Kun Jusaa sattui leukaan

Kohdalleni sattui aamuyöstä 9.8.2017 erittäin vakava ja vaikea tapaturmainen onnettomuus, loukkaantuminen ja vammautuminen. Tulin eräästä portaikosta vahingossa kaiteen ylitse alas asfalttiin noin 3-4 metrin matkan, kun Jusaa sattui leukaan. Tapaturman sattuessa olin alkoholin vaikutuksen alaisena. Kyseessä oli kostean illan jatkojen jatkot ja olin tulossa portaikkoa alas ja kulkemassa kotiini päin. Portaiden alapäässä oli suljettu ovi ja olin vanhana parkour-miehenä yrittänyt portaikon aidan tai kaiteen yli kiivetä ketterästi kuin kissa, jolloin alapuolella odottanut kulkuväylän asfaltti päätti kutsua minua luokseen hieman voimakkaammin.

Vaikka tapahtumaketjun seuraavista vaiheista en mitään muistakaan, jäi kuitenkin kohtalokkaasta väärinarvioinnista ja tapaturmasta saldoksi minulle murtuneet kallon ja kasvojen luut, murtuneet kylkiluut, aivoverenvuotoja, repeytynyt munuainen ja niin paha pään tärähtäminen, että aivotärähdyksen sijasta sitä kutsuttiin jo ihan aivovammaksi. Vaikeaksi ja vakavaksi aivovammaksi. Menetin tajuni iskeytyessäni asfalttiin ja minut kuljetettiin ambulanssilla nopeasti Tays:n teho-osastolle, jossa minut intuboitiin ja laitettiin hengityskoneeseen, keuhkoni tyhjennettiin nesteistä, minut varmuuden vuoksi nukutettiin ja rentoutettiin, tilanne arvioitiin ja päädyin tarkkaan valvontaan ja kuvauksiin. Lopulta mitään selkä- tai niskarangan vaurioita ei ollut ja olinkin jo heti seuraavana päivänä hereillä ja tajuissani. Kognitiiviset kykyni olivat kuitenkin todella perseellään. Muistini, tarkkaavaisuuteni, logiikkani, kykyni yhdistellä asioita ja tulkita erilaisia kaavoja ja jopa pysyä hereillä pitkiä aikoja olivat täysin sekaisin. Näkökentässäni oli myös kaksoiskuvaa eivätkä artikulaationi ja tasapainoaistini olleet kunnossa.

Olin tehohoidossa 11.8 asti sekä neurokirurgian osastolla 15.8 asti. Tästä jaksosta en valitettavasti muista yhtään mitään. Muistikuvani alkavat rakentumaan vasta Hatanpään Puistosairaalan jaksolla 15.-31.8 ja Tammenlehvä-kuntoutuskeskuksesta kotiutuessani 18.9 neuropsykologiset ja kognitiiviset systeemit ja kommervenkit olivat jo huomattavasti paremmassa jamassa. Tarve neuropsykologisille kontrolleille päättyi myös jo vuoden vaihtuessa. Aivovamma oli enää lievä.

Minä Hatanpään Puistosairaalassa
Minä Hatanpään Puistosairaalassa

Mitä tapahtumasta jäi käteen?

Tapahtumasta jäi käteen monia syviä opetuksia. Aivan päällimmäisenä päätin ryhtyä täysin raittiiksi ja päihteettömäksi. Pidin ennen vakavaa alkoholiongelmaa sellaisena, että ihminen juo käytännössä työnsä, omaisuutensa, avioliittonsa ja perheensä. Alkoholiongelma voi kuitenkin manifestoitua aivan yhtä monella tavalla, kuin on olemassa alkoholia liikaa käyttäviä ihmisiä.

Omalla kohdallani se ilmeni pakenemalla ja piiloutumalla omia epävarmuuksiani, huonoa itsetuntoani sekä introvertin erakon luonnettani. Paikkasin vuosien saatossa jopa epäsosiaaliseksi kehittynyttä luonnettani kompensoimalla juomalla ja esittämällä tietynlaista roolia. Kaipaan tietenkin kanssakäymistä ihmisten kanssa, siinä missä kuka tahansa, mutta lähes kerjäsin ulkopuolista hyväksyntää sekä riittämistä ja kelpaamista muille keskittymällä miellyttämään ja tyydyttämään sitä, mitä kuvittelin muiden minulta haluavan, etsivän ja tarvitsevan. Osasin hauskuuttaa humalassa ympärilläni olevia ihmisiä kuin vanha tekijä konsanaan. Ajan kulkiessa eteenpäin, tästä muodostui minulle lähes ainoa tapa kokea minkäänlaisia yhteyksiä toisiin ihmisiin ja tunteita ylipäätään. Selvänä olin hiljainen sekä ujo ja helposti suhtauduin asioihin laiskalla, saamattomalla, vastuuttomalla, ylimielisellä, ylenkatsovalla ja ylimalkaisella asenteella. Minulta jäi suhtautumatta, omistautumatta ja sitoutumatta asioihin ja ihmisiin niiden ansaitsemalla kunnioituksella ja arvostuksella. Nyt kyseinen väärä tapa suhtautua alkoholiin meinasi viedä minulta hengen, tai vähintään vammauttaa minut pysyvästi loppuelämäkseni. Oli aika tehdä päätöksiä.

Sairaslomaa jo kotona viettäessäni ja käydessäni Tays:n ja Hatanpään Puistosairaalan kuntoutuskontrolleissa ja terapioissa säännöllisesti, myös muita humalassa, ajattelematta, ymmärtämättä ja tarkoittamatta tekemiäni menneisyyden virheitä nousi esiin, joten tarve paremmille valinnoille ja päätöksille vahvistui entisestään. Kaduin ja häpesin tätä kaikkea todella syvästi. Vaikka opin paljon, menetin ja kärsin myös erittäin paljon. Halusin todella muuttaa elämäni.

Entä nyt?

Ymmärrän todella hyvin, että meistä kelle tahansa voi sattua aivan mitä tahansa, milloin tahansa ja missä tahansa. Huominen, tai elämä ylipäätään, ei ole itsestäänselvyys tai meille kellekään taattu. Tästä syystä on mielestäni tärkeätä keskittyä siihen, mikä todella tekee onnelliseksi. Intohimon ja kiinnostuksen kohteisiin on hyvä suuntautua, mutta vielä tärkeämpää mielestäni on yrittää löytää itsestään ja kaikesta tekemisestään tarkoitusta ja merkitystä. Ajan tuhlaaminen ei kannata, joten kannattaa seurata kykyjään, lahjojaan, potentiaaliaan ja sitä, mikä tuo hyvän ja itsevarman olon. Olemme kaikki kuitenkin haavoittuvaisia ja rajallisia, joten lopulta, miksi ei keskittyisi asioihin, jotka tekevät hyvää?

Tämän voi tietenkin kukin tulkita henkilökohtaisella tavallaan, mutta itselle ainakin kaikenlaiset statukset, tittelit, maineet ja mammonat ovat nykyään suht merkityksettömiä. Käärinliinoissa ei ole taskuja. Se ei ole itsekkyyttä pitää itseään ja juuri tätä hetkeä kaikkein tärkeimpänä. Sen ansaitsee päivän päätteeksi meistä jokainen.

Itse palasin takaisin opiskelun pariin ja vaikka pelottaa ja ahdistaa, lähden rohkeasti kohti sellaisia urasuuntia, jotka koen eniten omikseni. En ole edelleenkään mikään supersuorittamisen Teräsmies tai mikään maailman nopein ja tehokkain, mutta yritän parhaani mukaan tehdä rauhan itseni kanssa, olla enemmän läsnä minulle tärkeiden ja rakkaiden läheisten elämissä, seurata sydäntäni ja keskittyä tekemään itsestäni ja elämästäni jotain. En siksi, että olisin jotain jonkun toisen mielestä, vaan antamalla ja tekemällä jotain itseni mielestä merkityksellistä tämän ohimenevän hetken aikana, jota me kutsumme elämäksi. Lähtölaukauksena pidettäköön jo lähes 190 päivää kestänyttä raittiuttani.

Portaikon alapuolelta puuttui onnettomuuteni hetkellä trampoliini, mutta sellaisia vieraili luonani sairaalassa varmasti kymmeniä. Kun vihdoin ymmärsin, että minä olen tärkeä ihan näin ja minusta välitetään, ehkä nyt on vihdoin aika minun myös itse välittää itsestäni.

Kun Jusaa sattui leukaan - Poseland Network 3
Minä suurinpiirtein putoamiseni kohdalla.
0
Jaa:

This Post Has 4 Comments

  1. Hyvä Jusa! Siitä se lähtee 🙂

    1. Kiitos Sini! 🙂

  2. Muuttunut mies, arvostan?

  3. Tosi hyvä postaus oli!

Vastaa

Close Menu

Black Friday