Mirage of me?

“What happens in vegas, stays in vegas!” Huutaa seurueeni kuoharimaljaa nostaen ja vetäen sen kurkusta alas heti aamupalalla samalla katseita keräillen. Seuraavaksi syödään, aamubuffetpöytä notkuu ja kutsuu tuoksullaan lähemmäksi. “tule vain ja syö minut!” Vinkkaa buffetin suolainen monsteri, pekoni. No kyllähän vähän voi sitäkin taas maistaa. Pöydässä on myös onnenkeksejä, nappaan piruuttani yhden. Raksautan keksin auki ja sisällä lapussa lukee “arvostathan vielä huomennakin?” Naurahdan räkäsesti ja totean ääneen juu arvostan huomenna krapulaani! Ystäväni nauravat kuorossa ja rypistän lapun laukkuni pohjalle.

Syötyämme siirryn hotellihuoneeseeni vaihtamaan vaatteet, käyn vielä nopeasti ulkona tupakalla ensin jossa viereeni tulee rähjäinen vanhempi nainen kysymään onko kolikoita? Hätistelen naisen pois, tumppaan tupakan korkokenkäni kärjellä ja kävelen huoneeseeni. Meillä on pitkä päivä edessä, pitäisi käydä katsomassa monia näytöksiä, limusiiniajelu on paikasta toiseen ja illaksi tietysti taas myös varattu pöytä kaupungin ykkös-menomestassa Coinsissa.

Coins on kuuluisa yökerho varakkaille ihmisille, sisään ei ole asiaa ilman setelitukkoa ja kultakelloa. Se on saanut nimensä aikoinaan siitä kun rakennus oli ennen autio vanha halli jossa kodittomat keräsivät kolehtejaan yhteen ja yrittivät saada yhdessä siitä oikean ja turvallisen talon, jonne käpertyvät turvaan tappavan porottavalta auringolta. Juuri kun he olivat saaneet hallin asumiskuntoon, Herra Raha puhui ja osti talon jolloin kaikki kodittomat ajettiin pois ja talo uudistettiin täysin, spray teksteillä -vuoratut seinät maalattiin kultamaalilla ja kodittomien pienet omaisuudet heitettiin roskikseen.

Avaan verhot huoneessani katsellakseni koko seinän avartavasta ikkunasta ulkona vellovia nuoria. Harjaan kauniit pitkät hiukseni, laitan vielä vähän lisää huulipunaa ja vilkaisen että pieni chanel-laukkuni sisältää kaikki mukaan tarvittavat. Tuijotan peiliin itseäni silmiin hetken miettien tämän hetkistä elämääni, kuinka paljon minulla on. Hymyilen ja muistankin yhtäkkiä että en vielä lähettänyt isälleni viestiä, että onhan kuukauden rahat siirretty tililleni jo. Hän vastaa heti “kyllä on, olethan kunnossa? Koska tulet kotiin? Äitisi on kovin kipeä taas.”

Katson viestin mutta en kerkeä nyt vastamaan kun olen jo myöhässä, lähden aulaan ja kävelen alakerrassa olevan casinon läpi, toisella puolella pelilaitteita näkyy nuori langanlaiha nainen rähjäisissä vaatteissa. Hän laskee kolikoita, joita juuri voitti pelikoneesta. Hänellä on paljon haavoja kuivissa sormissaan ja rastaiset likaiset hiukset. Hiuksien takaa paljastuu auringon runtelemat kasvot, jotka muistuttavat yllättävän paljon omiani. Limusiini näkyykin jo auringonsäteiden saattelemana ovien ulkopuolelle ja lähden juoksemaan nopeasti läpi aulan, rähjäinen nainen lähti myös juoksemaan toiselta puolelta häntä ulos heittävää vartijaa karkuun. Juuri oven edessä törmäämme toisiimme todella kovaa kaatuen molemmat maahan.

Lyön pääni ja tuijotan maassa suoraan kattoon ja huomaan kuinka naisen kolikot lentävät kattokruunua kohden ja tippuvat melkein kuin hidastettuna suoraan päällemme ja suuhuni tippuu yksi, suoraan kurkkuuni. Nielaisen ja nousen ylös yskien. Vilkaisen alaspäin vaatteitani, ne on rähjäiset ja rikkinäiset, kokeilen hiuksiani ne ovat takkuiset ja rastaiset, sormeni ovat täynnä pieniä haavoja ja katson taakseni kuinka vartijat lähestyvät, mutta ei enään häntä vaan minua! Mitä tässä oikein tapahtui ja miten pääsen takaisin omaan kroppaani? Yritän huutaa naiselle, joka on nyt minä mutta hän lähti jo ovista ulos limusiinin syövereihin.

Lähden juoksemaan äkkiä ulos ja käännyn kulman taakse, jonne vartijat eivät enää minua seurannut. Hengähdän ja rupean itkemään, etsin kännykkää jota ei ole, hengitän ilmaa joka tuntuu vieraalta. Olen aivan hukassa omassa rakkaassa vegasissani. Kävelen likaisin jalkapohjin tulikuumaa katua pitkin, päänahkaani ja ihoani polttelee ja ainoa vesi lähettyvillä on silmistäni valuva lämmin kyynel.

Yhtäkkiä takaani kuuluu jostain tuttu naisen ääni: “ruoka onkin jo valmista, hyvä kun tulit ja olet turvassa!” Käännyn ja näen vanhemman naisen, joka aikaisemmin tänään kerjäsi minulta kolikkoa. Hän halaa minua lämpimin käsin ja kysyy minulta sainko yhtään voittoa pelikoneista. Vastaan hiljaisella äänellä en saanut, samalla tajuten jättäneeni kaikki lentäneet kolikot casinon lattialle. Olen niin hämilläni edelleen etten tiedä oikein mitä tehdä. Miten pääsen takaisin omaan elämääni? Kuinka tämä tilanne korjataan?

Kävelen oletettavan äitini perässä pitkin katua maanalaiseen vesiputkeen, jonka varrella näen järkyttävän määrän ihmisiä ja eläimiä huonoissa oloissa. Eläessäni leveästi maan pinnalla toiset elävät näin jalkojeni alla. Nuoria, vanhoja, lapsia. Meinaan kompastua johonkin, nostan tavaran ylös se on likainen läpimärkä nalle. Pieni tyttö koputtaa jalkaani ja sanoo sen olevan hänen, pyydän anteeksi ja annan nallen takaisin, tyttö halaa sitä ja hymyilee ja juoksee takaisin märkään nurkkaan kahden muun lapsen kanssa.

Noniin Jade, tässä sinun lautasesi, sanoo Äitini ja ojentaa vanhasta säilykepurkista tehdyn kupin täynnä riisiä. Okei, nimeni on siis Jade. Hän antaa kulhot myös kahdelle muulle lapselle vierelläni jotka ovat ilmeisesti sisaruksiani. Luemme pöytärukouksen ilman pöytää, rukoilevat kädet ovat rakoilla ja haavoilla. Jo nyt huomaan vaikka kaikki on todella likaista, vähäpätöistä ja rankkaa, en ole vuosiin tällaista rakkautta ja yhteyttä nähnyt ja tuntenut missään.

Viikkoja kuluu, kuukausia myös. Yhtenä iltana olen normaaliin tapaan kerjäämässä säilykepurkkiini kolikoita kadulla ja näen tutut kasvot, ne ovat minun vanhat kasvot. Hänellä ei ole chanel-laukkua eikä huulipunaa, vain luonnonkauniit kasvot ja punainen pitkä hame. Hymy naamallaan entinen minä kävelee kohdalleni ja heittää purkkiini kolikon joka kilahtaa kippoon ja samalla sekunnilla heittäydyn takaisin ajassa hotellihuoneeseeni, katsoen peilistä puuteroituja kasvojani, punattuja huuliani ja ylihintaista laukkuani. Isäni vastausviesti vilkkuu taas kännykässäni, luen sen uudestaan kyynel silmässä ja en osaa vastata hänelle mitään muuta kuin anteeksi kaikesta, nähdään pian!

Lähden juoksemaan ulos hotellihuoneesta ja jotain tippuu lattialle laukustani, se on pieni paperilappu. Pysähdyn ja nostan sen ylös samalla silmiä pyyhkien, lapussa lukee “Arvostathan vielä huomennakin?”

NO, arvostatko? ☺

Hyvää Keskiviiiikkoa kaikille !

 

3
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday