LEPO

LEPO

Mitä treenaamiseen tulee olen aina pitänyt orjallisesti kiinni lepopäivistä! Uskon sen olevan yksi suurimmista vahvuuksista oman kehittymiseni suhteen.

Kuvat – Susanna Tuovinen

En tarkoita että aina olisin ollut viisas ja levännyt tarpeeksi. Itselläkin on ollut liian piippuun vedettyjä ajanjaksoja, mutta ne on aiheutunut elämän muista haasteista kuten koulusta, töistä ja remontoinnista yhdessä. Ei liiasta treenaamisesta itsessään koskaan, en ole onneksi vielä ollut ylikunnossa. Tietääkseni…

Tilanteessa kylläkin etten ole jaksanut treenata älyttömän väsymyksen vuoksi ja jättänyt treenit totaali tauolle 5 viikoksi, koska muuten olisin palanut loppuun ja treenamiseen palaaminen viivästynyt kuukausia, kun paristot olisi ajettu miinukselle.

Yksi vahvuus on varmasti oppia tuntemaan oma keho ja se koska lähestyy liian lähelle vaarallista väsymystä. Tarkoitan tällä tilannetta jo ennen oireita, koska oireiden tullessa esiin ollaan jo yli ”turvallisen väsymyksen”. Oireilla tarkoitan univaikeuksia, leposykkeen nousua, jatkuvaa väsymystä ym. Ennen näitä pitäisi jo osata himmata, kun kuormitus liian suuri.

Otetaanpa crossbiittari Maija Meikäläinen esimerkiksi.
Maija käy töissä 8-16 – pyöräilee jumppaan – jumppaa 1h – pyöräilee kotiin – kotona vielä touhuaa kotiaskareita koko illan – menee nukkumaan ja nukkuu 5-7h.
Viikonloppuna Maija nukkuu pidempään, mutta koko päivä menee eri kissanristiäisissä ja illalla Maija vetää lärvit – yöllä menee ”nukkumaan” 5 – herää 12 ja ryömii tuskissaan päivän – Maanantaina sama viikkorumba jatkuu! MILLOIN LUULET Maijan KROPAN PALAUTUVAN?
Tarkoitan nyt, että palautuu niin että voi kehittyä! Eri asia on pystyä kuntoilemaan ja pitää kuntoa yllä, mutta jos haluat oikeasti kehittyä ja vaikka kilpailla, on kehon saatava lepoa, muuten se ei kykene ottamaan vastaan ja tallentamaan treeniä ja kehittymään aktiivisesti.

Tietysti jokaisen kroppa on erilainen ja tarvitsee eri asioita. Tämä on vain oma näkemykseni asiaan.

Anyways muistakaa ihmiset levätä. Se palkitsee lähes 100% varmasti!

xo Mia

Sulje