Hurlumhei päivä

Oon niin onnellinen siitä, että nykyään on monia eri sisäkikkailupuistoja olemassa. Missä tällaiset ikuiset lapsetkin voi päästää itsensä valloilleen ja antaa mennä silleen täysillä.

Tykkään hyvin paljon kokeilla kaikkea uutta liikuntaan liittyvää ja viime lauantaina oli mahdollisuus päästä Helsingin Pitäjänmäessä toimivaan Rush trampoliinipuistoon edareiden ja teinin, sekä parhaan ystäväni ja hänen lapsensa kanssa.

Mukana oli siis paljon energiaa, iloa ja ennen kaikkea pikkiriikkisen (okei paljon) kikkailua silmäkulmissa. Päätettiin karistaa joulukinkut hyppien ja pomppien trampoliineilla, haastaen itseä koko ajan korkeammalle.

Pitskun Rush sijaitsee omalla kohdalla silleen hyvin lähellä, joten ihmettelen suunnattomasti, miksi tämä oli vasta toinen kerta puistossa. Kai se vaan niin menee, että kun oravanpyörä syksy on vienyt kaiken ajan,  niin extempore kikkailu on jäänyt sillee toisaalle. En hirveästi harrasta uuden vuoden lupauksia, mutta ensi vuonna lupaan itselleni, että kokeilen enemmän uusia lajeja ja kikkailen ihan huolella näissä upeissa sisäpuistoissakin. Tavoitteena ainakin kurkkaa eri kiipeilypuistot, Superpark ja sit joo, on ehkä pakko päästä kokeilemaan se duudson park Iso-omenassa.

Rush puistossa on mahdollista pomppia tunnista kahteen tuntiin kerralla, me otettiin nyt tunnin hyppely setti ja se kyl riitti ihan hyvin. Meikäläinen veti siitä ihan kunnon aerobisen liikuntatapahtuman 😀 kyllä siinä jokaikinen oli enemmän tai vähemmän hiestä märkä tunnin pomppimisen jälkeen.

Trampoliinien lisäksi puistossa on mahdollisuus kokeilla mm. pukkitaistelua 😀 Se oli sit menoa..

Tai sanotaanko näin, että ekassa erässä herra vanhempi edari otti äkki tippumisen, jonka jälkeen hän kokosi itsensä ja pisti tulemaan oikein kunnolla.

Eipä kauaa, kun sain keräillä itseäni pehmo kuutioiden seasta.

Oli hyvin hyvin siistiä nähdä hymyileviä pikkuisia, joiden ilmeistä näki, että nyt tehtiin jotain hyvin siistiä. Suosittelen kaikille lämpimästi irtiottoa, päästäkää se lapsi sisällänne rohkeasti vaan irti ja antakaa mennä!

Super upeeta uutta vuotta kaikille, tehdään tästä vuodesta huikea!!!

Paljon halauksia aamuusi, nauti päivästäsi ja lataa akut sillä nyt potkaistaa vuosi 2019 käyntiin!!

 

 

 

 

0
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday