Kesäterassit on täällä

Kesä on aivan just täällä ja se tarkoittaa myös sitä, että ravintoloiden terassit täyttyvät iloisista ihmisistä jotka paistattelevat ja viettävät yhdessä iltaa.

Mikäs sen mukavampi tapa ottaa pieni otto arjesta ja napata kainaloon tärkeä ihminen ja suunnata vaikka lasilliselle ja rupattelemaan mukavia aurinkoiseen ilmaan?

Kävin torstaina tsekkaamassa ravintola Storyvillen kesäkauden avajaisfestarit. Porukkaa oli paljon liikkeellä vaikka kesän tuulahdus oli jäänyt jonnekin.

Tarjolla oli paljon ohjelmaa; musiikkia, ruokaa, juotavaa ja ennen kaikkea upeeta seuraa.

Storyville on jäänyt jotenkin väliin putoajaksi  ja oli oikeesti magee mennä katsomaan millainen paikka kyseessä oli!

Katutason tila ei nimittäin kerro vielä kaikkea ja astellessani alas portaita jazz-klubin tunnelma vei jotenkin mukanaan. Saatoin silmät sulkiessani olla Kuubassa!

Paikka oli juuri oikealla tavalla hämyinen ja mystinen, diggasin isosti siitä fiiliksestä mitä se henki ympärille!

Itse terassiosuus jäi lyhyeksi, koska pikkasen tuuli kävi luihin ja mielessä oli ysiltä alkava Suomen peli 😀 (josta mainittakoon se, että saatoin huutaa ääneni tasoitusmaalia ja voittomaalin aikana! Mut se ei haittaa, koska se oli sen arvoista)

Lyhykäisesti aasin siltana suosittelen kaikille käymään paikan päällä Storyvillessa, koska saatat päästä mielikuvitusmatkalle jonnekin kauas! Magee ilta ja iso kiitos seuralle <3

Joko sä oot käynyt picknikillä tai terdellä fiilistelemässä kesää?

Se olis weekend nyt, ota rennosti ja nauti! Mä lähen kokeilee miten toi golf onnistuu näin blondina 😀

Anna hymyn tarttua <3

 

0
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday