Ink My Mind

Tatuoidut ihmiset, nuo kävelevät karvaiset canvas-taulut. Ennen vanhaan vanki nro:452121 tai Merimies-Matti, nykyään S-marketin Sirpa tai toimiston Tuukka. Tatuoinneista saa kyllä edelleenkin aina kuulla, hyvää ja pahaa. SITÄHÄN niillä haetaankin, ei kukaan ota tatuointia siksi ettei sitä huomattaisi.

Itse sain tatuointivermeet noin kuusi vuotta sitten, jolloin tein ensimmäiset viirut muoviseen tekoihoon, sitten menikin muutamia viikkoja kun oltiin jo oman jalan kimpussa. On kokeiltu kaikenlaista, mutta yksikään viiva ei ole turha, kaikista itselle joku muisto tai merkitys. Tai no, ei tolla Freddy Kruegerin naamalla pohkeessa nyt ole ihan hirveetä merkitystä mun elämässä. “tässä on muistokuva isoisoisästäni Freddystä jolla paloi talo, naama ja unelmat ja alkoi tappamaan lapsia… ” Kyllä on taas kerrottavaa lapsen lapsille.

Nykyään en edes muista että käteni on tatuoidut koska niihin on niin tottunut, osa mun ihoa, osa mun taidetta, osa Mua. Taidetta joka ei kulu, jota ei kumiteta pois. Toisilla on koko kroppa täynnä kuvia, toisilla joku todella pieni ja harkittu kuva, jokainen kuva on kantajansa näköinen. Monipersoona-Martalla on rintakehässä suuren suuri tulipunainen ruusu, jokainen terälehti kuvastaa Martan eri persoonaa ja ruusun neljäkymmentä viisi piikkiä muistuttavat suljetulla osastolla vietettyjä viikkoja. Kierrättäjä-Kaisalla on pienen pieni sydän jalassa. Se on vaalean vihreä koska Kaisa on viimeisen päälle vegaani, kasvitieteiden maisteritutkinnon käynyt luonnonsuojelija joka ei ymmärrä jos juuri Sinun pitää pyyhkiä perseesi tuohon vessapaperiin mikä ei ole kierrätettyä.

Nykyaikana onneksi tatuoinnit on paljon yleistynyt ja siitä on tullut aika hitti homma verrattuna menneisyyteen, hieno homma meille jotka kokee sen taiteen muotona, saa vaikka mitä ideoita ja keinoja päästä luomaan uutta ja pysyvää.

Korjaan asentoani maatessani nahkatuolissa, se natisee ja heitän legendaarisen “en se minä ollut”- vitsin, joka on yhtä kuiva kun kurkkuni, kohta on pakko pitää paussi että pääsee juomaan vettä. Selässäni taideteos alkaa valmistua ja tatuoitsijallani on jo varmaan vähintään yhtä kipeä selkä kuin minulla kyyristellessään takanani toista tuntia. Tuo tasainen tatuointikoneen surina valtaa mieleni ja suljen silmäni, voisin nukahtaa ihan koska vaan, pieni nipistys välillä herättää kuitenkin aina todellisuuteen.

Nyt alkaa olemaan valmista! Sanoo Vampyyri-Vallu, tatuointimestari vailla vertaa ja …Verta. Kyllä, siinä lukee verta. Vallu säilytti jo pienenä poikana verta purkeissa, jos jollekin tuli haava Vallu säntäsi hymy korvissaan purkin kanssa luoksesi keräämään valuvat punasolusi talteen, viimeistä pisaraa myöden. Hemoglobiinit silmissään hän syö aina verilettuja iltaisin ja osaa pelkästään ihon hajusi perusteella kertoa oletko ihanan pehmeä A+ tai kostean kylmä O-. Vallu on kerännyt myös vuosia Voodoo- nukkeja, ne kaikki 165 kappaletta ovat ripustettu tatuointiliikkeen kattoon roikkumaan, kaunista, vai mitä!

Vallu on aina ollut hieman erikoinen mutta tatuointien kanssa häneen voi luottaa sataprosenttisesti, jälki on aina hienoa ja tarkkaa. Verenhimonsa lisäksi hän omistaa jotain uniikkia, antiikkista, jotain mitä kenelläkään muulla maailmassa ei ole. Hän omistaa maailman vanhimman tatuointikoneen, käyttäen sitä vain harvoin jollekin erityiselle, harvalle ja valitulle.

On kuultu, että tatuointikone on peräisin Amazonin sademetsistä mysteeriseltä heimolta, josta muuan merirosvo-Markku varasti sen ja myrskyjen halki matkusti sen kanssa Suomeen. Se on Vallun suurin aarre, josta kaikki kuhisevat ja haluavat osansa. Kukaan ei tiedä ketä kaikkia hän on mystisellä ja vanhalla koneella tatuoinut, hän ei kerro siitä kenellekään, ei edes itse tatuoitavalle. “Kyllä sinä sitten tiedät jos olet valittu. ” Vallu aina sanoo innokkaimmille.

Minulla sattuu olemaan syntymäpäivä tänään! Juuri tänään täytän 30 vuotta ja tulin sen kunniaksi ottamaan selkään suuren tatuoinnin. Mitä jos Vallu on valinnut juuri minut? Jos minun synttärit, vielä pyöreät sellaiset saavat valinnan osumaan? Se jääköön nähtäväksi. Hän pyyhkäisee viimeisetkin veren rippeet tatuointini päältä ja se oli sitten siinä. Käyn vilkaisemassa peilistä selkääni, mahtava ja suuri viidakossa majaileva tiikeri on valmis.

Kävellessäni kotiin huomaan tatuoinnin vuotavan pahasti, hitto! Paitani menee ihan pilalle. Koitan viilettää mahdollisimman pikaisesti kotiin jotta saan tatuoinnin pestyä ja rasvattua. Vastaankulkijat loikkivat edestäni pois kun kiidän vielä muutaman korttelin. “Aina nuorisolla on kiire johonkin! Toista se oli kun minä olin nuo…” Aloittaa kävelykadun Kiintiö-Mummo, joka ei väistä massiivista rekkaa, ei pientä koululaista eikä itse Presidenttiäkään, huitoo kilometrin pituisella kävelykepillään joka vastaantulijaa, en kuuntele hänen tarinaansa loppuun vaikka älyttömän mielenkiintoiselta kuulostikin, vaan hymyilen nätisti ja juoksen ohi. Vihdoin perillä!

Väännän suihkun hanaa päälle, kuumaa… kylmää… ja nyt juuri sopivaa. Mahdollisimman rauhallisesti koitan käännellä ja väännellä paitaa pois päältäni, repimättä sen enempää tatuointia joka on jo tahmeutunut kiinni sifonkiseen paidanselkämääni. Ojennan käteni eteeni katsellen paitaani ja sen kohtaloa, onko sen seuraava suunta roskakori vai pesukone. Ihmetyksekseni huomaan, ettei paidassa ole ollenkaan verta, mitä ihmettä? Juurihan tunsin matkalla kuinka lämmin, suorastaan kuuma veri valui selkääni pitkin, ihan varmasti tunsin! Paita on puti puhdas. Nousen katsomaan selkääni miltä kuva näyttää, selkänikin on täysin puhdas, siinä ei ole tatuointia, ei verta, ei mitään?

Hetken päätä raavittuani, en pysty käsittämään missä tatuointini on ja miksi sitä ei näy ollenkaan. Yhtäkkiä näen peilistä takanani vilahtavan jonkun hahmon, vieno rummutuksen ääni alkaa ympärilläni, pelästyn tiputtaen samalla paitani maahan. Suihku töksähtää pois päältä, muutama tippa tippuu vielä alas hanasta. Menen katsomaan lähempää, tipat ovat tulipunaisia, paksuja, verisiä klönttejä. Hyi helvetti! Yritän laittaa suihkua takaisin päälle mutta ei onnistu, hana on jumittunut. Tunnen hiuksissani lämpimän puhalluksen ja selässäni hennon sormien kosketuksen, käännyn ja liukastun sifonkiseen, puhtaaseen pataani ja tömähdän perseelleni, suihkun lattia on täynnä mutaa.. märkää, kylmää, likaista mutaa.

 

Alan katselemaan ympärilleni ja en todellakaan ole enään suihkussani, tämä on nyt jotain ihan muuta, ympärilläni on alkuasukkaita jotka kaikki katsovat minua kun suurta päivällistä joka juuri katettiin pöytään. En tiedä itkeäkö vai nauraako, tilanne on absurdi ja mieleeni pikkuhiljaa vyöryy ajatus siitä, että ei ole epäselvää millä tatuointikoneella minut tatuoitiin tänään. Asukkaat lähestyvät ympyrässä minua likaiset sormet syyhyten, haistelevat, koskettelevat ja ihmettelevät. Juuri kuin olen valmis sukeltamaan marinaadiin ja sanomaan bon apetit, hämmästyksekseni en tullutkaan syödyksi. Pienen pieni asukas tulee lähelleni kummastelemaan ja juttelemaan omaa kieltään, jota en ymmärrä. Hänen kädessään on voodoo- nukke joka näyttää ihan minulta, minun hiukset, minun kasvonpiirteet, minun tatuoinnit. Yritän kysyä saanko katsoa nukkea, hän kuljettaa sitä kauemmaksi mukanaan eikä anna sitä kenellekään.

Hetken ihmeteltyään asukkaat ottavat yhdessä kädestäni ja vievät minut mukaansa. On rituaaleja, metsästystä, voodoota ja asukkaiden “merkkausta” tutulla tatuointikoneella, jolla minutkin tänään tatuoitiin. Sain myös heimo- merkinnän käteeni, selkääni ja niskaani. Aika kulkee kuin siivillä ja tuntuu kun olisin ollut monta viikkoa täällä. Yhtäkkiä näen maassa mudan seassa sifonkipaidan, se on minun paita joka jäi kylppäriini! Onko nyt aika lähteä takaisin? Pienen pieni asukas heiluttaa minulle voodoo- nukke kädessään, suru silmissään. Miksi hän on niin surullinen? Onko jotain pahaa tapahtumassa? Käännyn ja samalla maisema vaihtuu sademetsien mudasta ja kauniista luonnosta betoniseen seinään ja laatta lattiaan. Olen tullut takaisin.

Katsoin äkkiä peiliin päästyäni takaisin ja pestyäni pahimmat savet naamastani, huomaan tatuoinnin palanneen selkääni, kaikki on kuin pitääkin, myös heimossa saamani tatuoinnit ovat tallella, sen oli siis pakko olla totta! Palan halusta lähteä heti Vallun luokse kertomaan kokemastani ja hehkuttamaan tapahtunutta, näin ja koin mitä maailma oli kun tatuointikoneen matka alkoi, uskomatonta!

Puen vaatteet päälle ja kengät jalkaan, taas juoksen kiireisenä takaisin liikkeelle, Kiintiö-Mummo heilauttaa keppiä ja mumisee perääni, harmi, ei vieläkään aikaa ! Avaan liikkeen oven, Vallu se siellä mutustelee verilättyjä virne naamallaan ja ihailee voodoo-kokoelmaansa. Katseeni kohdistuu myös kattoon, sinne on ripustettu uusi nukke muiden 165 kappaleen joukkoon, se näyttää ihan minulta, minun hiukset, kasvonpiirteet, tatuoinnit. Nuket eivät olekaan vaan keräilykappaleita vaan oikeita ihmisiä, niitä ihmisiä jotka ovat päässeet matkalle menneisiin ja sen yli. Halusin tulla kiittämään, tämä oli huikea matka ja näin niin paljon! Kiitos!

Vallu nielaisee viimeisen lättynsä ja kysyy, luulitko että tämä päättyi tähän? Mitä luulet mistä… tai kenestä nämä lätyt ovat tehty? Räkäiseen nauruun revennyt Vallu pyyhkäisee viimeiset veren rippeen huuliltaan ja kysyy olenko kokeillut pulssiani tänään? Siirrän kaksi sormeani ranteelleni, odotellen… ei pulssia, ei sykettä, ei verenkiertoa, olenko kuollut?! Vallu kaivaa esiin kuluneet, likaiset ja terävät imukupit jolla on imetty jotain ihan muuta kuin ikkunaa, pelko valtaa mieleni ja en tiedä mitä tehdä, yritän paeta mutta ovi on lukittu sisältäpäin. Vallu avaa oven takahuoneeseen ja sanoo tänne päin, kiitos.

Kaunis aamu sarastaa seuraavana päivänä, Säihky-Sara, nuori kaunis naapurinlikkani on päättänyt ottaa tänään ensimmäisen tatuointinsa, pienen ja sievän. Sara tulee liikkeeseen, ihaillen heti ensimmäisenä katseen vangitsevaa Vallun voodoo-nukke kokoelmaa katossa, kiinnittäen huomion yhteen erityiseen nukkeen, jolla on ihan hirveän tutut kasvonpiirteet, hiukset ja tatuoinnit. Tuohan näyttää ihan minun naapuriltani Johannalta, omituista, että juuri tuollaisia tatuointejakin hänellä on! Vallu naurahtaa ja kaivaa esiin pienen boksin täynnä evästä. “Maistuisiko neidille veriletut? Tein nämä eilen ihan omin pikku kätösin!” Sara hymyillen ottaa yhden letun ja mussuttelee sitä mielissään. Voi hyvä tavaton, onpas maukkaita!

VERI nice week to everybody!

2
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday