Päiväretkitärpit Porvooseen

Ihanaa olla täällä taas kirjoittelemassa! Toivottavasti sulla on ollut kiva kesä!

vanha Porvoo
Porvoonjoen kuvaukselliset ranta-aitat

 

Toukokuun alussa julkaisin kesän bucket list -postauksen, jossa yhtenä kohtana oli päiväretki ihanan idylliseen Porvooseen! Postauksessa tosin kehuin meneväni sinne pyörällä, mutta sitten elämä heitti kapuloita rattaisiin – tai pitäisikö sanoa pinnojen väliin! Mähän vietin lähes koko kahden viikon kesälomani (yksi lomaviikko vietettiin jo Kosilla ja yksi viikko on jätetty syksyyn) sairaana!

Ensimmäisenä virallisena lomapäivänä kasvoihini puhkesi vyöruusu, joka piti huolen, ettei mitään ylimääräistä jaksanut tehdä. Rakkulainen ihottuma koristi otsaani, silmäluomeani ja oli sitä pieni läntti silmien välissäkin. Sen lisäksi, että vyöruusu oli kipeä ja toinen puoli naamasta (tulee vain toiselle puolelle kehoa) turposi muodottamaksi, oli mulla kaverinani kuume, yskä ja muita flunssaoireita. Täytyy olla kiitollinen, ettei vyöruusu kuitenkaan aiheuttanut komplikaatioita (siinä kohtaa olisi ollut koko naama ja näkökyky vaarassa) ja pääsin suhteellisen vähällä, sillä tällä hetkellä samaista vaivaa sairastaa ystäväni (ei, en ole tartuttanut) ja hänellä vyöruusu on levinnyt todella laajalle ja kivut ovat kuulemma pahimmat ikinä, vaikka hänellekin on sattunut vaikka minkälaista aikojen saatossa!

Vieläkin olen vähän puolikuntoisena, sillä ääni ei kulje kunnolla ja kurkku on kipeänä, mutta töihin on palattu viime perjantaina muutaman loman jälkeisen saikkupäivän jälkeen. En suostunut myöskään koko kesälomaani makaamaan sisällä, vaan pidin ennakkosuunnitelmista kiinni sen minkä pystyin! Niistä kerron varmasti lisää myöhemmin, mutta nyt sen Porvoo-päivän kimppuun!

Porvoo kokemuksia
Vanhaa Porvoota
päivä porvoossa
Tässä mukulakivet ovat vielä pieniä – osilla vanhankaupunginkaduista kivet olivat todella kookkaita

 

Porvooseen hurauttaa autolla alle tunnissa, joten se on oikein oiva päiväretkikohde erityisesti kesällä! Pyörälläkään n. 50 km ei ole ollenkaan mahdoton. En ollut käynyt Porvoossa kuin kerran aikaisemmin ja silloinkin olin alakouluikäinen, joten muistikuvia ei ennestään paljoa ollut. Porvoo osoittautui ihan omaksi maailmakseen ollen todella kaunis ja autenttinen!

Porvoon vanhakaupunki avautuu heti kaupunkiin tullessa ja me lompsimme ensimmäisenä Porvoon tuomiokirkolle vailla ennakkosuunnitelmia. Sieltä löytyi onneksemme kartta, johon oli merkattu kävelyreitti ja esitelty sen varrella olevia nähtävyyksiä ja rakennusten historiaa. Suosittelen tätä lämpimästi kaikille – kaikki oleellinen tulee varmasti nähtyä! Reitin varrella on lukuisia kahviloita, ravintoloita, käsityökauppoja ja muita puoteja, joissa voi piipahtaa välissä!

Näin lyhyesti kerrottuna kävelyreitti kulki vanhankaupungin ympäristössä, muinaisen mäkilinnan alueella Linnamäellä, jokirannassa ja matkalla poikettiin mm. luonnonmuodostamilla pirunportialla, J.L. Runebergin kotitilalla ja eri puistoissa. Seuraavaksi nimeän omina kohtinaan oman reissumme must see kohteet Porvoosta!

Porvoo tekemistä
Porvoon tuomiokirkon ympäristöä

 

VANHAKAUPUNKI

Vanha Porvoo värikkäine puurakennuksineen ja kapeine mukulakivikatuineen tarjoaa Suomen kauneimpia kansallismaisemia. Erityisesti kannattaa huomioida, että poikkeaa Porvoon tuomiokirkolla, vanhalla raatihuoneella sekä aukioilla, joiden ympäristössä on todella ihastuttavia terassikahviloita ja pikkuputiikkeja ja kojuja. Itse ostin eräästä korusta kauniit kullatut korvakorut matkamuistoksi.

Porvoo kahvilat
Vanhat puurakennukset sulattivat mun sydämen
Porvoo to do
Matkamuistoja ja muuta pientavaraa à la Porvoo
Porvoo käsityöt
Putiikit olivat täynnä käsikutoisia tuotteita

 

LINNAMÄKI

Vanhankaupungin perältä pääsee siltaa pitkin Maarin alueelle, jossa jokisuistossa sijaitsee kaunis vehreä puisto. Maarin puistosta on kulku ylös jyrkälle Linnamäelle (Iso Linnamäki), jossa on keskiajalla sijainnut mäkilinna. Jäänteitä linnasta ei ole enää nähtävillä, mutta maisemat paikalta ovat mahtavat!

Linnamäki
Maisemat Linnamäen juurelta

 

PORVOONJOKI

Vanhastakaupungista pääsee Vanhaa siltaa pitkin Porvoonjoen toiselle puolelle, josta näkee kuuluisat Porvoonjoen rantatörmän punamultaiset ranta-aitat. Sieltä on muutenkin paremmat näkymät joelle ja sen takana avautuvaan vanhaankaupunkiin.

porvoon joki
Porvoonjoen ranta-aittoja

 

PORVOON PAAHTIMO

Joen rannassa Uuden sillan kupeessa sijaitsee tiilimakasiinirakennuksessa Porvoon paahtimo Bar & Cafe, joka on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka! Historiallisessa miljöössä on todella laaja juomavalikoima viineistä konjakkeihin ja juomasekoituksiin ja tietenkin erinomaiset kahvit. Kahvia voi ostaa myös mukaan kotiinviemisiksi! Juomansa ja vitriinistä valkatut suolaiset tai makeat herkut voi kaiken lisäksi nauttia makasiinin yhteydessä olevalla laivaterassilla!

Porvoon kirkko
Porvoon tuomiokirkon kellotapuli

 

BRUNBERGIN TEHTAANMYYMÄLÄ

Brunbergin suklaat ovat ihan superhyviä! Vaikka ei olisi tarkoitus mennä ostamaan vanhassakaupungissa sijaitsevasta pienestä tehtaanmyymälästä mitään isompaa makeissatsia kotiin, kannattaa siellä käydä pyörähtämässä, sillä lähes jokaisesta suklaamausta on maistiaisia tarjolla!

Porvoo pirunportaat
Luonnonmuodostamat pirunportaat
päiväretki porvooseen
Porvoon katuja

 

ETANAT

Täytyy myöntää, etten ole aivan perillä mitkä kaikki ravintolat tarjoavat etanoita Porvoossa, mutta Porvoo on kuitenkin tunnettu nimenomaan etanoistaan! Me päädyimme herkuttelemaan etanoilla ravintola Fryysarinrantaan, jonka rantaterassin bongasimme joen toisella puolella kävellessämme. Valitsemamme etanat olivat kuorrutettu valkosipulisella roquefortvoilla – nam! Plussana gluteeniton leipä tuli paahdettuna ja se oli muutenkin herkullista!

Fryysarinranta etanat
Ravintola Fryysarinranta
porvoo etanat
Fryysarinrannan etanat
Ravintola Porvoo
Fryysarinrannan kana-annos risotolla ja parsalla

 

KÄSITYÖNÄ TEHDYT LEIVOKSET

Ihaninta Porvoossa tällaisen herkkusuun mielestä oli ehdottomasti lukuisat kahvilat, jotka tarjosivat toinen toistaan herkullisempia käsintehtyjä leivoksia! Eipä ollut yhtäkään ketjukahvilan pakastepiirasta tarjolla! Me kävimme Tee- ja kahvihuone Helmessä kahvittelemassa. Siellä oli ihastuttava sisäpiha, jossa pystyi istuskelemaan puutarhamaisemissa. Kahvini seuraksi valitsin (valinnanvaikeuden saattelemana) omenapiirakkaa vaniljakastikkeella. Vähän jäi vielä hampaankoloon, etten ottanut Runebergintorttua, sillä kahviloissa oli jos jonkinlaisia versioita siitä ja sehän on yksi kaikkien aikojen lempparileivonnaisistani! ..Ensi kerralla sitten (;

Porvoo liikkeet

Suosittelen siis lämpimästi päiväretkeä Porvooseen, varsinkin jos et ole vielä käynyt! Tosin kyllä leivos kauniissa miljöössä maistuu useamminkin (;

Pysy menossa mukana myös Facebookissa: Life à la Sara ja Instagramissa: lifealasara 

♡: Sara

5
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday