Itseni hyväksymisestä ja menneisyydestä irtipäästämisestä

Tämä aihe on ollut aina mulle jostain syystä hyvin vaikea. Puhua tai kirjoittaa itseni hyväksymisestä ja menneisyydestä irtipäästämisestä. Niinkuin olen jo kirjoittanutkin, mulla on ollut käytännössä koko mun aikuisikäni erittäin suuria vaikeuksia hyväksyä oma itseni juuri sellaisena kuin olen ja tuntea oloni sinuksi oman itseni ja olemukseni kanssa. Niinkuin roolini rap-artistina ja hyvin vakavaksi äitynyt alkoholiongelmanikin jo osoittivat, olen enemmänkin pyrkinyt vain kerjäämään hyväksyntää muilta ihmisiltä sekä janonnut huomiota, riittämistä, kelpaamista ja tarpeeksi olemista ympärilläni olleille eri tahoille. Kun olen huomannut henkisten ja fyysistenkin voimavarojeni olevan riittämättömät itse itselleni asettamieni epärealististen tavoitteiden ja päämäärien saavuttamiseen, olen seuraavaksi pyrkinyt tekemään kaikkeni, jotta edes jonkinlainen ja jollain tavalla vakuuttava vaikutelma sellaisesta olisi mahdollista luoda ympärilleni. Jos ei, olen vetäytynyt kuoreeni, paennut ja piiloutunut, selitellyt milloin mitäkin sekä vetänyt itse itseni syrjään. Jotta välttyisin mahdollisimman tehokkaasti kaikelta arvostelulta, tuomitsemiselta ja nöyryytykseltä, jota olen joko itse jotenkin kuvitellut saavani ulkopuolelta osakseni tai jonka ikeen alle olen itse itseni asettanut, kun en olekaan tietynlainen. Oikeanlainen ja tarpeeksi hyvä. Peilistäni on siis katsellut takaisin varsinainen puritanisti.

 

Itseni hyväksyminen
Imagolasit voisivat olla myös yksi menneisyyden asia, mistä päästää irti.

Lapsuuteni ja nuoruuteni

Vaikka olen ikävästä syystä yksinhuoltajaisän lapsi, on lapsuuteni kotielämä ollut kuitenkin pääosin erittäin rakastava ja tukea antava. Vaikka olen joskus kokenut olevani “sen toisen naisen lapsi”, olen saanut nauttia uskomisesta, kunnioituksesta ja kannustamisesta. Minulta ei ole vaadittu mitään tietynlaista uraa, elämää tai parisuhdetta, vaan ainoa asia, mitä minulta on vaadittu, on se, että uskaltaisin toteuttaa omaa itseäni ja huolehtisin itsestäni niin, että pärjäisin ja pystyisin elämään sekä elättämään itseni. Huoneeni siivoamisen lisäksi. Olen ihan itse ottanut siitä turhaa painetta ja stressiä, että olen viimeinen, joka voi taata sukunimeni säilymisen ja sen nimisen suvun jatkumisen. Eipä taida päivän päätteeksi olla mikään maailman tärkein asia.

Myöhemmällä iällä ja omassa sosiaalisessa yksityiselämässäni olen sitten toki joutunut kokemaan ja suorastaan kärsimään eri tavoin negatiivisesta ja epäterveellisestä kohtelusta ja suhtautumisesta omaan itseeni. Minua on käytetty hyväksi ja minusta on pyritty hyötymään. Eri ihmiset ovat pyrkineet kauttani vain elämään joitain omia visioitaan, unelmiaan, tavoitteitaan ja päämääriään. Ja koska olen aina halunnut miellyttää ihmisiä ja kokea olevani osa jotain itseäni suurempaa ja kuuluvani johonkin, olen tämän sallinut tapahtua, koska en ole asian todellista laitaa pystynyt tiedostamaan ja ymmärtämään.

Minuun upotettiin käsitys, että ihmisten kunnioitus, arvostus ja hyväksyntä pitää aina ansaita, käyttäytymällä vain ja ainoastaan toivotun kaltaisesti. Minua ovat eri minun ystävinäni esiintyneet ihmiset kehoittaneet tekemään jopa itsemurhan ja ääneen silmiini katsoen päivitelleet, kuinka minulla ei ole elämässäni yhtään mitään, minkä vuoksi kokea minkäänlaista ylpeyttä ja kuinka olen täydellisesti epäonnistunut elämässäni. Minua on suoranaisesti uhkailtu, jos en tee, niinkuin käsketään. Itsetuntoani ja itsevarmuuttani on järjestelmällisesti nakerrettu ja kuihdutettu milloin arvostelemalla ulkonäköäni, milloin älykyyttäni. Elämässä menestymiseni on arvotettu puhtaasti materiaalisten, pinnallisten, pikkumaisten sekä turhamaisten saavutusten, vaurauden, maineen ja mammonan tai naisystävieni “laadun” ja määrän kautta. Aina kun nämä eivät ole olleet tiettyjen standardien tasolla ja jos jotkut ihmiset ovat katsoneet, että en hyödytä heitä heidän haluamillaan tavoilla, minut on koettu taakaksi, “perässä revittäväksi kiveksi” tai muuten säälittäväksi, hylkimisen ja syrjimisen arvoiseksi ihmispaskaksi ja tämä on kyllä minulle aina osattu kertoa. Jos ei suu ole soinut, ovat selät kyllä kääntyneet.

 

Itsensä hyväksymisestä
Olkoot myös pyrkimykseni miesmalliksi pysyvästi menneisyyttä.

Opitut kaavat

Huomaan tätä kirjoittaessanikin toistavani tietynlaisia menneisyydessä opittuja kaavoja ajatella. Tällaisista asioista ääneen puhuminen on tietenkin säälittävää uhriutumista, valittamista, omista ongelmista muiden ihmisten syyttelyä, heikkoutta, häpeällistä surkeutta ja kaukana “oikeasta” aikuisen miehen mallista. Tämä on tietenkin kaikki subjektiivista, omiin tunteisiin, ajatuksiin ja kokemuksiin perustuvaa, enkä tietenkään väitä tai tulkitse aivan jokaista asiaa täydessä ymmärryksessä harjoitetuksi tarkoitukselliseksi kiusaamiseksi. Mutta olen niin perustavanlaatuisesti saanut huomata, että kaiken tällaisen sisäänsä pullottaminen, varsinkin se ihan konkreettinen “pullottaminen”, ja pyrkiminen vain mukautumaan ulkopuolelta tuleviin odotuksiin ja vaatimuksiin sekä toteuttamaan jonkinlaista muualta saneltua “oikeata”, “hyvää” sekä “pyhää” mallia, aiheuttaa päivän päätteeksi vain hyvin vakavia ongelmia itselle. Yritin muun muassa parhaani mukaan nuorempana mukautua tämän kaltaiseen ajattelumalliin ja hupskeikkaa, sinne menivät luottotietoni parikin kertaa sekä ennakkoperintöni.

Liian suurten odotusten ja vaatimusten edessä jokainen meistä on riittämätön, aivan varmasti. Toki se, mikä on kullekin “liian suurta”, on aina yksilöllistä ja suhteellista. Minä olen elämässäni tehnyt järkyttäviä virheitä, epäonnistumisia, huomattavan vääriä päätöksiä sekä valintoja ja jopa aivan suoranaisia vääryyksiä. Kuitenkin, vaikka kuinka pyytäisin sellaisista anteeksi ja kerjäisin synninpäästöä, kaikki mitä minulla on tarjota ja mikä saa luvan kelvata, on päämäärätietoisuuteni sekä sinnikkyyteni oppia virheistäni, muuttaa tapojani ja yrittää seuraavalla kerralla paremmin ja huomaavaisemmin. Tough luck, jos se ei jollekin riitä. Jokainen meistä on tärkeä, vaikka mikä olisi. Sinäkin.

 

Itseni hyväksymisestä
Ollutta ja mennyttä, mutta lämpimiä muistoja missään nimessä unohtamatta ja arvostamatta.

Minä kelpaan ihan näin

Minä olen hyvä ja älykäs ihminen ja minä ansaitsen hyviä asioita. Minulla on sellaisiin oikeus, niinkuin kenellä tahansa muullakin. Minä kelpaan ihan näin. En voi velloa ja vatvoa menneisyydessäni määräänsä pitempään, vaan minun on päästettävä irti. En voi elää niin, että määrittelen itseni vain virheideni ja epäonnistumisieni kautta. En voi antaa niille, enkä sitä toivoville ihmisille, valtaa omasta elämästäni missään määrin. Menneisyyteni leimat ja arvet voivat jäädä ihooni, mutta Rose DeWitt Bukaterkin selvisi Titanicin uppoamisesta ja pystyi lopulta tekemään elämässään vaikka mitä hienoa.

Minä harjoittelen nyt kelpaamaan, riittämään ja olemaan tarpeeksi vain omalle itselleni ensiksi. Tätä toivovat varmasti myös kaikki minusta välittävät ja minua rakastavat läheiseni. Antaa muun maailman tulla sitten kaukaisena kakkosena. Kannustan tähän myös jokaista, joka taistelee samankaltaisten asioiden kanssa.

 

7
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday