Kaikki on mahdollista, jos vain uskaltaa kokeilla..

Niin siinä vain kävi, että ”kentälaitamutsin” rooli teki häränpyllyn ja päätin ottaa askeleen tuntemattomaan. Tiistaina otin nokkani illalla kohti Velodromia ja suunnaksi Helsinki Wolverines Ladiesin TryOut harjoitukset. Amerikkalainen jalkapallo on ollut lähellä sydäntäni aina. Hieno laji, jossa riittää tapahtumia kentällä koko pelin ajan. Lajissa kiehtoo myös arvostus lajin historiaa kohtaan ja joukkue urheilun yhteishenki. Nopea ja tapahtumarikas kontakti laji, joka ei jätä ketään kylmäksi katsomossakaan. Viime vuosina on tullut enemmän koukutettua itseäni tähän, koska nuorin edarini aloitti lajin pelaamisen. Siitä se ajatus sitten lähti kytemään.. kun näin facebookissa ilmoituksen try out harjoituksista, ajattelin et nyt tai ei koskaan.

Lenkkarit jalkaan ja tytär kainaloon, mehän katsokaas mentiin ihan äititytär settinä kokeilemaan. Jännitystä oli ilmassa, mutta se oli sitä ns. hyvää jännitystä. Velodromin pimenevässä illassa oli jotain maagista. Vastaanotto oli huikea ja ystävällinen, ja jännitys katosi sen sileän tien hyvän buugin johdosta. Etenkin pakko antaa iso respect pelaajille, jotka näki mun teinin jännityksen ja tulivat siihen juttelemaan ja sanomaan että nou hätä kaikki on olleet joskus samassa tilanteessa, et mukaan vaan. Harjoitukset alkoi lämmittelyllä, jossa tein jälleen huomion, että musta ei koskaan tuu maratoonaria.

Lämmittelyiden jälkeen oli järjestetty viisi eri kokeilu pistettä ja ryhmä jaettiin pienryhmiin. Päästiin kokeilemaan niin linjassa olemista kuin heittoja ja kiinniottoja. Koutsit opetti hyvin selkeesti, mitä pitää tehdä ja mitä ei kandee tehdä. Diggasin paljon kokeilla hyökkäys ja puollustus linjan aloitusasentoja  ja oli muuten reidet ja pakarat eilen sillee, että terve vaan. Voin kertoo ihan heittämällä että ne mimmit jotka on linjassa ni niillä on HC reisitreenit silleen koko ajan päällä. Seurasin sivusilmällä samalla, miten teini pärjää ja se ilonen hymy mikä hänellä oli päällä sai mut melkein pomppii siel..okei tunnustan pompinkin ja sit halailin ja hah vedinpä pannutkin. Sanotaanko näin että laji vie mukanaan niin ainakin noiden ekojen kokeilu treenien jälkeen kävi, en todellakaan näe syytä miksi en menisi kokeilemaan uusiksi. Sen huomioin tein, että mun täytynee lyhentää kyl ehkä vielä lisää mun kynsiä sillä joo tää pituus ei oo jefuun silleen paras. Onnistunut ilta velolla siis takana. Siistii siitä teki myös se, kun tietää mistä on lähdetty rakentaa tätä mun pakettia ni oli fiilis kokoajan että fååk mähän jaksan vääntää näitä ilman puuskuttamista.  Juteltiin autossa kotiin ajaessa teinin kanssa, siitä mikä fiilis sillä jäi treeneistä ja tuliko jo silleen heti palo mitä pelipaikkaa ois siisti treenaa enemmän. Hän diggasi myös hyvin paljon treeneistä ja siitä mikä happi joukkueella oli. Mihin tää nyt sit johtaa, niin sitä en osaa vielä sanoa. Mutta kyllä mä jätin sekä omat että teinin yhteystiedot koutsille. Et eihän sitä koskaan tiedä jos meill kotona onkin joskus yks linja mies ja kaks linjanaista 🙂

Tälläisiä lajikokeiluja voin suositella kaikille, sillä se mitä oot nyt ei oo pakosti se mitä oot puolen vuoden päästä. Rohkeesti vaan koklaamaan jos on fiilis jostain. Ja saat muuten vinkata ihmeessä jos tulee mieleen joku laji, sun mielestä mitä kandeis kokeilla?

Mun perhoset kasvaa masussa.. silleen haikee fiilis, mut samalla odottava. Tänään pitäisi tehdä päätös millasen treneirin kanssa aloitan seuraavan stepin. Mä oon saanut niin paljon mun treineriltä, että ei sanat riitä kiittämään häntä. Se taito ja treenimotivaatio jää ikuisesti muhun. Se periksi antamattomuus ja asenne et mä pystyn ja mä voin tehdä mitä ikinä mä keksinkään treenaamisessa. Katotaan kuinka hapoilla sitä ihminenn voi olla tänään meijän yhteisten vikojen treenien jälkeen.. Sillä tiiän et tänään mennään kovaa. Ja kroppa itkee hikeä.. Hiki on rasvasolujen kyyneliä ja silleen.

Stay tuned, matka jatkuu..

 

0
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday