Puzzlehouse

Heitän repun selästäni maahan, neulaset ja muurahaiset lennähtää ympäriinsä, yksi tupsahtaa olkapäälleni kortensa kanssa. Muurahainen vilkaisee minua ihmetellen mitä riehun ja lähtee hikistä kättäni pitkin jatkamaan töitänsä suuri neulanen selässään. Hengästyneenä kaadun selälleni maahan, otan puhelimen taskustani ja siristän silmiä jotta näkisin paremmin näytön joka kirkasta taivasta vasten näyttää ihan mustalta.

“Yhteyden muodostaminen onnistui.” Sanoo kännykkä kun avasin videopuhelun kahdelle ystävälleni jotka ovat myös metsän uumenissa. Olemme eri puolilla tätä metsää jota myös puzzleksi kutsutaan. Puzzle nimi on lähtöisin monia vuosia sitten tapahtuneesta hämmentävästä tapahtumasarjasta.

Kaikki alkoi siitä kun noin kymmenen vuotta sitten lenkkeilijä löysi metsästä kuusi ihmistä. Sieltä löytyi lihaksikas mies, parrakas nainen, lyhytkasvuinen tyttö, jättiläispoika ja siamilaiset kaksoset. Jokaisella oli mukanaan iso palapelin pala jossa oli osa kuvaa joka palapelistä muodostuu. Kukaan ei tiedä mistä ihmiset tulivat ja miksi, he eivät puhuneet sanaakaan vaan tuijottivat hiljaa tyhjyyteen. On kuultu, että siamilaiset kaksoset ovat puhuneet öisin kaikkien muiden nukkuessa. Yövuorolaiset ovat kuulleet kuiskuttelua ja naurua, kuitenkin mennessään katsomaan huoneeseen nukkuvat tytöt hiljaa sängyssään, päät nätisti yhdellä isolla tyynyllä tuhisten.

Palapeliä yritettiin koota aikoinaan ja palat laitettiin paikoilleen mutta kolme palaa puuttuu keskeltä ja kuva on jäänyt mysteeriksi, monet tutkijat ovat yrittäneet haastatella ryhmää mutta turhaan. Vielä tänäkin päivänä he ovat hoitolaitoksessa lähellä metsää ja tuijottavat ulos ikkunasta koko päivän, liikkumatta, räpäyttämättä silmääkään. Ainoa reaktio mikä on näiden kymmenen vuoden aikana heiltä saatu tapahtui kaksi vuotta sitten kun hoitolaitoksen täti siivosi lyhytkasvuisen tytön huonetta ja löysi sängyn alta ison piiroksen joka oli kuin taiteilijan tekemä.

Se oli kuva metsän keskellä olevasta talosta, joka on ränsistynyt ja vanha. Kuva oli leikattu palapelin palan muotoiseksi ja kun hoitaja yritti tytöltä tästä kysyä, otti hän väkivaltaisesti hoitajaa kädestä kiinni samalla osoittaen sormellaan metsän suuntaan ja suu vaahdoten hän huusi: “paloja etsivä palat löytää, puzzlen arvoituksen itselleen köyttää.” ja irroitti pienen pienet sormensa hoitajan kädestä jättäen jälkeensä suuren suuret mustelmat. Hoitaja kertoi tapahtuneesta muille ja heti tämän jälkeen juoksi metsään ja häntä ei ole sen jälkeen nähty.

Nyt on meidän vuoro etsiä vastauksia, olemme tutkineet ystävieni kanssa tapausta jo vuosia, nyt on tullut aika etsiä viimeiset palat paikoilleen ja saada vastaukset moniin kysymyksiin. “Alkaa jo hämärtää, onhan kaikilla hälytin valmiudessa?” Sanoo ystäväni videopuhelussa ja heiluttelee hälytintä joka vilkkuu vihreää. Kyllä, kaikki valmiina ja nyt vain odotellaan.

Pidämme videoyhteyden koko yön ajan päällä jotta mikään ei jää huomiotta ja pysymme ajantasalla. Pystytin teltan naurujen saattelemana kun muut katsoivat videon välityksellä räpellystäni. Pimeys on ottanut vallan ja ainoa valo ympärillämme on kännykkä ja täysikuu.

Käyn makuulleni telttaan ja avaan makuupussin jonka vetoketju jumittuu heti yläpäässä. Ei helvetti pitikin ostaa tämä halppisversio! Myös tyyny unohtui tietysti kotiin ja sen roolissa toimii lämmin hupparini. Muurahainen on löytänyt taas tiensä luokseni käpertyen makuupussin suulle lämpimään tuijottaen samalla minua ivallisesti.

Lämmittele nyt sitten siellä kun ei kukaan muu sinne mahdu, hiton halppisversio. Kääriydyn itse makuupussin viereen kännykkääni katsoen, molemmat ystäväni ovat myös asettuneet telttoihinsa makuupussien kera. Korjatessani asentoa kuulen yhtäkkiä teltan ulkopuolella naurua. Mainitsen asiasta ystävilleni mutta jostain syystä puhelu on hiljaisena enkä saa vastausta kummaltakaan vaikka kuva näkyy.

Taidan kuvitella vaan mutta menen silti tarkistamaan tilanteen. Avaan kädet täristen teltan vetoketjua joka jumittuu samantien. Oikeesti? Mitä tämä paskaa tämä nyt on. Yritän repiä väkisin sitä alas mutta se ei aukea millään, katson tarkemmin vetoketjua ja huomaan että sen väliin on jäänyt tuppo hiuksia ulkopuolelta. Kylmät väreet ja pelkotilat hiipivät niskaa pitkin aivoihini ja nyt jos joskus tarvitsisin ystäviäni.

“KUULETTEKO MINUA, HALOO?!” Huudan hädissäni kännykkään mutta ei mitään, videot ovat pysähtyneet ja yhteys on ilmeisesti katkennut. Toisen ystäväni näytöllä näkyy muutakin kuin pysähtynyt kuva hänestä. Hänen takanaan näkyy haalealla hahmo jolla on hoitajan takki päällä ja hän näyttää hyvin huonovointiselta.

Muurahainen katsoo minua taas hölmistyneenä että mitä taas riehun ja kääntää makuupussissa tuhisten kylkeään. Huomaan yhtäkkiä kuinka hiukset lipuvat pois vetoketjun välistä. Pidätän hengitystä ja mietin mitä teen seuraavaksi. Uskallanko avata vetoketjun ja jos avaan mitä sieltä paljastuu?

Ulkona hiljenee, hengitän kerran syvään ja avaan vetoketjun ja ryömin hitaasti ulos. Pilkkopimeää, tuuli heiluttaa mykkänä puun latvoja puolelta toiselle. Katson taakseni, siellä näkyy suuri talo. Se ei ollut tuossa aikaisemmin. Vanha, ruma, ränsistynyt talo. Talo näyttää juuri siltä mitä kaksosten piiroksesta on huhuttu. Kävelen talon verannalle, astun varovaisin askelin eteenpäin ja joka askel aiheuttaa pitkän narisevan äänen.

Saavun ovelle ja koputan. En edes itse tiedä miten uskallan mutta joku pään sisällä vetoaa minua, minun pitää mennä nyt tänne. Ovi aukeaa ja astun sisään. Edessäni seisoo viisi tuttua hahmoa lasittunut kaste kasvoillaan. Koen pelkoa mutta jostain syystä se on niin kaukana etten tunne sitä, tiedostan sen mutta kuin muistojen tavoin se vaan on siellä mutta ei estä minua.

Varpaitani alkaa särkeä ja katson jalkoihini. Näen kuinka niistä alkaa kasvaa suuret terävät kynnet, samalla käsivarteni alkavat kutista ja levitän ne eteeni. Tuuheat paksut karvat kasvavat ympäri käsiäni ja sormeni vääntyvät muodottomiksi. Kivusta kärsien nostan katseeni hahmoihin joille on muuttunut naamalleen iso virne ja siamilaiset kaksoset ovat tulleet ihan lähelleni samalla ojentaen minulle jotain.

Nostan muodottoman käteni ja otan vastaan kolme palapelin palaa jossa on minun ja ystävieni kuvat. Samalla sekunnilla ovi aukeaa ja kaksi hahmoa seisoo valon edessä, silmäni muurautuvat kiinni ja tunnen kuinka kehoni ei ole enää mitään tai kukaan.

Vuosi kuluu ja eräs retkeilijä löysi kolme uutta hahmoa metsästä, ihmis-suden ja kaksi jalatonta ihmistä. He eivät puhuneet mitään ja jokaisella oli palapelin palanen kädessään. Tutkijat kerääntyivät hoitolaitokselle ja kaivoivat vanhat palapelin palat esiin ja yrittivät sovittaa kolmea uutta palaa paikoilleen, ne sopivat. Kaikki ottivat muutaman askeleen kauemmas jotta näkisivät kokonaisuuden, mikä paloista koostuu.

Uudet kolme palaa muodostavat keskelle kuvan. Siinä on vanha, ränsistynyt talo jonka ikkunoissa näkyy valo. Jokaisessa kuudessa ikkunassa on hahmo. Talon ovi on auki. Ovella seisoo seitsemäs hahmo jolla on pieni kyltti kädessä. Jokainen tutkija tihrustaa lähempää mitä kyltissä lukee.

Kyltissä on merkintä tästä päivästä, tästä hetkestä, tähän kellonlyömään. Tutkijat katsovat kauhuissaan toisiaan ja huomaavat ympärillään hoitolaitoksen seinien muuttuneen vanhoiksi ja ränsistyneiksi. Yksi tutkija peruuttaa ja astuu kännykän päälle jossa näkyy olevan videopuhelu yhteys auki, siellä näkyy luuranko jonka pään päällä kävelee muurahainen kortensa kanssa. Video tsuumaa muurahaiseen joka heittää neulasen helvettiin ja sanoo vihainen ilme naamallaan: joko tämä tarina nyt loppuu, mun pitäisi mennä takaisin hommiin?!

No okei… uskotaan jo. 😅

Hyvää Viikonloppua kaikille ja maanantaina takaisin hommiin!

2
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday