Blame it on me part 2

Herään uuteen päivään venytellen ja silmiäni hieroen. Kaunis ja rauhallinen aamu sarastaa ja valkoisella peitetty maa kiiltää kimmeltäen. Nousen sängyn reunalle istumaan ja haukottelen ja kuulen korvani juurella heti perään pienemmän haukotuksen. Pukkihan se siinä availi väsynyttä kitaansa ja katselee minua ja touhujani torkkuisia silmiään samalla siristellen.

Suuntaan keittiöön ja keittelen lämpimän kupin kahvia ja katselen ulkona liiteleviä lumen haituvia. Suuntaan kahvini kanssa takaisin makuuhuoneeseen, nyt on vapaapäivä ja nyt rentoudutaan. Salakavalasti mattoni reuna oli käpertynyt rullalle ja kompastumiseni oli todennäköisempää kuin koskaan ennen. 

Minä, pukki ja kahvikupposeni lennämme suuressa kaaressa pitkin pituuttamme ryppyiset maton päälle. Matto imi kahvit itseensä samantien tahraten jokaisen langan ja niiden välin. Maassa maatessani tuijotan Pukkiani joka toljottaa minua takaisin. Ei syytellen, ei ihmetellen, vaan ihan vaan toljottaen.

kuva

Nousen ylös nostaen samalla rikkimenneen kahvimukini mutta tosiaan, jotain on muuttunut. En tunne minkäänlaista syyllisyyttä kaatumisesta, se ei ollut oma vikani. Pukki selvästi toimii, ennen manaisin päässäni miksi en katsonut eteeni? Miksi et siivoa useammin? Miksi juoksentelet kahvimuki kourassa pitkin kämppää. 

Pukki nieli syytteet ja syyllisyyden kuin aamupuuron. Itselleni jäi positiivinen ja iloinen olo. Uusi muki ja sen sisälle lämmin kahvi, tunnelma on erittäin rento ja rauhallinen, ihan kun en olisi ikinä kaatunutkaan. Mahtavaa! Voiko tämä olla näin helppoa.

Lähden aamulenkille ja vastaantulijoille hymyillen. Salaa melkein jo odotan seuraavaa tilaisuutta nähdä ja tuntea syyllisyyden tunteettomuus. Se tunne, mitä en ole ennen tuntenut. Tai sen puute? Syyttämättä muita, sysäämättä syyllisyyttä kenellekään, ottamatta sitä omillekaan niskoille. Tai no, tavallaan omille niskoille koska pukki siinä istuu. Syntipukki on mahtava ja en malta odottaa seuraavaa syytöstä.

Yleensä päiväni on mokailua mokailun perään, syyllisyyttä syytösten perään. Nyt odotan. Odotan seuraavaa virheiden sarjaa, seuraavaa mokailujen makua. Nyt ei tapahdu mitään. 

Istun lumihaituvien peittämälle penkille. Yhtäkkiä hiljaisuuden rikkoo pieni ääni, se kuuluu korvani juurelta. Pukki pukahtaa vihdoin ensimmäiset sanansa: ”tilannetta jos ei itsestään tule, tilanne luoda sinun pitää.” Naurahdan ja mietin että tottakai pukki puhuu kuin Master Yoda, miten muutenkaan. Mitä jos vähän kokeilen onneani? Pitäähän pukkia testata tulevaa varten. 

Kuulen raskaat askeleet lähestyvän takaani. Ohuen lumikerroksen läpi löntystelee kodittoman näköinen nainen joka ojentaa kylmettyneen kätensä pyytäen kolikkoa, edes yhtä. Automaattisesti pistän käden taskuuni ja hikisiä kolikoita hipelöidessäni saan ajatuksen, pitäisikö? Kehtaisinko. Katson koditonta ja sanon että anteeksi ei minulla ole yhtään käteistä.

1232

Koditon lähtee hieman harmissaan kohti seuraavaa penkkiä silti hiljaa minua kiittäen. En tunne syyllisyyttä, en mitään pahaa. Voimantunne, positiivisuus huokuvat mieleeni ja pukki vilauttaa ensimmäisen hymynsä ja hymisee ilkikurisena. Olemme voittamaton tiimi jotka tarvitsevat lisää tätä tunnetta. LISÄÄ. Riittääkö mikään tätä janoa hillitsemään?

Syntipukki kauppa roihahtaa liekkeihin ja myynti on valtavaa. Piratismi leviää niin että melkein joka toisella vastaan tulevalla ihmisellä köllöttelee olallaan pieni pukki, pienine virheineen ja kolhuineen. Mitä enemmän piraatteja, sitä enemmän viallisia pukkeja. Mitä enemmän viallisia pukkeja, sitä enemmän viallisia ihmisiä. Syytön janoaa syyllisyyden tunnettomuutta, sen puutetta. Se kaikki voima, hyvänolon tunne, sitä sinä ja minä janoamme nyt.

face

Kuluu vuosia ja ihmiset alkaa taantumaan. Virheitä ei enää ole ja niistä ei sillon voi myöskään oppia. Maailma saastuu ihmisten mielestä joka on nyt täynnä syyttömyyttä ja oppimatonta piruilua. Mitä enemmän teemme virheitä oppimatta niistä, sitä enemmän jäämme jälkeen, emme tiedä edes enää mitä tehdä. 

On kulunut nyt kymmenen vuotta siitä hetkestä kun hankin syntipukin. Tuon pienen pirun olalleni joka on vienyt kaiken. Syyllisyys ei kalva, syytön olen siihenkin. Janoan vain lisää virheitä, en silti niistä mitään opi.

Kävellessäni tönäisen kaikkia ketkä vastaan tulee, niin hekin tekevät. Syödessäni en enää käytä haarukkaa, saatika veistä, ei kukaan muukaan. Puhuakaan en enää osaa, onnekseni et sinäkään. Syntipukkiani päivät kuuntelen ja hänen hyminään aina niin iloisena synnittömänä nukahdan.

Päivän opetus: Virheet ovat inhottavia mutta pakollisia, niistä opitaan ja ne tekevät meistä parempia.

Hyvää Viikonalkua !

1
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday