Glass of Water

Kuuntelen tarkkaavaisesti asiakkaani jokaista lausetta, jokaista sanaa ja niiden välissä olevaa tyhjyyttä ja tummaa. Vilkaisen kelloa pikaisesti huomaten samalla aikamme olevan lopussa, hitto juuri nyt kun kun olemme päässeet näin pitkälle. Avasimme tänään menneisyyden arkun. Siellä oli hylkäystä, pahoinpitelyä, käsin kosketeltavaa pahuutta joka meidän oli muovailuvahan tavoin muovailtava tähän lasipöydälle nenäliinojen ja patsaan viereen.

”Anna anteeksi keskeytys mutta meidän on pakko lopettaa. Toivon että voimme jatkaa samasta aiheesta ensi viikolla, avoimuus oli parempaa kuin koskaan ennen, kiitos. Kiitos kun annat työlleni merkityksen.” Sanon ja hymyilen. Pyyhittyään turvonneet ja punaiset silmänsä nousee hän tuolilta vakavana ja itkuisena. Avatessaan ovea hän kuitenkin antaa hymyn häntä ympäröivälle maailmalle, pääsimme selvästi eteenpäin.

Vielä yksi asiakas tänään. Katson kalenteriani jossa ei lue kenenkään nimeä viimeisessä tapaamisessa, omituista. Kirjoitan aina ylös yhteystiedot varattaessa mutta ehkä olen vaan nyt unohtanut. Nostan vesipullon kuiville huulilleni yrittäen saada tipan vettä mutta se on tyhjä. Avaan oven ja kävelen tyhjän odotushuoneen läpi pulloni kanssa ja käyn täyttämässä sen vessassa. Yritän muistella samalla peiliin katsellessa ketä minun seuraava asiakas voi olla. Ajatuksissani annan veden vaan valua ja pullon vesi purskahtaa yli roiskuen housuilleni. Ei helvetti!

Kuivaan housujani ja yritän turhaan hinkata jälkiä pois, onneksi se on vaan vettä. Kävelen odotushuoneen läpi uudestaan samalla housujani kyttäillen ja huomaan oveni edessä märät jalanjäljet. Ne kulkevat suoraan huoneeseeni ja ovi on laitettu kiinni. Asiakkaani on siis saapunut etuajassa! Hipsin ovelle ja avaan sen pikkuhiljaa auki pälyillen huonetta ympäri, ei ketään missään.

Istun pöytäni ääreen samalla ihmetellen mistä jäljet sitten olivat tulleet jos ei asiakkaalta. Tarkistan kännykästäni paljon kello on, tasan neljä. Avaan vesipullon ja otan kulauksen tiputtaen samalla korkin vahingossa maahan. Kumarrun nostamaan sitä ja samalla huomaan pienet paljaat jalat pöytäni edessä. Pelästyn ja yritän nousta nopeasti ylös lyöden pääni pöydän kulmaan.

Nousen ylös päätäni pidellen ja edessäni seisoo pieni tyttö. Hänellä on suuren suuri nahkatakki päällään joka on litimärkä. Pitkät tummat hiukset lainehtivat pitkin takinreunaa vettä tiputellen. Kysyn tytöltä että miten hän on noin märkä ja onko hän kunnossa mutta hän ei vastaa mitään vaan tuijottelee minua tarkkaan. Hänellä on naamassa jälkiä ja polvet ruvella. Juoksen vessasta pyyhkeen jonka ojennan hänelle.

Kysyn uudestaan mistä hän on ja miksi on tuossa kunnossa. Tyttö pyyhkii naamaansa ja sanoo olevansa ihan kunnossa. Mietin hetken pitääkö minun soittaa hänelle suurempaa apua vai mitä teemme. Huomaan reidessäni olevan vesitahran isontuneen, osuin varmaan tyttöön auttaessani häntä ja kastuin lisää. Yhtäkkiä tyttö kysyy saako hän näyttää minulle jotain. ”Tottakai saat, mitä haluat näyttää?” Kysyn ja kuuntelen.

Tyttö kävelee luokseni ja tulee naamatusten kanssani, polvistuu ihan lähelle. Hän asettaa kädet poskilleni samalla hymyillen leveästi. Katson häntä syvälle silmiin, ne ovat verestävät mutta kauniit. Poskessaan hänellä on haavoja ja yksi niistä aukeaa ja vuotaa kun hän hymyilee oikein leveästi.

Hän sulkee silmänsä ja niin teen minäkin. Uppoudun ajatuksiin ja katoan hetkeksi. Havahdun ja olen vanhan taloni takapihalla. Suuri maalaistalomme on edessäni ja sataa kaatamalla, vaatteeni eivät kuitenkaan kastu. Katson talon ullakon ikkunaa jossa on tuo pieni tyttö. Hän heiluttaa minulle ja viittoo että tulisin sisälle. En ymmärrä miksi olemme täällä?

Kävelen taloon ja heti sisään astuessa tunnen jotain pahaa, lävitseni kulkee musta aalto joka vei kaiken mennessään ja tulin todella pahalle päälle ja huonovointiseksi. Kävelen eteenpäin ja katson olohuoneeseen jossa pieni tyttö seisoo verilammikon edessä osoittaen sitä ja sen jälkeen hän katsoo jalkojani. Katson reiteeni jossa ollut vesitahra on muuttunut vereksi. Jotain pahaa on tapahtunut.

Tyttö ottaa kädestäni kiinni ja lähdemme takaisin ulos sateeseen, nyt myös minäkin kastun. Nappaan terassilta nahkatakin joka on hirveän suuri mutta suojaa hyvin sateelta. Kävelemme takapihan läpi ja katson vielä taakseni huomaten isäni ja äitini yläkerran ikkunassa heiluttamassa minulle. Samalla hetkellä astun harhaan, kaadun ja putoan korkealta.

Avaan silmäni jotka ovat todella kuivat. Istun penkillä  joka on valkoinen, olen huoneessa jossa ei ole värejä. Jalkojani peittää isot valkoiset housut, paitani on putipuhdas. Reidessäni on suuri vesijälki ja juomamuki on maassa. Silmälasipäinen nainen istuu edessäni ja nostaa mukin pöydälle samalla sanoen: ”Ensimmäinen hypnoosihoito onnistuneesti takana, olen ylpeä sinusta se meni todella hyvin! Älä pelästy jälkeä reidessäsi, vettä se vaan on.”

Nainen kävelee ovelle samalla merkaten hoitopapereihin tekstin: ”Muistaa jo vähän ympäristöä ja tapahtumien kulkua, tavoite ensi hoidossa käsitellä tapahtunutta ja jopa saada tietoa murhista ja niihin johtaneista tapahtumista. Uskoo edelleen olevansa terapeutti.”

Hämmentyneenä katselen ympärilleni, pääni on hieman pyörällä. Pyyhittyäni turvonneet ja punaiset silmäni nousen tuolilta vakavana ja itkuisena. Avatessani ovea kuitenkin annan hymyn ympäröivälle maailmalle, pääsimme selvästi eteenpäin.

Terapeuttista sunnuntaita kaikille !

0
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday