Peikko olalla

Mun on pitäny jo kauan kirjoittaa yhdestä toisesta mun elämässäni jo hyvin kauan läsnä olleesta asiasta, joka on todella merkittävästi määritellyt mun elämää ja mua ihmisenä sekä ollut omanlaisensa raskas taakka mun selässä jo vuosikausia.

Mä oon eri tavoin taistellut eri asteisen, mutta kuitenkin vakavan ja vaikean masennuksen kanssa pitkälti niin kauan kuin vain muistan. Tämä voi tulla joillekin jopa yllätyksenä, koska olen elämäni aikana sijoittanut hyvin paljon voimavarojani siihen, että näyttäisin, kuullostaisin ja vaikuttaisin joltain täysin muulta, kuin vakavasti masentuneelta ja epävarmalta ihmiseltä. Nykypäivän vallitsevassa kulttuurissa ja yhteiskunnassa masennus usein ymmärretäänkin normaalina ja arkipäiväisenä alakuloisena reaktiona erilaisiin elämän vastoinkäymisiin. Kun on vain vähän huono päivä tai surettaa joku elämään luonnollisesti kuuluva kolahdus. Tästä johtuu se surullisenkuuluisa jokaisen tarjoama ihmelääke masentuneelle. Ottaisit nyt vain itseäsi niskasta kiinni ja hymyilisit.

Kliininen masennus

Pelkkää masentunutta mielialaa ei luokitella kliiniseksi masennukseksi, vaan potilaalla on esiinnyttävä suurimman osan päivää sekä useimpina päivinä joko poikkeuksellisen masentunutta mielialaa, joka ei selity ulkoisilla tekijöillä, tai kiinnostuksen ja mielihyvän katoamista sellaisia asioita kohtaan, joista henkilö on tavallisesti ollut kiinnostunut, tai jotka ovat tuottaneet hänelle mielihyvää. Edellä kuvattujen oireiden lisäksi pitää esiintyä myös vähintään viisi muuta oiretta, kuten esimerkiksi itseluottamuksen vähenemistä, kohtuuttomia itsesyytöksiä, toistuvia itsemurha-ajatuksia, itsetuhoista käyttäytymistä, keskittymisvaikeuksia, syömisongelmia ja unihäiriöitä.

Itselläni ei ole koskaan ollut minkäänlaisia itsetuhoisia ajatuksia, koska ajattelen itsemurhan olevan melkeinpä jopa vain pelkurin raukkamaista luovuttamista, helppoa pakenemista taka-ovesta ja kaiken surun sysäämistä turhaan niiden kaikkein tärkeimpien ja rakkaimpien ihmisten harteille, ketkä välittävät läheisestään eniten. Omassa ja lähipiirini lähipiirissä on tapahtunut tämän kaltaisia liian aikaisia poistumisia takavasemmalle jo aivan liikaa, joten en todellakaan halua tietoisesti aiheuttaa samanlaista murhetta esimerkiksi perheelleni. Olen kuitenkin paininut riittämättömyyden, merkityksettömyyden, tarkoituksettomuuden, kuulumattomuuden, osattomuuden ja turhuuden tunteiden kanssa sekä myös todella järkyttävien epävarmuuksien ja huonon itsetunnon kanssa. Usein myös intohimottomuuden ja kiinnostuksen ja mielihyvän lähes totaalisen katoamisen kanssa. Minulla on ollut jaksoja, milloin olen ihan oikeasti pohtinut, että olenko kenties jonkinlainen sosio- tai psykopaatti, koska olen pitänyt itseäni niin empatia- ja tunnekyvyttömänä. Tässä ehkä ilmenee se masennuksen yksilöllisyys hyvin. Monet voivat ymmärtää masennuksen jatkuvana alakulona ja surullisuutena, mutta minulla se on manifestoitunut pitkälti vain kyvyttömyytenä tuntea yhtään mitään yhtään mistään sekä yleisenä jaksamattomuutena ja ponnettomuutena.

Luonteeni

Olen luonteeltani toki myös introvertti, mutta olen hyvin paljon vetäytynyt omiin oloihini, yksin olemiseen sekä erakoitunut pitkälti myös siksi, että en ole ollut kovin hyvä kestämään näennäistä arvostelua, tuomitsemista, erilaisten ikävien tosiasioiden silmätysten kohtaamista sekä itseni vertailua joihinkin muihin, keitä pidän jollain oudolla asteikolla itseäni parempina. Kohdattuani elämäni aikana erilaisia suuria muutoksia tai muita minulta paljon vaatineita asioita, minulla on ollut vaivihkainen tapa ripustautua, nojautua ja tukeutua muihin ihmisiin, joka on usein tehnyt minusta myös ihan riippuvaisen toisista ihmisistä ja tahoista, koska minulla ei ole ollut tarpeeksi päättäväisyyttä, määrätietoisuutta, kykyä sitoutua, omistautua ja kantaa vastuuta tai energiaa ja voimavaroja ylipäätään hoitaa se oma tontti kunnialla maaliin asti. Tämä yhdessä hyvin alhaisen kykyni kanssa sietää ja kestää vaikeutta, epämukavuutta ja palkinnon lykkäämistä, on omanlaista hämähäkinseittiään kutonut niin työ- ja opiskelu-urillani kuin myös parisuhteissani. Kun en ole vain uskaltanut olla täysin oma itseni ja viimeistäkin soluani myöten läsnä.

Peikko olalla
Tampereen Eräpojissa partioleirillä vuonna -91 ei ollut vielä peikoista hajuakaan. Oltiin itse peikkoja.

Peikko olalla

Kliininen masennus on ihan konkreettinen aivokemiallinen ja neurobiologinen sairaus sekä tila, joka liittyy vahvasti aivojen ja keskushermoston sähkökemialliseen epätasapainoon, stressiin, tulehdukseen, plastisuuteen, temperamenttiin sekä kehityksen aikaisten kokemusten muovaamaan persoonallisuuden rakenteeseen. Kokemuksen ytimessä on kuitenkin myös erinäiset asiat, joihin pystytään vaikuttamaan psykoterapian ja kuntoutuksen avulla, tarjoamalla normaalin ajattelun ja toiminnan malleja hermoverkoston uudelleenmuovautuvuutta ohjaamaan. Itse kuvittelen ihmisen psyykettä sairastuttamaan tulevat negatiiviset ja epäterveelliset ajatukset ja syytökset ikäänkuin olalla istuvan peikon kuiskuttamiksi, jotka eivät ole ihmisen omaa syytä. Pienenä poitsuna sitä tykkäsi Rölli-peikosta, muttta tämä peikko olalla on kyllä veistetty täysin eri puusta.

Vaikka tämä peikko olalla tykkää joskus istua niin painavana olallani ja kuiskia niin lannistavia korvaani, yritän parhaani mukaan aina jostain löytää sen auringon elämääni. Aikoinaan kun sairaalassa tapaturmastani johtuen makasin, oli tapanani kirjoitella Facebookiin statuksiini eri tavoin positiivisia, inspiroivia ja tsemppaavia mietelauseita, joita en sitten sen pitemmälle yleensä miettinyt. Vaikka liirumlaarumini olivat pitkälti terapiaksi ja iloksi sekä luomaan jaksamista ihan itselleni, makasinhan kuitenkin jumalauta sairaalassa ja söin paskaa laitosruokaa päivästä toiseen, sain lukemattomia viestejä ihmisiltä, jotka olivat kokeneet yksinkertaiset aamunaloituskirjoitukseni voimaannuttavina omissa vaikeissa elämäntilanteissaan. Samoin olen onnistunut koskettamaan monia kirjoittamalla tätä blogiani niin rehellisesti ja avoimesti, kuin vain uskallan. Varsinkin nuoria. Se on minulle itselleni kalliimpaa ja tärkeämpää, kuin mikään Emma-palkinto tai rahasumma tilillä. Joskus ihan jokainen meistä saattaa tarvita hieman laastaria siipiinsä, ennen kuin on mahdollista lentää.

Peikko olalla
Tampereen Eräpoikien partioleirillä vuonna -91 Justus-peikko ostamassa kanttiinista peikoille sopivaa ruokaa. Eli suklaata.

 

Hulluhan se on

Jotkut pystyvät pitämään mustat pilvet loitolla taivaaltaan keskittymällä esimerkiksi kuntoilemaan, jotkut taas tarvitsevat aktiivista lääkitystä ja terapiaa, ja se on täysin ok. Itse ennen lääkitsin masennustani juomalla, joka lopulta sairastutti minua vain lisää. Nykyään koen osuvampina lääkityksinä kuntoilun, kirjoittamisen sekä keskusteluterapian. Suomessa on pitkään pidetty terapiaa vain hulluille ja päihdeongelmaisille kuuluvana asiana sekä tunteista ja ongelmista ääneen puhumista heikkoutena ja häpeänä, mutta omasta mielestäni avun tarpeen myöntäminen ja avun hakeminen on enemmänkin suunnatonta rikkautta ja rohkeutta. Kenenkään ei täällä kuulu eikä täydy olla yksin, eikä kukaan todellisuudessa ole yksin, vaikka joskus yksinäiseltä tuntuisikin. Vaikka joskus seinät tuntuvat liian korkeilta ja jyrkiltä, aina löytyy jostain ihminen, joka mielellään lainaa köysitikkaitaan.

Ota tikkaat vastaan. Sinä olet sen arvoinen.

5
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday