Imaginary Run

“TERRRRVETULOA hyvät Naiset ja Herrat kaikki tänne jokavuotiseen Imaginary Run -tapahtumaan! Meillä on tänä vuonna  isommat screenit kun koskaan, hurjimmat kilpailijat ja mikään ajatus tai muisto ei jää huomiotta!” Huutaa juontaja innoissaan mikrofoniin lavalla. Osallistun itse ensimmäistä kertaa tänä vuonna Imaginary Runiin, joka järjestetään jo kymmenettä kertaa täällä Suomen aivoinstituutissa. Juoksu käydään makuuasennossa ja nenääsi liitetään klipsi, jonka avulla järjettömän kokoinen screeni näyttää koko kansalle kaiken mielesi syövereistä.

Ihmiset odottavat jo innoissaan popcornit sylissään ja taistelevat viimeisistä istumapaikoista. Monet juovat myös BrainActive- juomaa joka saa ajatuksenkulun todella aktiiviseksi, jolloin olet läsnä ja mukana juoksussa enemmän kuin koskaan!  Istukaa alas hyvä yleisö, nyt on aika aloittaa. Valot sammutetaan ja hämärän pelottava musiikki alkaa pauhata taustalla. Spottivalot välähtää päälle kilpailijoiden kohdalle lavalla, makaamme neljän muun kilpailijan kanssa omilla paikoillamme toisiamme vilkuillen. Kaikille on asetettu nenäklipsi joka kulkee suoraan aivoihin ja sormissamme on mittarit, jotka seuraavat että kaikki on hyvin. “Tsemppiä, nähdään kun olette maalissa!” Huutaa ystäväni yleisöstä, heilutan hänelle makuultaan ja suljen silmäni.

Juontaja saapuu viereemme ja karjaisee: “Oletteko kaikki valmiita? Pitäkää kiinni mielestänne, tässä tulee Imaginery Run!” Rummutus alkaa ja valot vilkkuu, tunnen kuinka pienen pienet sähköimpulsit kulkevat suoraan takaraivooni asti niellen matkalla kaikki tiedot, muistot, surun ja ilon. Yhtäkkiä tulee ihan hiljasta. Avaan varovasti silmiäni mutta ne eivät aukea, silti näen eteeni. Makaan keskellä syvää kuoppaa, olen muuttunut omaksi mielikuvitushahmokseni, Yolaksi.

Olen normaalin ihmisen näköinen, minulla on iso musta hattu päässäni joka peittää aina silmäni, kukaan ei tiedä onko minulla edes silmiä koska niitä ei ikinä kukaan ole nähnyt. Aistini ovat vahvemmat kuin millään olennolla ja jalkani nopeammat kuin kenelläkään muulla. On todella kirkasta ja taivas on kullan keltainen. Yhtäkkiä kuulen takanani aivastuksen, käännyn ja katson suoraan taakseni, ei ketään. Ihmettelen hetken ja kuuluu uusi aivastus. Katson alemmas ja siellä näkyy pienen pieni vihreä mies jolla on hervottoman kokoiset lasit päässään ja mustat räpylät.

Käsipäivää, sanoo mies ja ojentaa pienen pientä kättään. “Nimeni on Greenie, olen yksi mielikuvitus-juoksijoista. Oletko sinä myös mukana kisassa?” Hän kysyy ja hymyilee. Kyllähän minä olen! Toivotan hänelle onnea kisaan ja kävelemme yhdessä ylös kuopasta johon olimme ilmestyneet. Päästyämme ylös huomaan että kaikki muut kisaajat ovatkin jo lähtöpaikoillaan ja kukaan ei selvästikään ole tullut leikkimään, he verryttelevät ja hyppivät lämmittelyksi minkä kerkeävät.

Heitä on kolme meidän lisäksi. Ensimmäisenä iso lihaksikas kentauri, jonka kaviot ovat terästä ja rintakehä panssaria. Toisena on pitkä käärme jolla on sivuvaunu, kyydissä istuu kaksi kiivaasti keskustelevaa etanaa joka polttelevat tupakkia ja vuorotellen viittovat karttaa. Kolmantena tuttu hahmo Tasmanian tuholainen, joka piirtää eläviä orjia itselleen, hän on piirtänyt jo kaksi palvelijaa kisaa varten ja lisää on tulossa.

Kertaamme säännöt, jos miettii liikaa voi mieli tehdä tepposet ja hahmo voi kadota kuin tuhka tuuleen. Pitää keskittyä, myös muistot on välillä kolkuttelemassa ovelle, vanhoille tukahdutetuille ei todellakaan kannata tässä kisassa avata ovea. Asetumme paikoillemme ja kaikki on valmiina juoksemaan henkensä edestä. READY, SET, GO!

Kaikki lähtee rynnimään pää kolmantena jalkana, nyt on aika vetää täysillä! Yhtäkkiä kentaurin eteen ilmestyy suuri musta aukko johon hän tippuu kaviot kopisten. Jaahas! Eli joku pelaa likaista peliä satuttaen ja tuhoten muita. Mutta kuka heistä? Kukaan ei reagoi mitenkään ja juoksemme tuulispäänä eteenpäin. Olkapäälleni ilmestyy muistoistani entinen kissani Kingi, joka kehrää lempeästi ja kysyy kerkeänkö tulla juttelemaan? NYT juuri olisi asiaa, koitan keskittyä ja heristää muiston pois koska niiden tarkoitus on vain häiritä juoksua ja saada sinut kompastumaan ajatuksiisi. Ensimmäinen häiriötekijä selätetty.

Erilaisia esteitä alkaa tulemaan, iso seinä ilmestyy eteemme jonka läpi pitää päästä, se on jotain materiaalia jolle en tiedä nimeä, muistuttaa pumpulia jossa olisi ruusunpiikkejä. Pääsemme kaikki läpi mutta käärmehahmo jäi kiinni johonkin, etanat kyydissä raivostuivat ja herkistävät nyrkkiä meille tupakit samalla sauhuten, huudan että en se minä ollut ja samalla katson muita että kuka täällä pelaa likaisesti, en vieläkään ota selvää.

Muistot virtaavat taas mieleeni, se on muisto paikasta missä olen käynyt, voi ei! Ei tätä muistoa! Eiffel- torni räsähtää suoraan juoksureitilleni koko komeudessaan tukkien tien, yritän työntää sen mielestäni mutta se on niin iso ettei hievahdakaan, ei auta kun kiertää koko torni jotta pääsen jatkamaan. Vauhdikkaasti saan tornin taakseni ja huomaan vihreän pienen miehen kadonneen jo kauas eteenpäin., kun taas Tasmanian tuholainen on juuri edessäni palvelijoineen, jotka kantavat häntä pienet jalat pyörien.

Hänen palvelijat alkavat pikkuhiljaa haalentua ja vaalentua, kuva alkaa säristä ja he katoavat kokonaan ja Tuholainen lentää persiilleen maahan. Pelaajan mielikuvitus ei riittänyt enään ja Tuholainen on nyt kokonaan yksin ja koittaa vihaisena päästä eteenpäin mutta ei ollut ottanut huomioon jalkojensa hitautta ja lyhyyttä. Yhtäkkiä hänen ympärilleen ilmestyy lasiboksi, johon hän jäi sisään raivoamaan ja riehumaan. Taas joku sabotoi muiden kisaa, vaihtoehtoja ei ole enää kuin yksi itseni lisäksi. Greenie, tuo kiltti piipertäjä joka näköjään onkin katala juonittelija!

Maaliviiva häämöttää ja Greenie juoksee vähän edelläni, koitan saada hänet kiinni väistellen eri esteitä mitä reitillä on, huudan hänelle kovaan ääneen: “muistatko viimekertaisen ulkomaan reissusi? Ai että mitä kaikkea MUISTOJA jäikään päähäsi ja mitä kaikkea näitkään ja koitkaan!” Hän kiroaa ja yrittää väkisin ajatella jotain muuta mutta on liian myöhäistä, selvästikin hän oli viimeksi jossain meren rannalla koska jättimäinen aalto vetää Greenien ja hänen pienet vihreät kintut mennessään sen sileän tien. Juoksen radan loppuun ja pääsen maaliin, ensimmäisenä ja ainoana.

Kuulen taputuksien kaiun korvissani ja räpäytän silmiäni ja olemme jälleen instituutissa makoilemassa, vierelläni muut kilpailijat kinastelevat kilpailun säännöistä ja syyttelevät Greenien isäntää Jaakkoa, joka on nörttien kuningas ja pizzaonlinen kanta-asiakas. Senkin valehtelija, etkö tiedä mitä on  rehti peli! Otan pokaalin vastaan hymyillen ja siirryn ulos autolleni iloisena mutta väsyneenä voittajana.

Kaivan autonavaimet taskustani ja yritän avata auton ovia mutta avain sulaa lukkoon sisään ja huomaan auton ikkunassa vihreän tekstin: “Luulitko todella pärjääväsi minulle? Olen Greenie, mielikuvitusolentojen Kuningas ja muistojesi hallitsija!” Samalla sekunnilla kaikki ympärilläni valuu kuin Dalin kellot ja sillä hetkellä tajuan olevani edelleen mielessäni, kuvitellut voittavani koska sitä niin paljon halusin. Pienet vihreät koivet heiluen Greenie kiitää maaliviivalle ja sen yli samalla huutaen: “Mielikuvitusta se vaan, ei kannata ottaa niin tosissaan!”

Mielenvikaista Keskiviikkoa kaikille! 🏃🏻‍♀️🔑

 

3
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday