Tavoitteet – Miksi asettaa ja miten saavuttaa?

Olen ottanut tavaksi tehdä loppuvuonna seuraavalle vuodelle tavoitelistan. Kirjaan siis ylös asioita, joita haluaisin seuraavana vuonna saavuttaa tai saada aikaiseksi. Asiat voivat olla pieniä tai isoja. Voi lähteä oikein unelmoimaan ja kirjoittaa niitä villimpiäkin unelmia ylös. Itse olen sen verran skeptinen, että olen tähän mennessä kirjoittanut tavoitteita, jotka ovat jollain tasolla mielestäni mahdollisia saavuttaa. Löysin viime vuonna kirjoittamani listan ja onnekseni huomasin, että kaikki kohdat listalla ovat tavoitettu. Toiset menestyksekkäämmin kuin toiset. Vaikka vielä ei ole edes vuosi ohi!

Luulen, että yksi syy miksi ihmiset eivät toteuta unelmiaan on se, etteivät he usko niihin. Siksi tänä vuonna olen päättänyt siirtää skeptisyyteni syrjään ja kirjoittaa ylös myös niitä villimpiä unelmia, koska mitä siinä voi menettää? Vaikka osa unelmista tuntuu epärealistiselta, olen nyt päättänyt kirjata ne ylös ja tsekata taas vuoden päästä mihin on päästy. Sillä kuka niihin uskoo, jos en minä itse.

Uskon, että listan tehtyä asiat jäävät jotenkin alitajuntaan pyörimään ja tiedostamattasikin kuljet niitä kohti. Mitä yksityiskohtaisempia tavoitteita asetat sitä helpompi, ne on saavuttaa. Ympäripyöreä tavoite kuten ”olen paremmassa kunnossa” voi olla hankalampi mitata kuin esimerkiksi ”tiputan 10kg painoa” tai ”vedän maasta 100 kg”.  Aseta tavoite positiivisessa muodossa eikä niin, että ”En halua olla lihava” vaan ennemminkin vaikka, että ”Haluan painaa x kiloa”.

Kannattaa kirjoittaa vain tavoitteita, joita oikeasti haluaa saavuttaa. Tavoitteet kannattaa miettiä tarkkaan ja vaikka ne eivät kuulostaisikaan aluksi siltä, että ne pystyy saavuttamaan, voi todella yllättyä positiivisesti. Tavoitteista kannattaa myös puhua muille ihmisille, sillä niiden ääneen sanominen tekee niistä konkreettisempia. Lisäksi muilta saattaa saada hyviä vinkkejä ja apua tavoitteiden saavuttamiseksi. Itselleen tavoitteiden luominen on mielestäni tärkeää, koska niiden avulla saavutat elämässäsi asioita, joita haluat. Olen itse kova luomaan uusia tavoitteita, mutta välillä on hyvä pysähtyä tsekkaamaan jo saavutettuja tavoitteita. Siitä saa paljon lisämotivaatiota, kun huomaa miten paljon on jo saavuttanut. Pitää myös muistaa, että jotkut tavoitteet vaativat aikaa, joten kaikkea ei voi saada edes vuodessa.

Joitakin otteita minun tavoitelistaltani vuodelle 2018:

  • Kokeile crossfittiä ⇐ Helmikuussa menin alkeiskurssille ja peli oli selvä; uusi harrastus oli löytynyt!
  • Valmistu koulusta ⇐ Kyllä! Oppari valmis ja kypsyysnäyte tehty, joten nyt vain papereita odotellessa.
  • Talvella leville ⇐ En ollut koskaan ollut Levillä, joten sinne halusin ja sinne myös menimme helmikuussa.
  • Vähintään 2 ulkomaanmatkaa ⇐ Sri Lanka ja Barcelona
  • Ota uusi tatuointi ⇐ Kaksi viikkoa aikaa uuteen kuvaan.
  • Perusta blogi ⇐ Tämä oli varmasti suurin tavoite listallani, koska blogin perustaminen on ollut minulla pitkään mielessä. Sitä on tullut aina siirrettyä milloin milläkin verukkeella. Blogin perustaminen jännitti mua enemmän kuin mikään tänä vuonna tapahtunut. Olen todella kiitollinen Alonalle, että hän otti minut Poselandille bloggaamaan ja saan olla osa meidän bloggareiden porukkaa.

Listani on niin pitkä, etten ala sitä tähän kokonaan kirjaamaan. Ensi vuoden listalle päätyy vähän epärealistisempia tavoitteita ja katsotaan vuoden päästä, miten on sujunut. Tavoitteiden ja unelmien toteutuminen on lopulta kiinni vain ihmisestä itsestään. Ei kannata jäädä vain odottamaan, että asioita tapahtuu vain lähteä rohkeasti kohti tavoitteita.

Mukavaa viikonloppu kaikille!

❤ Pauliina

4
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday