Terrve Padelii!

Olimme viikko sitten lauantaina Henrin #SALI-porukan kanssa tutustumassa Henrin #SALI:n Kesäpäivillä Tampereen uuteen kruununjalokiveen, eli Padel Tampere-pallopelihalliin. Padel oli minulle pallopelilajina täysin uusi tuttavuus, mutta koska tennis, pingis ja squash olivat jo jokseenkin tuttuja, ei padelkaan lopulta mitään täyttä hepreaa ollut. Toki alku oli aivan täyttä tonttuilua ja pallot ja mailat lentelivät miten sattuu, mutta uskon, että lajista tulee vielä hitti, koska pelin saloihin tutustuminen ei ole mitenkään vaikeata, jos mainitsemani pallopelit ovat edes vähän tuttuja. Kylkeen sattui vielä kiva pelikaveri, niin mikäs siinä oli lajiin tutustuessa. Terrve Padelii!

 

Terrve Padelii!
Mortal Combatista kuvataan uutta elokuvaa.

 

Lainaan seuraavassa Suomen Padelliiton lajiesittelyä:

Terrve Padelii, mutta mitä Padel on?

Padel on mailapeli, jossa yhdistetään tenniksen ja squashin ominaisuuksia. Se on hauska ja sopivan haastava laji kunnon kohottamiseen ja soveltuu lähes kaikille kiinnostuneille. Koska Padelia pelataan aina nelinpelinä, se on luonteeltaan selvästi sosiaalisempi peli kuin yksikään muu mailapeli. Padel yhdistääkin kuntoilun, mielenkiintoisen pelin ja sosiaalisuuden tavalla, johon hyvin harva urheilumuoto pystyy.

Suomessa Padel on vielä melko uusi urheilulaji. Se esiteltiin suomalaiselle yleisölle ensimmäisen kerran elokuussa 2003. Laji sai välittömästi hyvin myönteisen vastaanoton ja lyhyessä ajassa se on kerännyt ympärilleen joukon innostuneita harrastajia. Padelin kehitysmahdollisuudet Suomessa näyttävät lupaavilta.

Laji on Suomessa vielä melko tuntematon, mutta sen suosio on jatkuvassa kasvussa. Useissa maissa, erityisesti Espanjassa, Keski-Euroopassa ja Latinalaisessa Amerikassa, Padel on jo saavuttanut erittäin suositun aseman. Padelia pidetäänkin yhtenä maailman nopeimmin kasvavista lajeista. Harrastajia maailmanlaajuisesti on jo noin 10 miljoonaa.

 

Terrve Padelii!
Pöytäpingiksen Starsky & Hutch.

 

Tennis ja squash esikuvina

Vaikka Padel yhdistääkin tenniksestä ja squashista tuttuja elementtejä, se on kuitenkin selkeästi oma pelinsä. Toisin kuin useimpia muita mailapelejä, Padelia voivat pelata mielekkäästi keskenään myös hyvin eritasoiset pelaajat. Lajissa ei menesty pelkällä voimalla – esimerkiksi voimakas syöttö ei ole Padelissa tärkeä kuten tenniksessä – vaan oikean tekniikan opettelu ja peliäly antavat kaikille yhtäläiset mahdollisuudet.

Padel on helposti omaksuttava peli. Yksinkertaiset säännöt oppii nopeasti ja mailaa on lyhyen vartensa ansiosta helppo käsitellä. Pallo saa pelissä kimmota sekä kentän että seinien kautta, joten erilaisia lyöntimahdollisuuksia on runsaasti. Pallot ovat Padelissa yleensä pidempiä kuin muissa mailapeleissä.

Ainutlaatuisen joustavuutensa ansiosta Padel sopii erinomaisesti kaiken ikäisille, kuntoisille ja tasoisille pelaajille. Esimerkiksi Espanjassa isovanhemmat saattavat pelata peliä lastenlastensa kanssa. Padel kannustaakin suomalaisia urheilemaan koko perheen voimin ja löytämään pelin hauskuuden yhdessä. Toisaalta muutamissa maissa, kuten Argentiinassa ja Espanjassa, Padelia pelataan myös vaativalla ammattilaistasolla.

Terrve Padelii!
Kyttälän Andre Agassi.

 

Padelin historia

Padelin kehittäjänä pidetään meksikolaista Enrique Corcueraa. Hän loi pelin 1968–69 Acapulcossa, Meksikossa. Peli levisi aluksi muualle Meksikoon, josta se siirtyi Marbellan kautta ympäri Espanjaa. Laji saavuttikin Espanjassa erittäin suositun aseman. Espanjassa laji sai mainetta eräänlaisena älykköjen pelinä. Espanjasta laji on sittemmin levinnyt myös muualle Eurooppaan, erityisesti Ranskaan, Belgiaan, Saksaan ja Italiaan. Latinalaisessa Amerikassa Padelia pelataan mm. Uruguayssa, Chilessä, Venezuelassa ja Brasiliassa ja laji on levinnyt myös Yhdysvaltoihin ja Kanadaan.

 

Terrve Padelii!
Kuntoilun jälkeen on hyvä siirtyä siihen tärkeimpään.

 

Henrin #SALI:n Kesäpäivät

Padel-pelaamisen (padeloinnin?) jälkeen suuntasimme takaisin Henrin #SALI:lle kakkukahveelle ja Ohranjyvään hyville murkinoille. Kakkukahveesärpimenä toimi salin omistajan, yrittäjän, fysioterapeutin, omaishoitajan ja päävalmentajan, Henri Aaltosen oma ”Tumma Aaltonen”-nimikkokahvi, joka on yhteistyössä Warrior Coffeen kanssa suunniteltu ja tuotettu. Suosittelen tsekkaamaan tarinan kahvin taustoista täältä. Ohranjyvässä lärviin heilahti sitten tietty kunnon pihvi, niinkuin tapana on.

Ohranjyvän jälkeen olikin vuorossa pieni virkistäytyminen ja päikyt kotona sekä tukan sliippaaminen kukkamaljakkovedellä ja korvantaustojen kostuttaminen edesmenneen mummoni sanoin, äpsläntillä. Tämän jälkeen olikin sitten edessä siirtyminen takaisin Henrin #SALI:lle illanviettoon aivan upean ryhmähengen jengillä. Salilla kun ei kukaan käy treenaamassa mitenkään ykköset päällä ja nassu meikissä, näin muutamat tytöistä ensimmäistä kertaa niin jumalattoman kauniina, että vanhan miehen sydämestä otti. Nyt ei todellakaan olla millään bikinifitness-peiliselfie-salilla, mutta eivät Henrin #SALI:n kauniit naisjäsenet kyllä kakkoseksi jää kenellekään. Ja on ne äijätkin nyt jumalauta kuumia. #nohomo

Kun illan edetessä porukka rentoutui, oli kivaa huomata kuinka monet tahtoivat tulla kanssani juttelemaan menneisyydestäni muusikkoyrittäjänä ja artistina. En mä huuda joka paikassa olleeni joskus sitä ja tätä, mutta monet muistavat kuitenkin vielä ja montaa kiinnosti asiasta kanssani keskustella. Kyllähän sielä pari mun biisiäkin soi. Olen ylpeä asioista, mitä aikoinaan tein, enkä kanna sitä minkäänlaisena taakkana, että hommat myös päättyivät. Aikoinaan mulla oli ihan vitun helmee. Enpähän ainakaan jää vanhoilla päivillä jossittelemaan ja mutkuttelemaan, vaan rohkeasti katsoin sen kortin ja se kannatti. Lämpimät muistot elää mun loppuelämän, mutta nyt on aika nostaa rautaa ja heiluttaa padel-mailaa.

Kesäpäivä-lauantai oli myös ensimmäinen kerta 313 päivään, kun omasta valinnastani vietin aikaa seurueessa, missä monet mun ympärillä joivat alkoholia ja humaltuivatkin jopa vähän. Ja kaikki meni täysin hyvin. Kertaakaan ei minkäänlainen ahdistus iskenyt ja kun aika oli, hilpasin kotiin petiin pelkästään hyvillä mielin.

Kirjoitan jatkossa Henrin #SALI:sta vielä lisää, koska sali ja varsinkin valmentaja ansaitsevat näkyvyyttä ja uusia tutustujia.

Sitä odotellessa,

Hyvää kesää!

 

Terrve Padelii!
Hymy voi hyytyä nopeasti, kun treenaa Henrin #SALI:lla, mutta äkkiä se syttyy taas uudestaan.

 

1

Vastaa