Kotona taas

Reissusta kotiuduttiin ehjin nahoin jo viikko sitten sunnuntaina. Arki lähti kivasti rullaamaan omalla painollaan heti maanantaina työn merkeissä ja melko nopeasti pääsi aikaeron tuomasta rasituksesta eroon. Treenit tuli polkaistu hyvin käyntiin 2 viikon totaali lepäilyn jälkeen ja tuntuu niin mahtavalta olla taas liikkeellä. Crossfit openitkin on nyt polkaistu käyntiin ja tuo pienen lisäkipinän vielä treeneihin.

Kuva – Sami-Petteri Eskonen
Kuva – Sami-Petteri Eskonen

Kroppa on täynnä virtaa ja valmiina taas ottamaan uudet tuulet vastaan. Lomailu tekee aina hyvää ainakin itselleni (uskon vahvasti että meille kaikille) ja sitä huomaa kuinka paljon terävämpi ja energisempi sitä taas on. Lomalla on myös aikaa pohtia ja kuunnella itseään. Tai lähinnä on energiaa ja aikaa keskittyä enemmän myös näihin asioihin, jotka helposti arjen pyörityksessä unohtuvat ja tulevat toissijaisina asioina. Reissussa rentoutuessa saattaa saada elämän asioihin hyvin erilaisia ja uusia näkökulmia. Lisäksi tehtyä päätöksiä aiemmin isoilta ja vaikeilta tuntuviin asioihin. Levänneenä kaikki on vaan helpompaa. Unohdan tämän liian usein itse.

Reissussa on aina ihanaa ja tämäkin matka oli kaikin puolin onnistunut, kuitenkin kotiin on ihana palata.
Tulevina postauksina aioin tehdä teille vinkkejä Balilta. Reittimme oli canggu-ubud-uluwatu-seminyak. Kun käy monessa paikassa ja viettää siellä lyhyehkön aikaa huomasin kuinka kivaa ja helppoa oli, kun useampia paikkoja ja ravintoloita oli tullut merkkailtua valmiiksi karttaan. Näin näki mahdollisimman monta haluttua paikkaa ja sai käytettyä vähän ajan tehokkaasti hyödykseen.

Viime viikon saimme nauttia niin upeista talvisäistä, toivon niiden jatkuvan vielä pitkään. Aurinko on parasta energiaa ehdottomasti! Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille.

xo Mia

0
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday