Herkuttomuus

Otin tosiaan itselleni tähän vuoden alkuun irti-oton herkuista ja sokerista. Halusin kokeilla taas kuinka paljon oikeasti energiatasoon sokeri vaikuttaa, kun jättää pois kaikki ns. höttöruuat ja karkit.

Miten tää on sitten mennyt?

Ihmeen helposti sitä ihminen oikeasti pystyy olemaan ilman mitään herkkuja. Alkuun toki oli kaipuu karkkikaapissa olevia namipusseja kohtaan ja ei muuten helpottanut se piparkakku talo siinä pöydällä. Päivät kun kuluivat, niin kaipuu on loppunut ja oikeasti en edes ajattele karkkeja. Jos ei lasketa kynsihuoltoa tälläviikolla. Olen käynyt Kivistön Kauneushoitola Ameliessa jo useamman vuoden laitattamassa kynteni. Ja Hoitolan omistajalla, on siinä kivasti kulhossa marianneja tms. joita sitten on mukava popsia huollon yhteydessä. No nyt ei ollut siihen mahdollisuutta ja voi hyvää päivää, se oli eka kerta tässä Tammikuun aikana jolloin oikeesti, mun kielenpäähän oikeasti herähti kaipuu karkista. Joo tiukkalinja piti, mutta jännä kuinka se noin yht’äkkiä iski. Mä oikeasti jopa mukamas haistoin sen karkin tuoksun vaikka se oli papereissa. Onko siis toi mun karkin puputtaminen oikeasti enemmänkin tapa, silloin kun sitä on tarjolla anna mennä vaan. Hyvin harvoin kuitenkaan tulee ostettua kotiin karkkia, mutta sitä on tarjolla niin kyllä mun käsi käy. Ihan dorkaa, sanon vaan.

Pitäisköhän mun siis jatkoa ajattelen oikeesti ottaa tähän kalenteri käyttöön, eli laittaisin viikottaisen karkkipäivän jolloin saisin syödä herkkuja ja muuten jatkaisin sitten tätä linjaa. Koska joo, myönnän viime vuonna kun tammikuu oli ohi olin alkuun niin, että vaan kerran viikossa herkkuja, mutta sitten jossain vaiheessa homma repesi. Ja sit oltiinkin taas siinä tilanteessa, että kontroli oli kadonnut. Toinen muuten milloin saan kunnon herkut mieleen tuoksun nenuun on se, kun puhuu kaikesta mitä ei saa syödä. Onni on se, että en ole yksin lakkoilemassa. Se, että sulla on joku jonka kanssa puskee tää läpi, niin on se huomattavasti helpompaa. Sen voin sanoa, että sit kun tää on loppu ni sit otetaan kyllä ne hampparit.

Oonko mä sitten huomannut jotain muutoksia?

Jep, mun energia tasot pysyy selkeesti päivän aikana tasaisena kun katson mitä syön ja ei tule sellaista tajutonta iltapäivä väsymystä. Samoin oon huomannut että unenlaatu on ollut monena yönä Tammikuun aikana paljon sikeämpää, mitä se oli silloin kun söin herkkuja. Toki se näkyy myös silleen, että aineenvaihdunta on kiihtynyt ja treeni kulkee paljon tehokkaammalla setillä. Jos tälläsiä tuloksia oon huomannut niin miksikö mä sitten ootan jo sitä hetkeä et saan purasta hampparia 😀 No ehkä siksi että onhan ne hyviä. Meinaan ottaa tän syömisen nyt ihan uudella sykkeellä tähän vuoteen, sain sen verta hyvän ruokavalion mun treineriltä. Oon nyt neljä päivää sitä noudattanut ja välillä on ollut fiilis että en mä saa alas kaikkea sitä ruokamäärää. Mutta yllättävän hyvin homma on lähtenyt pyörimään. Syö hyvin, niin voit hyvin. Tosin nyt voin tunnustaa et mun tekee mieli hamppareitaaaaaaaaaaa….. eiiiiiiiii!!!!! Nooh, kyl tää tästä taas, sano mummo lumessa ja jatkoi tarpomistaan.

 

 

Isot tsempit just sulle, Tammikuu on ihan just selätetty. <3

0
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday