Sweat of Blood

“Kerro kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin?” Kirjoitan nettisivusto Guvastimeen laittamaani uuteen profiilikuvaan joka valoitettu, väritetty ja muokattu täydelliseksi. Guvastin on sivusto jossa nuoriso voi jakaa kuviaan kaikille ja saada niihin kommentteja muilta. Pusuhuuleni on piirretty violetilla kauniiksi, silmäluomieni selässä ratsastaa suuren suuret tekoripset jotka painavat silmiäni kiinni kuin unihiekka.

Kävelen kaupunkiin uusilla korkeilla, huojuvilla koroillani. Kuin lippu salossa liehuen vaapun kävelytietä pitkin eteenpäin. Näillä on siis ihan mahdotonta kävellä mutta pakko näyttää muille, pakko olla coolimpi kun naapurin Saija, se kuitenkin on taas ostarilla kyyläämässä. Mitä Penakin ajattelee jos olisin matalammissa kengissä? Mä olisin niin out ja looooong gone fuckup.

Jalkani ovat jo puuduksissa vaikka olen kävellyt vasta muutaman korttelin, taas punainen valo. En pääse ikinä perille. Mitä Reinokin ajattelee musta kun olen myöhässä? Vähän vielä huulipunaa ja oiskohan sitten hyvä. Peilailen valoissa odotellessani ja lisään vielä vähän Lumenen päälle Rimmeliä, Rimmelin päälle MaxFactorya. Jes, nyt alkaa näyttämään hyvältä ja asennan Resting bitch facen naamalleni samalla tuijotellen ympärillä olevia ihmisiä, tietäen vaan olevani parempi seisomaan valoissa kuin he.

Näen meikatulla sivusilmälläni valon vaihtuvan vihertäväksi ja peilaillessani lähden samalla korot kopisten eteenpäin, kylmä tuulenvire suorastaan läpäisi minut ja kauniit vaatteeni kun ylitän suojatietä viiva kerrallaan. Saavun ostarin oville ja vilkaisen itseäni vielä liukuovien peilikuvasta, kyllä nää on nii coolit nää kengät. Pakko olla kyllä paremmat kun Saijalla, nehän on vanhemmatkin kuin nämä, ihan menneen talven lumia!

Kävelen tutulle ostarin pyöreälle penkille, jota myös raundiksi kutsutaan. Missä kaikki ovat? Ei helvetti olenko missannut jotain missä kaikki on, tää on niiiii noloo. Kaivan kännykän taskustani ja katson Guvastimesta päivän tapahtumat. “Sivu ei lataudu, yritä kohta uudestaan.” Ei tää oo todellista, mitä mä nyt teen.

Istahdan tylsistyneenä yksin penkille korkoineni ja tuijotan lataavaa näyttöä samalla huuliani peilaillen. Yhtäkkiä tummasta näytöstäni näen takanani hahmon. Hän istuu suoraan selkä selkääni vasten, vaikka raundilla on tilaa missä tahansa muuallakin.

“Mitä näkyy?” Kysyy hän rauhallisella miehekkäällä äänellään. Ennenkuin kerkeän kääntyä koskee hän olkapäätäni ja sanoo heti perään “mulla on idea, älä käänny vielä.” Hämmennyn ja kysyn mikä idea ja miksen saa kääntyä. Hän vastaa: “Tutustutaanko?” Naurahdan ja mietin että miten näkemättä toisiamme tutustumme, mitä jos tuo on ihan hirveä tai mitä jos se vihaa mun uusia korkokenkiä?

Katson vastapäätäni olevaa kaupanmyyjää joka katselee kenkiäni purkkaa mässäillen samalla tiskiin tylsistyneenä nojaten ja mietin pitäisikö juosta helvettiin vai vastata jotain. Pieni hikipisara valuu jännitykseni kanssa meikattua naamaani pitkin, pyyhin sen pois ja vastaan huvittuneena että okei, tutustutaan.

Mies kysyy miksi olen täällä yksin. “odottelen ystäviäni jotka ovat mystisesti kadonneet johonkin ja typerä kännykkäni ei toimi.” Mies naurahtaa: “Eikös ole hyvä olla välillä yksin, voi tutustua uusiin ihmisiin.” Hymähdän ja pyörittelen silmiäni, kaupanmyyjä vastapäätäni edelleen mässyttää purkkaa ja puhaltelee siitä palloja poksauttaen ne kovaan ääneen. Hän tuijottelee siihen malliin että varmaan pitää minua hulluna kun puhun itsekseni.

Vaihdamme monta tuntia ajatuksia päähämme ja tunteita toisillemme. Yhdessä vaiheessa kysyn häneltä eikö hän halua tietää mitään ulkonäöstäni? Mitä jos minulla on kolme silmää ja ruma tyyli. Mies naurahtaa ja tokaisee: “ainakin huumorintaju löytyy, onko ulkonäöllä oikeasti niin paljon merkitystä, tai tiedän että sinulle on mutta miksi?”. Outo fakta koska en ole puhunut mitään ulkonäöstä eikä hän ole nähny minua. Mistä tiedät sanoa noin?

 

Hikipisarat otsallani lisääntyivät ja meikkini tuntuu valuvan kokoajan lisää, miten hitto mä näin hikoilen ei mua edes enää hermostuta niin paljon. Pyyhkäisen otsaani kädelläni ja samalla sekunnilla huomaan kämmeneni olevan ihan veren peittämät. Pelästyn ja yritän nousta seisomaan mutta korkoni ovat katkenneet ja murskaantuneet ympäri lattiaa.

Mies nostaa käden olalleni ja kuiskaa korvaani: “Mitä jos kerron sinulle, että kaverisi oikeasti istuukin ihan tässä samalla paikalla ja me olemme oikeasti muualla?”. Hengitän kovaan ääneen ja huomaan kuinka purkkaa mässyttävä myyjä ei missään vaiheessa edes ole katsonut minua vaan lävitseni, hän ei edes huomaa kenkieni katkenneen tai vereni valuneen.

Mies jatkaa: “Mitä jos tuulenvire suojatiellä ei ollutkaan tuulenvire, vaan ohi kiitävä sekunti jolloin meille kävi huonosti? Jolloin oli aika pysähtyä ja näyttää itsellesi muutakin kuin peilikuva, oppia jotain mitä ei enään osannut, arvostaa jotain mitä ei enää nähnyt?”. Mies laittaa kätensä vetisten silmieni eteen ja kysyy olenko valmis, ajattelen mielessäni kyllä ja hän vastaa ääneen hyvä.

Herään sairaalan sängystä, meikit levinneenä pitkin valkoista tyynylakanaa. Hiukset liimautuneena toisiinsa punertavana ja tahmeana, kipu on yhtä käsinkosketeltavaa kuin kanyyli kämmeneni päällä. Ei ollut enää väliä peilikuvalla, ei täydellisellä profiililla eikä korkeilla koroilla. Näen verestävällä sivusilmälläni vieressäni hahmon, se makaa myös sängyssä minun tavoin.

Käännän katseeni häneen ja hän minuun, en näe edes enää ulkonäköä vai vaan kauneuden ja opetuksen, tuulenvireen tunnen taas kulkevan lävitseni ja ojennan käteni hymyillen. Kanyylit kopisten pidämme toisiamme kädestä kiinni ja todellisuus on tässä ja nyt.

Egotastic weekend everybody!

5
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday