Tavoitteita uudelle vuodelle

asukuva_pauliina_mattila

Toivottavasti kaikilla oli ihana ja rentouttava joulu. Nyt, kun joulun pyhät ovat takanapäin on aika suunnata katse kohti ensi vuotta. Olen kirjoittanut tavoitteista ja niiden saavuttamisesta ennenkin blogiini. Vanhaan postaukseeni pääset tästä. Tavoitteet ovat minulle tärkeitä ja oikeastaan kaikessa, mitä teen elämässäni minua ohjaavat omat tavoitteeni. Niiden avulla motivoidun ja pystyn myös seuraamaan tuloksia. Tavoitteet auttavat ohjaamaan elämässä eteenpäin. Ne eivät ole itsetarkoitus vaan toimivat ikään kuin suuntaviittoina. Tavoitteet saattavat myös muuttua matkan varrella, mutta se kuuluu asiaan.

Usein ajatellaan, että tavoitteet tarkoittavat sinun haluavan jotain lisää tai pyrkivän menestykseen tai jonkin asian saavuttamiseen. Tavoitteiden merkitys ainakin minulla on kuitenkin paljon laajempi. Tavoitteiden asettaminen, niitä kohti meneminen ja niiden saavuttaminen auttavat minua elämään tyytyväisempää ja onnellisempaa elämää. Minulla on tavoitteita uran ja kuntoilemisen lisäksi niin ihmissuhteissa kuin rentoutumisessakin. Näin elämässä pysyy tasapaino, enkä panosta vain yhteen elämän osa-alueeseen. Tavoitteita ei myöskään tule ottaa liian vakavasti vaan ajattelen enneminkin niiden antavan minulle suuntaa, miten toimia. Tavoitteet eivät tarkoita sitä, että itseäsi kohtaan pitäisi olla ankara. Tai sitä, että tavoitteisiin tulisi pyrkiä hinnalla millä hyvänsä. Tavoitteiden tulee ennen kaikkea olla positiivinen ja eteenpäin vievä voima.

asukuva_pauliina_mattila

asukuva_pauliina_mattila

Tavoitteiden asettamisessa tärkeää on myös se, että ne ovat sinun omia tavoitteitasi eivätkä jonkun muun odotuksia. Tavoitteiden luomista varten sinun tulee siis ottaa aikaa oman elämäsi miettimiseen. Tavoitteita voi miettiä niin arjen pieniin kuin suuriinkin tilanteisiin. Itselläni on aina muutama isompi tavoite, joita kohti kuljen ja sitten arjen tilanteisiin pienempiä tavoitteita. Jos olet asettanut vain isoja tavoitteita, suosittelen asettamaan niin sanottuja välitavoitteita. Niiden avulla saat onnistumisen tunteita ja pysyt motivoituneempana matkallasi kohti niin sanottua päätavoitettasi.

Olen tehnyt paljon tavoitteita itselleni ensi vuodelle ja ajattelin julkaista tässä muutamia. Olen sitä mieltä, että tavoitteiden ääneen sanominen kannattaa ja se tekee niistä realistisempia. Suosittelenkin siis kertomaan tavoitteesi ainakin yhdelle henkilölle. Toisilta voit saada kannustusta ja apua matkallasi kohti tavoitteitasi.

asukuva_pauliina_mattila

Ensi vuonna aion:

  • Kehittyä valokuvaajana ja oppia kunnolla käyttämään Lightroomia sekä Photoshopia
  • Kasvattaa blogin lukijamäärää
  • Aloittaa sijoittamisen
  • Tehdä hyväntekeväisyystyötä
  • Käydä vähintään kolmessa uudessa maassa
  • Kehittyä englannin kielessä, niin puhumisessa kuin kirjoittamisessakin
  • Olla enemmän läsnä kotona ja vähemmän puhelimella
  • Kehittyä kirjoittajana ja oppia kirjoittamaan selkeämmin omat ajatukset tekstin muotoon
  • Juosta 10 km ilman taukoja
  • Nähdä enemmän ystäviä
  • Kokeilla surffausta
  • Laittaa puhelimen pois iltaisin viimeistään klo 22.00
  • Oppia kävelemään käsilläni
  • Aloittaa kevytyrittämisen
  • Lukea joka kuukausi vähintään yhden kirjan
  • Jatkaa oman tien kulkemista ja olla välittämättä muiden mielipiteistä

asukuva_pauliina_mattila

Tulee varmasti ihan mahtava vuosi!  Minkälaisia tavoitteita teillä on vuodelle 2019?

❤ Pauliina

6
Jaa:

This Post Has 2 Comments

  1. Avatar

    Ihania ja niin konkreettisia tavotteita! Mikä parasta, ne on saavutettavissa 🙂 Täytyy itsekin kyllä tehdä tälläinen tsekkaus vielä ennen vuodenvaihdetta 🙂

    1. Avatar

      Kiitos! 🙂 Suosittelen kyllä tekemään! Vuoden päästä on kiva palata näihin ja katsoa, miten on tavoitteet saavutettu 🙂

Vastaa

Close Menu

Black Friday