The Fifth Door

“Kiitos kaikesta siskoni, ystäväni.” sanon hiljaisella äänellä ja heitän mustan ruusun arkkusi päälle. Ruusun perässä valuu myös tumma kyynel, joka pikimustasta sydämestäni päällesi tippuu. Elimme täysiä ja niin väärin, olisitpa silti vielä kanssani täällä.

Hoipertelen takaisin autolleni samalla taskumattia salaa naukkaillen. Hyppään ajan runtelemaan avoautooni, laitan musiikin täysille ja ajan kohti aurinkoa, joka laskee vuorten taakse. Kaivan tärisevillä käsillä tupakka-askin laukustani ja tiputan sen levittäen kaikki tupakat ympäri jalkatilaa.

Nauran, koska en jaksa itkeä. Painan poljinta niin kovaa että viimeinenkin tupakka sen alla muuttuu tuhkaksi. Vauhtini on jo niin kova, etten tiedä mihin olen menossa tai meninkö jo sen ohi.

Ohi kiitävä tuuli pyyhkii mustat kyyneleeni suoraan auringon polttamalle asfaltille. Vastaani ajaa suuri rekka joka houkuttelee vauhtiani luokseen. Kaivan jaloistani yhden tupakan ja sytytän sen. Mustat kyyneleeni ovat täyttäneet jo takapenkin ja kiihdytän vielä vähän.

Vaihdan kaistaa rekan eteen ja viskin hajuinen hengitykseni vaihtuu tuhkakupin tuoksuun. Suljen silmäni ja odotan. En ole ikinä ollut näin rauhallinen kun nyt, ihana tunne. Vaikka silmäni ovat kiinni näen ja tunnen kuinka leveä hymyni on.

Sekunnit kuluu… Miksi ei kuulu mitään, miksi en osu mihinkään enkä tunne mitään? Avaan silmäni ja savun keskellä huomaan mustan ruusun kädessäni. Vierestäni kuuluu tuttu ääni: “Et sitten tätäkään asiaa voinut hoitaa niinkun aikuiset.” Käännyn ja huomaan juuri haudatun siskoni etupenkillä vihaisen näköisenä.

Hyppään kauhusta kankeana liikkuvasta autosta tulikuumalle asfaltille tupakantuhkat lennellen. Autoni pysähtyy ja rekkaa ei näy missään.

silmä

Kerään kolhuiset luuni maasta ja nousen varovasti ylös. Autoltani kävelee minua kohti siskoni, juuri kuollut siskoni. Tuijotan niin kauan häntä kunnes hän on suoraan edessäni.

Tökkään kasvoja ja kosketan hiuksia, sinä olet siinä oikeasti. “Älä töki.” Sanoo hän siskomaiseen tyyliin ja tönii käteni pois. Mustat kyyneleeni alkaa vaihtamaan väriään vaaleiksi ja kauniiksi. Voitko oikeasti olla siinä?

Hän vie minut takaisin autoon ja istuu viereeni aloittaen samalla pienen tarinan.

“Sinulla on varmasti paljon kysymyksiä, mutta meillä ei ole paljon aikaa. Kyllä, olen edelleen kuollut ja sinäkin vielä tulet olemaan, mutta sen hetken ei tarvitse olla vielä… ”

Suuni ammottaa ihmetyksestä, lautaisen kokoiset silmäni tuijottavat suoraan siskoni silmiin. Korvat höröllä kuuntelen kun hän jatkaa…

“Kun kuolee, pääset neljän oven eteen. Ne on numeroitu yhdestä neljään ja numerot leijuvat ovien edessä ilmassa. Saat itse valita oven, josta kuljet eteenpäin. On myös olemassa viides ovi josta vain harvat tietävät, jonka vain harvat näkevät. Minä näin ja valitsin sen oven, siksi olen nyt tässä.” Hän sanoo ja hymyilee.

ovi

“Viidennen oven takana on huone jossa saat kolme tehtävää jonka avulla pääset takaisin elävien maailmaan, saat niin sanotun toisen mahdollisuuden. Tehtävät ovat: PELASTA, AUTA, RAKASTA. Suoritukseen on aikaa vuorokausi.”

Huokaisen syvään ja pääni on pyörällä kaikesta. Ajamme yhdessä kotiini muistellen vanhoja, kuinka olemme koko ikämme hukannut aikaa juhlimiseen, tappeluihin ja suruun. Muutoksen aika on ovella, ja ovessa lukee selvästi numero viisi.

Päivä kuluu ja vietämme sen yhdessä. Siivoamme kotini puhtaaksi päihteistä, mieleni kirkkaammaksi kuin roskiksessa lojuva tyhjä viinapullo. Keräämme kaiken pois, myös hartioillani olevan paineentunteen saamme nostettua, vihdoin pystyn hengittää ja seistä suorassa.

Vilkaisen kelloa joka näyttää siskoni ajan olevan lopussa, enää muutama minuutti aikaa tehtävien suoritukseen. Hän vain istuu ja on tyytyväisen näköinen. Kysyn tunteeko hän tehneensä nyt kaiken jota tehtävät vaativat? Hänen kasvoilleen nousee mairea hymy. Hän sanoo tietävänsä kaiken olevan nyt kunnossa ja hän uskoo että nyt pärjään keskenäni vihdoin, ilman hänen apuaan.

Pelästyn ja kysyn miksi ihmeessä hän noin sanoo, meidänhän piti pystyä olla taas yhdessä kaiken tämän jälkeen? Samalla sekunnilla viides ovi ilmestyy seinälleni ja siskoni lähestyy sitä samalla sanoen: ”Tehtäväni olivat todelliset ja ne täyttyi, mutta niitä ei olisi saatu tehtyä jos olisit kokoajan tiennyt etten jää. Valitettavasti aikani täällä maailmassa on jo ohi ja nyt on sinun omien tehtäviesi aika.”

Vaaleat kyyneleet palaavat kasvoilleni kun ymmärrän taas menettäväni siskoni uudelleen. Miten selviän yksin, pääsenkö jaloilleni? Siskoni heiluttaa ovelta ja katoaa sen uumeniin.

Aikaa kuluu, kuukaudet tuntuvat pitkiltä ja vuosikin jo vierähtää jättäen jalanjäljet pitkin kehoani, paineen tunne niskoiltani on onneksi silti edelleen poissa.

“Kiitos kaikesta, siskoni, ystäväni.” Sanon hymyillen ja asetan kauniin valkoisen ruusun haudallesi. Vuosi sitten olit täällä, hyväksyn sen. Sidon lenkkarini tiukemmalle. Varmoin askelin kävelen kohti juoksupolkuja, samalla urheilujuomaa naukkaillen. Savuttomat keuhkoni ja hyvinvoiva kroppani ja mieleni lähdemme juoksemaan kohti aurinkoa, joka kauniisti laskee vuorten taakse.

Raikasta maanantaita kaikille!

1
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday