Sit Up

Lääkäri kuuntelee korva tarkkana potilaan kertomusta kuinka selkä on taas jumissa. Välilevyt paukkuu ja pullistuvat sormien välistä pullataikinan tavoin, pikkuhiljaa valuen alaspäin samalla heikentäen koko kropan ja lopunkaiken lärvähtäen maahan löysänä ja väsyneenä. No oletko venytellyt ja miten jumpan laita, ei ei ei !! Ei ole aikaa eikä ole taikaa millä taikoa aikaa. Turha toivo, älä jauha samoja ohjeita kuin viikko sitten. Buranaa ja lievitystä, panacodia ja parannusta. Terveys vaatii tervehtyäkseen myrkkyjä kehollemme ja näin me myös teemme.

Seuraava asiakas, no sehän on taas viime viikkoisia potilaitani ja taas on sama vaiva mutta eri nikama, noidan nuoli on taas minun huoleni. Joka helvetin viikko! Tämän on loputtava, kuntoutusohjeita ei kuunnella, neuvoja ei oteta vastaan ja istutaan, istutaan ja istutaan! Kaksikymppiset nuoret ovat istuneet itsensä ja selkänsä kuusikymppisten tasolle ja nikamat kerta kerraltaan romahtelevat kuin legotornit lasten jalkojen alle.

Kipuja, särkyjä. Kuulen niitä päivittäin, milloin mitäkin siinä, tässä ja tossa. Yli puolet ovat uuden säryn armoilla joka ei ota hellittääkseen. Kyse on särystä nimeltä iNikama. Se on leviävä kansantauti, ruton lailla se kerää uhrejaan tuoli tuolilta enemmän, ottamaton askel askeleelta se lähenee laiskuutta ja ainaista perseenpuudutusta. Istuminen ruokkii sitä painamalla meitä lyttyyn ja avaten samalla oven nikamien väliin pulpahtaen oikean hetken tullen nikamien väliin salaman tavoin.

Nyt jos joskus on aika tehdä muutos. Mitä voimme tehdä? Kukaan ei usko mitään! Kun sanon että älä istu, istunhan. Seiso, en seiso. Taukojumppaa ja pidä itsestäsi huolta, EN. Nyt on aika toimia, ottaa kovat aseet käyttöön ja iNikama, tuo selkärangaton tauti on aika nujertaa keinolla millä hyvänsä.

Aloitan projektini yöllä. Käyn läpi koko maailman toimistot, kodit, koulut ja autot. Kerään joka ikisen tuolin ja sohvan jota maa päällään kantaa. Kerään ne kaikki yhteen kasaan sytyttäen roihuavan kokon juhannuksen tavoin. Enää ei selkäsärkyjä eikä menetettyjä nikamia. Tuolien aikakausi on nyt ohi!

Koittaa seuraava aamu. Se on kaunis ja raikas. Ihmiset heräävät kotikoloistaan ja aamumuroja syödessään huomaavat pyllähtävänsä tuolin sijaan suoraan kovalle lattialle. Suuri maailmanlaajuinen spekulaatio ennättää jo aamu-uutisiin: Kuka on vienyt kaikki tuolit?

Mustelmaisin takamuksin lähtevät ihmiset töihin nostaen jalkaa toisensa eteen reippaasti, penkittömät autot jäävät kotiporteille hyödyttöminä. Työpaikalle saapuessa nostetaan sähköpöydät kohti kattoa koska muuta vaihtoehtoa ei ole.

Kuluu päiviä ja viikkoja. INikaman uhrit vähentyvät päivä päivältä ja vastaanotollani käy askel askeleelta vähemmän selkävaivaisia. Ihmiset alkaa parantumaan ja nikamat alkavat löytää takaisin paikoilleen. Ergonomiamittaukset ovat entiseen verrattuna nousussa huimasti ja työtyytyväisyys on noussut myös istumasta seisomaan.

Kotona ollaan virkeitä ja elinvoimaisia. Kukaan ei istu tai makaa pitkin olkkareita kännykkää pelaillen vaan lapset leikkivät takapihalla aikuiset mukana seurustellen. Autoja ei käytetä enää vaan seisomabusseja ja -lentokoneita, pyöräily ja juoksu on uusin villitys niin nuorilla kun aikuisilla.

Fyysisyyden ja energisyyden ansiosta osalla ihmisistä alkaa tulla uusia voimia, erilaisia kuin koskaan ennen. Naapurini oppi viime viikolla lentämään ja äitini leipoo pullia ajatuksen voimalla. Suurinosa ihmisistä osaa jo leijua ja on huhuttu jonkun myös katoavan kuin tuhka tuuleen ilmestyen toiselle puolelle maailmaa hyvinvointisena ja virkeänä!

Kaiken fyysisyyden ja hyvinvoinnin takana on vuosi sitten tapahtunut mysteerinen tuolikatoaminen. Ikinä ei selvinnyt mihin tuolit menivät tai mitä niille tapahtui, se jääköön mysteeriksi maailmalle. Lääkärinä voin todeta tämän olevan yksi maailman suurimmista muutoksista ja sen takana olen minä. Minä ja roihuava nuotioni. Mahtavaa! Tämä raportti on nyt valmis ja ikinä kukaan ei tätä saa lukea jottei maailmalle selviä totuus ja kaiken takana oleva salaisuus.

Lasken kirjoittamani kirjan takan nuotioon laittaen sen roihuamaan tuolien tavoin liekkeihin. Käännyn nahkaisella isolla sohvatuolillani katsomaan ikkunasta urheilevia ja liikkuvia ihmisiä sytyttäen samalla ison sikarin.  Tuolin sivussa on nappi josta painan jalkapidikkeen ylös ottaen rennon asennon leveä hymy naamallani hyräillen.

Rentoa sunnuntaita!

0
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday