahvuuksianikin ja oppinut tuntemaan itseäni paremmin. Olen kohdannut ja myöntänyt erilaisia asioita itsessäni ja elämässäni, myöntänyt sekä hyvät että huonot puoleni, käsitellyt ne ja riisunut itseäni rohkeasti alasti entisen elämäni releistä, niin sanoakseni. Olen hyväksynyt mm. sen, että vaikka antaisin kaikkeni ja tekisin parhaani jossain asiassa, isossa kuvassa se voi lopulta olla kuitenkin vain about keskiverto panos, mutta se on ihan ok. Keskivertoa pitäisi pystyä juhlimaan enemmän tässä supersuorituskeskeisessä yhteiskunnassa missä elämme. Olen ollut raitis jo 322 päivää ja koen olevani päivä päivältä varmempi, uudempi, parempi ja ennen kaikkea oma itseni, joten vaikka se ei jollekin muulle olisi vielä juuri mitään tai riittäisi, mä juhlin sitä. Mä vittu juhlin sitä ja mulla on oikeus siihen.

 

12 askelta
Päteviä neuvoja Killer Mikelta, mutta minähän en kaljaa osta.

Terapia

Mun terapiana on toiminut fyysinen, toiminnallinen, tavoitteellinen ja tuloksellinen treenaaminen, sitä tukeva syöminen, nesteytys ja nukkuminen sekä psykiatrinen ja psykologinen kuntoutuspsykoterapia, keskusteluterapia ja tarpeen sitä vaatiessa myös lääkityskin. Koska ennen taistelin myös erilaisten riittämättömyyden, merkityksettömyyden ja tarkoituksettomuuden tunteiden kanssa, minulle on tervettä itsevarmuutta ja omanarvontuntoa rakentanut myös työtä ja ura-ambitioita täynnä oleva arki sekä ammattiopiskelu päämäärineen. Kokemus hyödyllisyydestä, tuottavuudesta, tarpeellisuudesta ja siitä, että minua kuunnellaan, minuun uskotaan ja minusta ollaan riippuvaisia pistää kummasti selkää suoraan ja päätä pystyyn.

Olen hakeutunut myös vertaistukikeskusteluryhmiin, missä käsitellä omia ja kuunnella muiden vastaavankaltaisia kokemuksia ja keskustella ihmisten kanssa, jotka tietävät tarkalleen mitä käyn läpi ja osaavat samaistua, auttaa ja tukea. Minulle se on todellista rohkeutta ja rikkautta, mutta vastaantulleet mainitsemani 12 askelta hieman mietityttävät minua vielä näin aloittelijana ja tulokkaana. Ja täysin siis aliarvioimatta, arvostelematta, vähättelemättä tai haukkumatta jo ihan maailmanhistoriassakin moneen eri kertaan toimivaksi todistettua ohjelmaa. Kunhan pohdin omaa suhdettani kyseisiin askeliin, mun henkilökohtaisia tulkintoja sekä ensimielipiteitäni niistä.

 

12 askelta
Vaikka olisi kuinka pilvistä, harmaata, kylmää ja märkää, katse on aina hyvä suunnata eteen ja ylös.

 

12 askelta

1. Myönnämme, että olemme voimattomia addiktiomme/alkoholismimme suhteen ja että elämämme on käynyt hallitsemattomaksi.

  • Ensimmäinen ja ehkä perimmäisin askel on aina ongelman ja avuntarpeen myöntäminen aivan ensimmäiseksi. Mutta itse en ole ihan varma koenko olevani täysin voimaton ongelmani suhteen ja onko ongelmani täysin hallitsematon. En mä ennen ymmärtänyt tai tiedostanut ollenkaan ongelmaani, vaikka monet tahot siitä minulle puhuivat, enkä mä sitä osannut tai halunnut myöntää. Kunnes oli pakko. Se, että mä oon ollut 322 päivää täysin umpiraitis, eikä mulla ole minkäänlaista tarvetta enää juoda, koska olen ottanut itseni rohkeasti pois sellaisista sosiaalisista piireistä, missä juominen oli normi ja ehkä yleisen hyväksynnän ja yhteenkuuluvuuden vuoksi jopa suositeltavaa, on mielestäni kaukana voimattomuudesta ja hallitsemattomuudesta. En näe yhtäkään heikkoa, neuvotonta, voimatonta ja hallinnan täysin menettänyttä ihmistä myöskään ryhmissä. Mä tein aikoinaan lukuisia vääriä valintoja ja huonoja päätöksiä, kunnes lopetin. Mä olin pohjalla, kunnes nousin ylös. Ja mä oon ikuisesti kiitollinen, onnellinen ja ylpeä siitä, että tilanne ei ollut vielä kehittynyt aivan ylitsepääsemättömän vaikeaksi ja vakavaksi, ja että mä pystyin vielä nousemaan.

2. Olemme oppineet uskomaan, että jokin itseämme suurempi voima voisi palauttaa mielemme terveyden.

  • Askeleissa puhuttu suurempi voima ja ”jumala” on tarkoitettu jokaisen täysin vapaasti ja henkilökohtaisesti itse käsitettäväksi, miten asian itse näkee ja miten itse kokee asian omaa itseä parhaiten auttavan. Jollekin se voi olla uskonnollisempi ja hengellisempi käsite ja jollekin se voi tarkoittaa esimerkiksi omaa perhettä, omaa päättäväisyyttä tai kyseessä olevaa vertaistukikeskusteluryhmää itsessään. Koska olen ateisti ja koska omasta mielestäni useimmat uskonnolliset ja hengelliset personoinnit, antropomorfisoinnit ja personifioidut käsitteet ovat pikkumaisia ja turhamaisia sekä päivän päätteeksi vain omien henkisten voimavarojen pukemista keinotekoisesti toiseen, helpommin ymmärrettävään muotoon ja tukipilareiden rakentamista paloista jokaisen omaa itseä, koen ”jumaluudet” ja muut ”suuremmat voimat” vain oman itsensä vähättelynä, aliarvioimisena ja jopa uhriutumisena, luovuttamisena, vastuun siirtämisenä muualle ja liikana nöyristelynä. Ymmärrän, että alkoholismi ja addiktio on ihan todellinen psykofysiologinen sairaus, jolle ei kukaan voi enää mitään sen puhjettua, mutta raitistumisesta ja toipumisesta sekä motivaatiosta niihin koen itse olevani yksin vastuussa. Koen, että voimat siihen ovat aina olleet minussa itsessäni. Nyt olen vain vihdoin tiedostanut ne sekä vetäissyt niiden päällä jo vuosia maanneen pressun itse vittuun.

3. Teemme päätöksen luovuttaa tahtomme ja elämämme jumalan huomaan, sellaisena kuin hänet käsitämme.

  • Hieman jatkaen edellistä, koen itse tämän mainitun jumalan tai jumaluuden lopulta olevan vain se aidoin, rehellisin, avoimin, suorin, alastomin, puhtain ja voimakkain versio minusta itsestäni sisälläni. Se Jussi, joka ansaitsee vain kaikkea hyvää, kaunista ja aitoa ja joka on itse itselleen ja lopulta myös kaikille ympärillään se paras versio itsestään, kehen voi luottaa ja uskoa ja ketä voi kunnioittaa ja rakastaa aivan omana itsenään. Se Jussi, joka pitää itse itseään pystyssä ja kenen ei tarvitse enää olla itsekäs ja ripustautua vain muihin imeäkseen näiltä voimat tai nojautua päihteisiin tunteakseen jotain tai paetakseen asioita. Se kaveri saakin ottaa tahtoni ja elämäni huomaansa.

4. Teemme perusteellisen ja pelottoman moraalisen itsetutkiskelun.

  • Noniin. Vaikka askeleet ovat tarkoitettu suoritettaviksi järjestyksessä, tätä mä olen tehnyt jo kohta vuoden ja ehkä hyvä niin. Mä olen katsonut itseäni peilistä niin suoraan ja rehellisesti kuin vain voin. Ja kauan. Olen tiedostanut suuren tarpeen suurille muutoksille. Minulle tärkeiden ihmisten vuoksi mutta myös ihan oman itseni vuoksi. Olen loukannut ja aiheuttanut pettymyksiä ihmisille erittäin suuressa mittakaavassa. Olen roikkunut kiinni minulle täysin väärissä, negatiivisissa ja epäterveellisissä ihmisissä ja laiminlyönyt ja ylenkatsonut niitä minulle rakkaimpia, tärkeimpiä ja läheisimpiä. Asenne- ja arvomaailmani on ollut vääristynyt ja olen arvottanut itseäni aivan päin helvettiä. Olen samalla arvottanut myös muita täysin väärin. Korkealle niitä, ketkä eivät sitä minun kontekstissani ole ansainneet ja matalalle niitä, ketkä sen todellakin olisivat. Ja kun olen rikkonut minulle rakkaita ihmisiä vastaan, olen lopulta tehnyt eniten pahaa vain itselleni. Olen sallinut paskaa kohtelua ja päältäkävelyä, kun olen kerjännyt hyväksyntää ja yrittänyt miellyttää vääriä ihmisiä, kun ne oikeat ihmiset ovat saaneet vain katsoa neuvottomina vierestä. Olen joko itse myrkyttänyt tai sallinut muiden myrkyttää itsetuntoni, itsevarmuuteni, omanarvontuntoni, itsekunnioitukseni ja terveen itserakkauteni sekä yrittänyt kaikkea siitä syntynyttä pahaa oloa lääkitä päihteillä ja paeta esittämällä jotain mitä en ole. Olen kompuroinut horjuva askel horjuvalta askeleelta vain kauemmaksi omasta todellisesta itsestäni ja saapunut tärkeiden ja kohtalokkaiden päätöksien tienhaaraan. Tällä kertaa mä valitsen sen oikean ja hyvän tien. Tällä kertaa päästän menneisyydestäni irti ja keskityn vain tulevaan sekä syleilen rohkeasti omaa aitoa itseäni.

5. Myönnämme väärien tekojemme todellisen luonteen jumalalle, itsellemme ja jollekin toiselle ihmiselle.

  • Mä olen tehnyt monia asioita väärin ja todella lukuisia virheitä. Osa on aivan silkkoja vääryyksiä, osa taas virheitä, joihin mulla on ollut oikeus ja ehkä jopa tarvekin, ja jotka ovat lopulta vain opettaneet, kehittäneet ja kasvattaneet, vaikkakin kipeästi. Virheitä, mitä mun on vain täytynyt tehdä, jotta prosessin jälkeen olisin jollain tavalla parempi, fiksumpi ja kypsempi ihminen. Pohjakosketukset, haavat, arvet ja lommot näyttävät lopulta vain uuden ja paremman suunnan elämässä, mutta ruoria on itse osattava kääntää ja purjeisiin on älyttävä itse puhaltaa. Mun olemassaolossa ei kuitenkaan ole mitään väärää, eikä mussa itsessäni ole mitään väärää. Se suuri ero on munkin tärkeätä ymmärtää. Monet mun valinnat ja päätökset ovat olleet virheellisiä, puutteellisia, vajavaisia, vääriä ja huonoja, mutta minä itse en ole. Mun vakavaksi äitynyt alkoholiongelma saattoi paljastaa jo aika pitkälle edenneen sosiaalisen ja psykologisen alkoholismini, mutta mä en suostu luovuttamaan, siirtämään vastuutani muualle, uhriutumaan, syöksymään rähmälleni maahan itkemään ja voivottelemaan vaan mä avoimesti, rehellisesti ja suoraan kohtaan, myönnän ja käsittelen väärät tekoni niin itseäni kuin muita ihmisiä kohtaan ja kuljen niistä yli ja eteenpäin selkä suorana ja pää pystyssä.

6. Olemme täysin valmiit antamaan jumalan poistaa kaikki nämä luonteenheikkoutemme.

  • Niinkuin sanoin jo aikaisemmin, se läpikotaisin hyvä ja viaton pieni poika sisälläni ansaitsee ehkä eniten tämän muutoksen ja se välittämistä täynnä oleva aikuinen ja kypsä mies, mikä mä oikeasti olen, tekee kyllä kaikkensa korjatakseen asiat. Oli kyseessä sitten elinikäinen sairaus tai vain luonteenheikkoudet.

7. Nöyrästi pyydämme häntä poistamaan vajavuutemme.

  • Joitain kirveelläveistämisen jälkiä ei tietenkään saa ikinä hiottua pois, mutta kun kerta pyydetään, niin minä lupaan tehdä parhaani. Ja teenkin.

8. Teemme luettelon kaikista vahingoittamistamme ihmisistä ja meissä syntyy halu hyvittää tekomme heille kaikille.

  • Tässä nousee esiin suoran ja epäsuoran hyvittämisen ero. On olemassa monia ihmisiä, keitä olen loukannut, keille olen aiheuttanut pettymyksiä ja keitä olen kohdellut huonosti, ketkä eivät ole enää osia elämääni tai muutenkaan enää millään tavalla läsnä tai tavoitettavissa. Eikä minulla todellakaan ole edes mitään asiaa puuttua heidän elämiinsä enää. Edes yrittäminen olisi mielestäni jopa itsekästä. Sen vuoksi on mielestäni paras ratkaisu jättää heidät rauhaan elämään omia elämiään ja omia totuuksiaan ja keskittyä vain itse elämään todeksi sitä jotain, minkä nämä ihmiset joskus taannoin vielä näkivät minussa ja uskoivat minussa olevan. Jotta olisin oikeasti sen kunnioituksen ja rakkauden arvoinen, mitä he yrittivät taannoin minulle osoittaa, mutta jota en tuolloin osannut, kyennyt tai halunnut ymmärtää ja arvostaa tarpeeksi. Parempi jälkijunassa kun ei milloinkaan. Voin tehdä epäsuoria hyvityksiä myös keskittymällä palvelemaan, neuvomaan, tukemaan ja auttamaan sitä tarvitsevia ihmisiä yleisesti. Kuulin tässä myös hiljattain uutisia eräästä entisessä elämässäni minulle erittäin rakkaasta, tärkeästä ja läheisestä ihmisestä, joka oli menneisyydessä vielä läsnä päivissäni, mutta ei ole enää ja nämä uutiset herättivät minussa huolestuneita, surullisia, ristiriitaisia, mutta lopulta kuitenkin ainakin osaltaan myös hyvin onnellisia tunteita erittäin paljon. Shokin laannuttua en voinut muuta, kuin vain toivoa sydämeni pohjasta kaikkea hyvää, kaunista ja lämmintä, mitä hän todella ansaitsee, koska tietyt rajat aikoinaan minulle asetettiin ja lupasin niitä seurata ja kunnioittaa, joten en voi enää olla missään yhteyksissä häneen, vaikka kuinka sydämessäni sitä haluaisin. Hyväksyn sen olevan kaikille parasta, että en yritä enää lähestyä, mutta välitän edelleen kuitenkin syvästi, joten ehkä voimme löytää rauhan tuijottamalla vaikka samaa tähteä taivaalla iltaisin ja hymyillen kumpikin tahoillamme.

9. Hyvitämme tekojamme henkilökohtaisesti näille ihmisille milloin vain mahdollista, ellemme niin tehdessämme vahingoita heitä tai muita.

  • Niin, milloin vain mahdollista. On olemassa ihmisiä, keihin minulla ei ole enää mitään oikeutta edes yrittää ottaa yhteyttä ja sitten on ihmisiä, ketkä vielä kaikista virheistäni ja mokistani huolimatta rakastavat minua. Koen velvollisuudekseni ehkä eniten pyrkiä olemaan todella tämän rakkauden arvoinen ja todistaa omalla tavallani kaikille heille, että kaikki tulee olemaan vielä aivan hyvin ja he voivat rentoutua sekä olla täysin huoletta. Olen itse viiltänyt itseeni niin kutsutun narsistisen haavan, joten sen antaminen parantua on myös itselleni erittäin tärkeätä. Sallin haavan rohkeasti ja avoimesti olla näkyvillä ja esillä, koska raitis ja puhdas ilma parantaa.

10. Jatkamme itsetutkiskelua, ja kun olemme väärässä, myönnämme sen heti.

  • Tämän osalta itse uskon, että olen elämäni mittaisella oppimisen ja hyväksymisen tiellä ja tämä on loppuelämäni ensimmäinen päivä.

11. Pyrimme rukouksen ja mietiskelyn avulla syventämään tietoista yhteyttämme jumalaan sellaisena kuin hänet käsitämme, rukoillen vain tietoa siitä, mikä on hänen tahtonsa meidän suhteemme ja voimaa sen toteuttamiseen.

  • Vierastan uskonnollisia ja hengellisiä vivahteita tässä, mutta ehkä tämä jumala on minun oma päämäärätietoisuus, päättäväisyys ja kova draivi onnistua ja tulla joksikin upeaksi, johon minusta on. Kyllähän tässä iässä jo haaveilee esimerkiksi isyydestä ja aviomiehenä olemisesta, mutta hypätään ny eka.

12. Koettuamme hengellisen heräämisen näiden askelten tuloksena yritämme saattaa tämän sanoman addikteille/alkoholisteille ja toteuttaa näitä periaatteita kaikissa toimissamme.

  • Summa summarum, askeleet ja periaatteet resonoivat ja antavat kyllä paljon minulle ja näen niissä minun itseni näköistä sisältöä, jonka koen auttavan ja tukevan matkaani, mutta ehkä mun ”hengellistä heräämistä” kuvastavat parhaiten nämä Aaro Löfin Hidasta Elämää-blogiin kirjoittamat neuvot 10 vuotta nuoremmalle omalle itselleen:

Sun ei tarvi hävetä sitä, että jokin sussa tuntuu olevan rikki. Sulla on aidosti oikeus kokea, että sulle on tehty jotain väärin. Salli se, mutta älä jää siihen kiinni. Yhtälailla sun on hyvä muistaa, että nuo haavat saavat sutkin mokailemaan. Mutta älä jää siihenkään kiinni. Kato kuinka moni ihminen on tykännyt susta sun elämän aikana. Vaali noita ihmissuhteita ja ole vain rehellisesti oma itsesi. Kyllä sä tiedät, että sun omat tyypit ymmärtää. Sun ympärillä on aina ollut tosi hyviä ihmisiä.

Sä kerkeät toteuttamaan kaikkia niitä asioita, jotka ovat sulle tärkeitä vielä myöhemminkin. Mitä nopeammin uskaltaudut ottamaan sen ajan, että pysähdyt tutkimaan itseäsi ja otat siihen osaavaa tukea vastaan, sitä parempi. Tiedät tän itsekin, ihan kuten tiedät monta muutakin asiaa. Luota siihen viisauteen, jonka tiedät itseksesi. Se on se ääni, jonka kanssa sä oot sillon kun oot yksin ja kerrot itselles mitä sulle kuuluu.

Sun häpeä, vihaisuus, tarve tuelle, kiinnostuksen kohteet, halu olla esillä ja halu toteuttaa itseäsi ei ole virheitä sussa. Ongelmat syntyy siitä, että nuo asiat eivät saa olla olemassa ja tulla nähdyksi. Niihin syventyminen avaa sulle sen tien tässä elämässä, jota sä etsit ja toivot. Älä pidä ihmisiä etäällä, mutta ole hereillä siitä, että ne lähelle päästetyt ihmiset eivät ole niitä, jotka auttavat sua ylläpitämään käsitystä siitä, että joku sussa on väärää. Sun ei tarvi olla mahdollisimman paljon, enemmän, parempi tai jotain muuta kuin olet, että voit saada paikkasi tässä maailmassa. Oot vain oma itsesi ja valitset ne asiat ja ihmiset, jotka tuntuvat sulle hyviltä. Se mikä sua kiinnostaa on ihan oikein riippumatta siitä, mitä muut siitä ajattelee. Opettele laittamaan itselle ja toisille rajoja, tää on yksi tärkeimmistä asioista sun elämässä.

Se, että sussa ei ole energiaa, voimaa, kiinnostusta, innostusta tai selkeyttä elämän suunnalle on suurin väärinkäsitys, joka sussa on. Kato tarkkaan sitä miten sä ylläpidät tätä käsitystä sun elämän toiminnoilla ja valinnoilla. Lopulta se minkä sä koet puuttuvan susta löytyy sieltä tyhjiöstä, joka sun sisällä on noiden asioiden kohdalla. Kun alat suojautumisen sijaan kokeilemaan uutta tapaa olla, varaudu siihen, että olo on aika epävarma ja herkillä hetkittäin. Kuten myös turhautunut. Tässä on kyse oppimisprosessista ja siihen kuuluu kaikki edellämainittu. Meditoi niin sun kapasiteetti elää kaiken ton kanssa kasvaa.

 

12 askelta
Yllättävää, kuinka paljon enemmän mä vietän aikaani olutkahviloissa raittiina, kuin kännikalana.

 

Rakkaus

Mä olen tässä mun matkan aikana tullut todella paljon lähemmäksi sitä mun todellista minää. Mä juoksin sitä karkuun ja piilouduin pitkään, koska mun luonteenpiirteet olivat tietenkin vain homojen ja ämmien hommia, enkä mä ollut ”oikeanlainen”. Mä olen siis herkkä, hellä, tunteellinen, syvällinen, henkevä ja välittävä. Mä kaipaan ja janoan rakkautta. Terveen itserakkauden olen vasta löytämässä, mutta kaipaan myös mahdollisuutta ja tilaisuutta rakastaa ja ansaita olla rakastettu myös romanttisessa mielessä. Mulla on vauvakuume ja mä unelmoin omasta puolisosta. Mä haluan olla sellainen kahden hengen tiimi jonkun upean naisen kanssa, joka olisi samalla mun paras ystävä. Mä haluan olla sellainen olkapää ja peruskallio jollekin, kenen mä tiedän pyytämättä ja varmasti ottavan myös mun kädestä kiinni, jos mä horjahdan. Ymmärrän täysin, että jokainen on vain itse ja yksin vastuussa omasta onnellisuudestaan, mutta mä haluan silti kasvaa vanhaksi jonkun ikuisen tytönhupakon kanssa ja elää mentaliteetilla ”if it ain’t broke, why try to fix it and if it is broke, why not try to fix it”.

Viime aikoina mä olen joutunut syytösten kohteeksi, että mä pidän itse itseäni aivan liian vanhana ja puran katkerana jotain ikäkriisiäni, enkä tahallani enää hiffaa mua nuorempia. Mulle ollaan sanottu myös, että mä olin paljon ihanampaa, mukavampaa ja fiksumpaa seuraa, kun mä olin vielä aivovammapotilas sairaalassa ja kuntoutuskeskuksessa. Nyt olen kuulemma aivan liian täynnä itseäni ja narsisti, koska haluan tehdä ja pyrin tekemään itsestäni ja elämästäni jotain parempaa. En kestä kuulemma minkäänlaista kritiikkiä tai eriävää mielipidettä, vaan käyttäydyn kuin mikäkin marttyyri ja tykitän syytökset vain takaisin, vaikka päästä keksien.

Mutta etkö itse muka olisi hieman surullinen sen suhteen, että kesti 34-vuotiaaksi asti, ennen kuin mistään mitään aidosti ymmärsi? Varsinkin oman itsensä rakastamisesta, ja täten saattaa joskus tuntua, että aikaa on tullut tuhlattua ja heitettyä hukkaan aivan turhaan?

Etkö itse muka haistattaisi pää pystyssä ja selkä suorana vihreät sianvitut kaikille epäilijöille, epäuskojille ja valittajille, jos olisit punnertanut itsesi takaisin pystyyn sieltä mistä minä? Varsinkin, kun minulle aikoinaan sanottiin silmiin katsoen, että mun nousuun takaisin omille jaloilleni ei enää uskota.

Niinpä.

2

Tällä artikkelilla on 2 kommenttia

  1. Tanja R

    Ihmiset ei aina ymmärrä sitä, että terve ylpeys omiin saavutuksiinsa on tosi ok! On eriasia olla ansaitusti ylpeä kuin ylimielinen, mutta tämä erohan taas täydellisesti riippuu siitä kuka kuuntelee ja miten asian ilmaisee. Miksi ihmisellä on jopa niin suuri tarve olla toistaan parempi, että ei pysty olemaan onnellinen toisen puolesta?! Tottakai kasaan paiskittu, vammautunut mokannut ihminen on ihan eri tyyppi kuin yli 300 päivää raittiina taistellut tyyppi. Jos kokee alemmuutta kavereidensa rinnalla, niin sitä tasan kokee ton jälkimmäisen tyypin kanssa mutta ei niinkään sen ensimmäisen tyypin kanssa.

    Tosin, täältä helposta elämästä on hyvä huudella kaikkea kannustavaa kenelle vaan. Toivottavasti sulle nekin kommentit lämmittää mieltä edelleen, vaikka esim. itsehän olen varmasti monen mielestä pumpulissa pyöritelty liian hyvään oppinut pikkutyttö 😉 jollain tavalla oman elämäni supersankari kuitenkin itselleni, asiat vaan on erit.

  2. Jussi Karvonen

    Suomessahan on tunnetusti aina katsottu hieman kieroon kunnianhimoa, intohimoa, itsevarmuutta, omanarvontuntoa, itserakkautta, itsekunnioitusta, itseuskoa, ylpeyttä, omasta itsestään näkyvästi ja kuuluvasti välittämistä sekä kaikenlaisen ”paremman” itselleen haluamista. Ihmiset ovat yleensä hyvin negatiivisia, kateellisia, katkeria, epävarmoja ja perinpohjimmaiset syyt kaikkeen ikävään löytyy aina muista ihmisistä, tai sitten omaa itseä syytetään aivan kohtuuttomasti. Ollaan valmiita maksamaan 100e, jotta naapuri ei saisi 50e, niinkuin sanotaan. Etkä sä ole mikään lellitelty pikkutyttö, vaan nimenomaan oman elämäsi supersankari, niinkuin kuuluukin. Kiitos sanoistasi Tanja. 🙂

Vastaa