Älä valitse koiraa ulkonäön perusteella!

Usein ihmisillä on joku tietynlainen koirarotu tai tarkemmin sanottuna tietyn näköinen koirarotu, joka miellyttää omaa silmää eniten. Joskus kuiteinkin se rotu, mikä miellyttää silmää eniten ei olekaan se hänelle sopivin rotu. Koiraa hankkiessa tulisi miettiä tarkkaan, minkä rodun valitsee eikä tärkeimpänä tässä kriteerilistalla saisi todellakaan olla koiran ulkonäkö. Tietenkin koirarodun pitää olla sen näköinen, että siitä tykkää, mutta ennen kaikkea sen tulee olla ottajalleen rotuominaisuuksiltaan sopivanlainen.

Koirarotua valitessa tulee miettiä muun muassa sitä mihin aikoo niin sanotusti koiraa käyttää sekä minkälaiseen asuntoon ja perheeseen koira tulee. Tulee myös ottaa huomioon omat taidot koiran käsittelyssä ja kouluttamisessa. Tottakai, ammattilaiselta saa apua koulutukseen, mutta kannattaa tarkkaan punnita omat taidot varsinkin, jos haaveilee koulutukseltaan haastavammasta koirarodusta. Koiran turkin hoidon vaativuus kannattaa myös selvittää sekä ihan yleisesti se, että onko koira hyvin aktiivinen rotu ja sen jälkeen miettiä realistisesti omat mahdollisuudet koiran aktivointiin. Jos olet sohvaperuna tai elät todella hektistä elämää älä yksinkertaisesti ota hyvin aktiivista koirarotua. Nimittäin fakta on se, että jos et ikinä urheile tai lenkkeile ei koiran ottaminen pelkästään tee sinusta superaktiivista lenkkipolkujen kuluttajaa. Onneksi rotuja on monenlaisia, vaikka kaikkia koiria pitää liikuttaa, pärjäävät jotkut rodut huomattavasti vähemmällä kuin toiset.

Tulisi olla itsestään selvää, että ennen koiran hankintaa otetaan selvää rodusta, sen koulutuksesta sekä esimerkiksi koiran turkin hoidettavuudesta. On surullista, että ihmiset ottavat jonkun rotuisen koiran vain sen vuoksi, että se on hienon näköinen. Koiran pitäisi hienon ulkonäkönsä lisäksi sopia rotuominaisuuksiltaan kyseiselle henkilölle. Kun koira valitaan vain ulkonäön perusteella sen enempää rotuun tai sen kouluttamiseen panostamatta saadaan aikaan muun muassa näitä uutisissa pyöriviä ”tappajakoiria”. Se, että koira hyökkää toisen koiran tai ihmisen kimppuun ei ole koiran tai sen rodun vika. Kyseessä on lähes aina osaamaton tai muuten vain piittaamaton omistaja. Eli syy löytyy hihnan toisesta päästä, mutta johtaa usein koirarodun leimaamiseen. Haluan uskoa, että useimmiten syynä on omistajan taidottomuus koiran koulutuksessa eikä niinkään piittaamattomuus. Tämän vuoksi koirarotua valitessa tulee punnita tarkkaan ne omat taidot ja se, minkä verran on valmis panostamaan koiran kouluttamiseen. Sillä, vaikka kaikkia koiria pitää kouluttaa, on joitakin rotuja, joiden kouluttaminen on haasteellisempaa.

Valitessa koirarotua olisi hyvä miettiä myös rodun terveydellisiä piirteitä. Nykyään tuntuu, että erilaiset ryttykuonoiset koirat ovat kovassa suosiossa. Vaikka ryttykuonot ovat minustakin äärimmäisen suloisia ja hurmaavia koiria, on niillä kuitenkin paljon terveydellisiä ongelmia niiden pitkälle viedyn jalostuksen takia. Tällaista lyhyttä kuonon ja kallon muotoa kutsutaan brakykefaaliseksi. Tämä ei ole koirilla normaalisti esiintyvä tila vaan on tulosta pitkälle viedystä jalostuksesta. Aivan liian pitkälle viedystä, jos minulta kysytään. Ryttykuono vaarantaa hengitys- ja lämmönsäätelyjärjestelmän normaalin toiminnan ja altistaa siksi koirat vakaville terveysongelmille. Tietenkin, millä vain rodulla voi olla sairauksia, mutta sairauksien riski usein kasvaa mitä jalostetumpi rotu on kyseessä. Jos kuitenkin haluat ottaa ryttykuonoisen koiran, ota selvää sen mahdollisista terveysriskeistä, valitse koiran kasvattajat tarkoin ja ole valmis tarvittaessa hoitamaan koiran sairauksia asianmukaisesti.

Tarkoitukseni tällä postauksella ei ole syyllistää ketään, tai tuomita minkään rodun omistajia, mutta todella toivoisin, että ihmiset miettisivät koiraa hankkiessa paljon muutakin kuin vain sitä ulkonäköä. Se, että joku koira on söpö ei tarkoita, että se olisi sinulle sopiva. Onneksi vastuulliset kasvattajat selvittävät tarkkaan ihmiset kelle myyvät koiriaan, mutta ikävä kyllä kaikki kasvattajat eivät ole vastuullisia. Näistä ikävistä kasvattajatarinoista on saatu lukea lehdistä lähipäivinä. Joten tarpeeksi ei voi korostaa sitä, että myös koiraa hankkiessa tulee perehtyä tarkkaan siihen keneltä koiran ottaa. Näin voit varmistaa, ettet ole tukemassa eläinrääkkäystä ja pentutehtailua.

Eli valitkaa koirarotu ennemmin rotuominaisuuksien kuin ulkonäön perusteella.

Kuvissa esiintyvä saksanpaimenkoira on meidän edesmennyt Äijä ❤ Juuri hän opetti sen, mitä voi käydä, kun koira on osaamattomalla omistajalla.

 

 

 

7
Jaa:

This Post Has 2 Comments

  1. Avatar

    Niin totta joka sana ❤️

    1. Avatar

      Kiitos <3

Vastaa

Close Menu

Black Friday