Cash journey, part 2

Käperryn takaisin muiden seteleiden eteen toivoen että hän käyttäisi minut ennen lentoa jolloin en joutuisi tuon hullun mukaan. Karju raottaa lompakkoa ja huomaan olevamme lentokentällä. Hän nappaa minut pussista mutta huomaa taas verijäljet, tunkee minut takaisin ottaen toisen setelin vierestäni maksaen sillä ostoksensa.

Jessin veri on jo kuivunut ja imeytynyt koko kroppaani. Onkohan hän kunnossa, sattuuko häntä paljon ja saiko hän apua? Itkisin jos voisin, huutaisin jos osaisin, juoksisin karkuun jos minulla olisi jalat. Mutta minä vain makaan ja odotan.

Ensimmäinen kertani lentokoneessa. En odottanut sen olevan tällä tavalla ahdistava, korkeus unohtuu kun vieressä on suuri roisto jonka omaisuutta olet. Jonka paksut, kullalla vuoratut sormet voivat koska vaan ottaa sinut ja rypistää niin ettei henki kulje.

Laskeudumme. Las Vegas, Sin City. Seteleiden pyörittämä kaupunki. Raha liikkuu täällä enemmän kuin missään muualla, täällä ei ole koskaan ilman omistajaa eikä kukaan jätä sinua huomiotta. Täällä eläville seteleille se on arkea. Minulle tämä on paikka sanoo pelko, kuolema, rauhaton. En halua tänne, haluan kotiin.

Saavumme strippiklubille. Selviää, että meillä ja tällä klubilla on sama omistaja. Karju. Hän avaa taas lompakkoaan heittäessään ovi miehelle muutaman meikäläisen. Vilkuilen hätääntyneenä ympärillemme, kuulen naisten kiusallista naurua ja miesten räkäistä rähinää. Näen heiluvia reisiä ja karjuja lipovine kielineen. Haistan tahmaisia käsiä ja huumeiden ällöttävän kosketuksen. Tämä on setelin helvetti ja olen nyt osa sitä.

Karju istuu omalle paikalleen ryystämään kylmää huurteista asettaen yhden setelin tuopin alle pöydän suojaksi. Siihen kelpasin minä. Minä, likainen ja verinen yksilö. Mutta juuri sopiva lasinaluseksi. Voisiko nyt olla mahdollisuuteni karata, lentää, ottaa ja lähteä? Puhaltakaa joku tänne tai olkaa kerrankin niitä roistoja ketä olette! Viekää minut pois!

Näen huurteen ja kaljan lävitse pienen pienet korot, ne kopisevat välillä maahan ja vuorostaan korkealle ilmaan naisen heittäessä ison voltin pitkin tankoa, hiukset samalla hulmuten pitkin alastonta vartaloa. Karju ottaa innoissaan huikan kaljasta ja minä jäin kiinni huurteeseen ja nousen ilmaan tuopin pohjaa nuollen.

Nainen nappaa minut pitkillä punaisilla kynsillään itsellensä ja karju katsoo ensin hieman hämmentynyt ja jopa vihainen ilme naamallaan ja meinaa ottaa minut takaisin mutta hörähtää ja heilauttaa kättään hyväksyvästi. JES! Vihdoin! Nainen asettaa minut “taskuunsa” eli millin paksuisiin alushousuinsa roikkumaan ja jatkaa vuoronsa loppuun.

Pääni on pyörällä hurjasta heittelehtimisestä tanssilattialla ja oksentaisin jos omistaisin mahalaukun. Menemme takahuoneeseen ja pääsen söpöön ja pehmeään rahapussiin. Täällä on lämmin. Nainen pesee illan ja yön pois kasvoiltaan ja muuntautuu villistä vapaaksi. Vapaa, hento, rauhallinen.

Kävelemme muutaman korttelin ja mieleni on jo melkein toiveikas. Pysähdymme vanhan kerrostalon pihaan josta nainen noutaa lapsensa viidennestä kerroksesta. Reidet hapoilla kiipeää hän viimeisetkin portaat väsyneenä. Ovelle päästyään kurkistaa hän lompakkoonsa antaen vierestäni pari seteliä hoitajalle joka ojentaa nukkuvan nyytin vastalahjaksi äidille. Nykyiselle omistajalleni, joka on äiti. Sillä sekunnilla yön rajaton tanssi on kaukainen muisto kun nainen antaa lämpimän halauksen ja suukon nukkuvalle pienelleen.

Kaupasta vielä muutama vaippa ja kotiin, kuiskailee äiti lapsi sylissään. Kaupasta tarttuu mukaan samalla tavara jos toinenkin. Kaupassa kuuluu vain jääkaapin surinaa ja kaupanmyyjän kuorsaus. Saavumme kassalle ja äiti kopauttaa vaipat tiskiin herättäen samalla kookkaan nuoren naisen joka säpsähtää hereille hämmentyneenä ja aloittaen heti piippaamaan tuotteita.

Kaikki kuuntelemme yhdessä unihiekat silmissämme piippausta toisen perään. Piip. Piip. Piip. Äiti ojentaa rahan kassalle, hän valitsee minut! Taas se on menoa. Myyjä katsoo hieman ihmeissään tummentuneita verijälkiäni mutta puoliunisena ottaa vaan minut muiden seteleiden joukkoon.

Kauppa on juuri menossa kiinni ja myyjä alkaa sulkea valoja ja tulee vielä kassalle tekemään loppulaskuja samalla napaten salaa meitä pari itselleen. Minut mukaanlukien. Hän tunkee meidän syvälle ylitiukkojen farkkujensa taskuun jossa en saa henkeä ja kurkotan taskun reunalle samalla pälyillen seuraavan kohteen.

Kävelemme naisen autolle jolla hän ajaa hampurilaisostoksille. “Isoin ateria ja isoin juoma mitä teiltä löytyy, kiitos.” Nainen saa sanotuksi kuivalla nälkäisellä suullaan. Kassatäti ottaa vastaan minut ja muut setelit ja olen taas matkalla tuntemattomaan. Mitä seuraavaksi? En jaksa enää. Pääsenkö ikinä kotiin tai mikä on edes koti jos Jessiä ei enää ole? Haluan olla taas tärkeä, säilytettävä ja pelastus. Auttakaa minua! Huudan ilman ääntä ja toivon ilman kipinää. Olen toivoton.

Kuluu muutama viikko, kierrän kauppojen kassoja ja muutamia taskuja, päätyen takaisin lentokentän vilinään. Ajatukseni eivät enää kulje, toivoni on olematon ja olen vain likainen seteli. Uusi omistajani astuu lentokoneeseen ja istumme businessluokkaan. Toinen kertani lentokoneessa. Ei ahdista. En tunne mitään. Omistajani asettelee meidän pöydälleen ja naukkailee raikasta drinkkiään. Katselen ympärillemme ja omistajani vieressä istuu nainen joka katselee ikkunasta taivasta. Hän näyttää niin tutulta mutta niin vieraalta.

Nainen kääntyy katsomaan meitä ja se on Jessi. Hänellä on kauniit vaatteet ja laitetut hiukset. Hänen kasvojaan ympäröi hohtavat meikit mutta myös suuren suuri arpi. Hän huomaa minut pöydällä ja katsoo hämmästyneenä ja epäuskoisena. Verivanat kropassani saavat hänet epäilemään, voiko se olla? Kyllä hän minut tunnistaa, hän tietää jokaisen painokoodin numeroni ulkoa koska olin hänen elämä, hänen säästö, hänen kaikkensa.

Vaivihkaa omistajani nukkuessa vaihtaa hän minut toiseen samanarvoiseen, tai ainakin muiden mielestä. Hänelle minä olen ennemmän kuin muut. Hän puhuu minulle niinkuin aina ennenkin. Selviää, kun minut häneltä ryöstettiin oli hän herännyt verissäpäin sillan alta ja hänellä oli jäljellä vain ostamansa lotto ja raaputtamansa arpa. Lotossa oli päävoitto jonka avulla hän on pystynyt elämään uutta elämää.

Ainoa asia joka häntä on nämä ajat vaivannut että missä on tuo tunnearvoltaan korvaamaton seteli, se entinen turva ja koti. Vetisin silmin katsoo hän minua ja sanoo tutun lauseen: “Säästän sinua ikuisesti, en ikinä tuhlaa sinua turhaan! Matkamme olkoon vielä vähintään yhtä pitkä kuin tähän mennessä on ollutkin.”

Rikkauksia ja rakkauksia kaikkien sunnuntaihin!

P.S. Mä lähden nyt Viroon ja vankilaan yöksi. Mitä?! Selviää ensiviikolla normaalin blogini puolella, Stay tuned! 😉

2
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday