VÄSYNYT. SITÄ OLIN.

Kuva – Janne Miettinen

Minäkö muka? Enkai? Miten voin olla? Teen vain asioita joista pidän. Miten muka se on silloin mahdollista? Ei voi olla näin…?

Kaikki nämä kysymykset kävin läpi ja kielsin oman väsymykseni, joka oli ottanut pienen niskalenkin minusta.

En tajunnut olevani alipalautunut ja väsynyt. Luulin tuntevani itseni. Olinhan onnistunut sovittamaan työni ja treenini hyvin arkeeni ennen. Lepopäiviä ja kevennettyä viikkoja säännöllisesti. Vapaa-aikaakin vietin tehden ja ajatellen jotain muuta kuin tulevia treenejä.
En halunnut myöntää itselleni, että en jaksa.
Olin herännyt reilu kuukauden ajan joka yö vähintään kerran ja aina ennen nukkumista odottanut nukkumattia toista tuntia. Ajattelin yövuorojen sekoittaneen rytmiäni vain poikkeuksellisesti. Itse luulin tietäväni rajani ja tuntevani itseni hyvin. Metsään kuitenkin mentiin. Onneksi ei kovin kovaa ajettu päin mäntyä, mutta kaaduttiin silti ja kolhujakin hieman tuli. Petyin itseeni, että en ymmärtänyt aiemmin kehoni viestejä, joita se lähetti hyvin selvästi.

Kuva – Janne Miettinen

Itse tarvitsin liiallisen kuormituksen ymmärtämiseen lomalle jäämisen. En olisi varmasti vieläkään tajunnut ja myöntänyt olevani väsynyt, jos arki olisi vain jatkunut ilman totaalista paussia. Olin 3 viikkoa lomalla ja ensimmäisen viikon Suomessa arjen ja treenin parissa. Kaikki tuntui ylitsepääsemättömän raskaalta ja vain väsytti. Treenit ei tuntunut kulkevan, heräsin öisin, nälkä oli jatkuva ja mieli musta. Kaikki ärsytti ja olin peppuun ammuttu karhu.
Sitten tuli Balille lähtö lämpöön ja irti kaikista rutiineista. Pari ensimmäistä päivää kesti ennen kuin huomasi mielen alkavan relata ja yöheräämisten loppuvan. Alkoi tuntua iloiselta ja hiljalleen kaikesta innostuva oma itseni hiipi takaisin. Lomalla en treenannut kertaakaan, söin aina kun oli nälkä ja nukuin niin paljon kuin nukutti. Alkuperäinen suunnitelma oli treenailla, mutta aistin ettei ehkä kannata. Hyvä nyt ajateltuna että annoin myöden ja ymmärsin kroppaani. Palattuani reissusta ymmärsin miltä kuuluu tuntua kehossa. Se oli vain päässyt unohtumaan, koska suorittaja vain puski menemään tavoitteitaan kohti.

Töihin oli ihana palata pirteällä mielellä, olen onnekas kun saan tehdä työtä mistä pidän ja haluan pystyä hoitamaan työni energisenä, enkä vain suorittaen. Kuitenkin aavistelin, ettei kaikki ole kunnossa treenaamiseni suhteen vaikka loman jälkeen vointi oli jo hyvä. Tunsin tarvitsevan mielelle ja keholle lisää lepoa, jotta sama väsynyt suorittaja ei tule heti takaisin. En ollut kuitenkaan missään vaiheessa väsymystäni kokenut tunnetta ettei kiinnosta treenata, kuitenkaan en kokenut myöskään intoa kuten ennen.
Ymmärsin etten pärjää yksin asian kanssa ja kysyin neuvoa, miten pitäisi alkaa treenaamaan näiden oireiden jälkeen. Sainkin saman tien 4 viikon ”palauttavan” ohjelman, jossa on aerobista ja punttitreeniä tasapainottavilla harjoitteilla. Kuoleman tylsää kuin mikä, mutta… Nyt aikaa on kulunut 7 viikkoa ja olo on mainio. Ensi viikolla on tarkoitus lähteä taas kunnolla treenaamaan. Ohjelmoinnin suhteen on tehty isoja muutoksia. Suurin parannus on varmasti työn mukaan treenien parempi rytmittäminen ja treenimäärä. Olen todella innoissani ja katse on kohti kesän tavoitteita vahvasti!

Kuva – Sami-Petteri Eskonen

Tämä tilanne liiallinen väsyminen ei tarvitse tavoitteellista treenaamista, sitä en tekstilläni meinaa. Oma väsymykseni nyt liittyi vain siihen, muut elämän osa-alueet ovat balanssissa.
Elämä on kovin vauhdikasta nykyään kaikilla. On työ tai useampi. On perhettä, lapsia ja harrastuksia. Kaikissa pitäisi olla hyvä ja antaa 100%, muuten on epäonnistuja. Olemme kriittisiä ja vaadimme itseltämme paljon. Hyvin usein suoritamme liian pitkälle ja huomaamme kadottavamme sen ilon ja väsyvämme liikaa. Silloin kannattaa pysähtyä miettimään, mitä täytyy tehdä toisin jotta kierre pysähtyy. Sillä jossain vaiheessa ihminen ei enää jaksa ja tällöin ollaan jo liian syvällä ja toipumiseen menee pidemmän aikaa. Väsymys myös altistaa meitä kaikille sairauksille, niin henkisille kuin fyysisillekin.

Elämä ilman jatkuvaa väsymystä on paljon parempaa, se on fakta.
Jos tekstiä lukiessa sinulle tuli olo, että olenkohan minäkin liian väsynyt, koen samoja oireita?
Todennäköisesti silloin olet ja se on ok myöntää. Ihmisiä me vain ollaan ja meidän kuuluu nukkua, tehdä asioita joista pidämme ja ladata varastojamme enemmän, kuin nykyään teemme. Olen sata varma jos tunnistat väsymisesi ja teet sille jotain tulet paljon onnellisemmaksi. Tutkitustikin eikä vain ”minun mielestäni asia on näin”.
Ihminen kokee enemmän onnellisuuden ja ilon tunteita. On positiivisempi, tehokkaampi ja voi kokonaisvaltaisesti paremmin kuin väsynyt ihminen. Nauttii asioista enemmän.

On tärkeää ymmärtää ja myöntää omien voimavarojen ja osaamisen rajallisuus. Kaikki opimme ne jotenkin. Kuten minä nyt oman treenaamiseni suhteen. Olen varmasti nyt paljon viisaampi kuin aiemmin. Tai ainakin toivon niin!
Jos mietit asioita ääneen jollekin (treeni/työkaveri, valmentaja, ystävä), saatat tiedostaa omat ajatuksesi paremmin ja saada realisoitua omia epäilyjä/tuntemuksia kun kuulet ne ääneen. Tällöin yleensä tapahtuu myöntäminen ja ymmärtäminen omasta itsestään ja tuntemuksistaan. Silloin pääsee myös eteenpäin asioiden suhteen.

Omassa ajatusmaailmassani elämä on sen verran lyhyt ja arvokas, että pyrin siinä kaikilla osa-alueilla onnellisuuteen. Teen työtä josta tykkään ja asioita joista nautin. Näin saan energiaa ja koen onnellisuuden tunnetta päivittäin.
Tärkeintä on kuitenkin jaksaa, pysyä terveenä ja voida hyvin!

FOLLOW – @mariassamia

xo Mia

8
Jaa:

This Post Has 4 Comments

  1. Avatar

    Hih, mä ootin niin tätä blogia ja hyvä et odotin tää oli niiiin niiin upee kirjoitus ❤️
    Kiitos kun toit aran asian esille, joka on hyvin yleinen..vauvan askelin harjoittelen samoja asioita, etenkin sitä että voi antaa itselleen levon ilman huonoa omaa tuntoa.

    1. Avatar

      Kieltämättä kyllä tuli muutaman kerran mietittyä painanko julkaise nappulaa! Joten paljon kiitos Noora kommentista. Todella kiva saada tälläistä palautetta kun julkaisee jotain henkilökohtaista. 🙂

  2. Avatar

    Hei Mia. Kiitos kun jaoit tämän. Uskon että useampi kärsii samantyppisistä oireista kuitenkaan ymmärtäen sitä että pieni lepo tekisi hyvää. Some on niin suuri vaikuttaja nykyään, ja niinku sanoit- kaikessa pitäisi antaa 110 prossaa-ja on ok olla väsynyt, vaikka ei oikeasti olekkaan- joten tälläinen sanoma somen kautta on todella tärkeää ja herättelevää.
    Tsemppiä treeneihin, elämään, ja ihanaa kevättä 🙂

    1. Avatar

      Kiitos kivasta palautteesta 🙂 Samoin sinne reipasta kevättä!

Vastaa

Close Menu

Black Friday