Itsestäänselvä asia

Onko kumppanisi sinulle itsestäänselvä asia?

Myötä ja vastamäessä. Näin sitä luvataan ja papin aamen sinetöi sopimuksen. Tänään pohdin tuon lauseen syvintä olemusta. “Tahdon” on vastaus, johon sisältyy paljon vastuuta, vapaaehtoista sellaista. Mutta tarkoittaako se samalla sitä, että toisesta tulee itsestäänselvyys sanan negatiivisessa merkityksessä?

Vuosien ajan taitetaan matkaa yhdessä, koetaan hyviä ja huonoja hetkiä ja mennään niistä yli. Tai sitten ei. Jos niistä mennään yli yhdessä, käsi toisen kädessä tiukasti, voi vastamäkeen nousemisen jälkeen tuntea toista kohtaan entistä syvempää kiintymystä. ME selvisimme. On ok hehkuttaa sanaa “me” ja elää täysillä kiinni tunteessa, että todellakin mukana on kaksi osapuolta, ei minä ja sinä (ja lapset).

 

Joskus niitä vastamäkiä tulee paljon. Molemmat yrittää ja yrittää. Jos toinen väsyy, mitä sille toiselle jää? Rooli vetää se homma kunnialla läpi vaikka yksin myös sen toisen puolesta. Ja tuolloin toinen luottaa, että se toinen pärjää ja tekee oikeita valintoja. Tietynlainen vastavuoroisuus tähänkin sisältyy, luottamus toiseen. Se pärjää ja pystyy auttamaan myös minua, minä vedän sitten sen seuraavan mäen läpi jos toinen ei jaksakaan.

Homma toimii jotakuinkin noin, silloin kun se toimii. Ja se toimii, jos toinen ei ole toiselle itsestäänselvyys. Papin aamen ja homma oli siinä – me ollaan yhdessä loppuelämä ja ero ei ole edes vaihtoehto. Tiedän PALJON ihmisiä, jotka ajattelevat näin ja raahaavat kivirekeä perässään niin että kipinät lentää selän takana. Luvattu mikä luvattu, loppuelämä on aikaa kantaa vastuuta siitä yhdestä valinnasta. Mieleen saattaa joskus tulla, että miksi ihmeessä valitsin näin, mutta sitä kolmen kirjaimen kirosanaa “ERO” ei uskalleta miettiä edes hiljaa mielessä. Koska ero kuvastaa luovuttamista, todistaa epäonnistuneen kumppanin valinnan, tai saa tajuamaan, että yhdessä ollaankin oltu jo kauan pelkkinä kämppäkavereina.

Kuva täältä

 

Kerron yhden jutun. Yksikään parisuhde ei pysy kasassa pyhällä hengellä. Edes vastarakastuneet eivät pysty pitämään liekkiä yllä ellei kontakti toiseen ole säännöllistä. Pitkän suhteen aikana sitä liekkiä pitäisi vaalia vieläkin enemmän. Pitäisi joka päivä varmistaa, että on voinut tehdä sekä toisen että sen yhteisen suhteen eteen parhaansa (molemmin puolin). Mitään maailman suurinta uhrautumista tämä ei edellytä, tai sen ei pitäisi edellyttää. Jos kumppani on oikea, hänen onnensa on myös sinun onni. Arjessa huomioimisen keinot on vieläkin helpommin löydettävissä, kuin aivan tuoreessa suhteessa. Jos sinulla on tällainen vastavuoroinen, välittämiseen ja yhteiseen huolenpitoon perustuva lämminhenkinen parisuhde, niin toivotan onnea. Tällaisen onnellisen suhteen vastakohta on suhde, jossa molemmat osapuolet hakevat omaa etuaan. Menot listataan kalenteriin, että niitä nyt varmasti on molemmilla yhtä paljon. OMIA MENOJA. Suhteen yhteisiä menoja riittää kerta vuoteen hääpäivänä, ja nekin kerrat voi tarvittaessa unohtaa, jos ei saa lapsille hoitajaa (tai jos ei edes viitsi sellaista etsiä). Lasten nukutus-illat jaetaan tasan, että olisi omaa aikaa myös kotona molemmilla saman verran. OMAA AIKAA. Tapaaminen makuuhuoneessa lauantaisin klo 22.30 riittää, muutoin ei toisen läsnäoloa oikeastaan tarvitse mihinkään, eikä edes kaipaakaan. Kun suututtaa, se kuuluu ja kovasti. Puoliso on SYYLLINEN, lähes kaikkeen pahaan. Ja voi että – näitä suhteita on PALJON. Pian huomataan, että eipä tässä, elämää kestää kunhan on tarpeeksi OMIA kivoja juttuja. Ja se yksi päivänselvä asia – se nyt vaan on pakollinen osa elämää, joka ei koskaan ikinä tule lähtemään suhteesta, koska se kerran lupasi sen siellä alttarilla. On lapset ja 25-vuoden velkavankeus. Mutta niinhän kaikilla on.

 

Kaikkea on, mutta jotain puuttuu. 

 

Kaiken pahan alku ja juuri oli se päivä, kun toisesta teki mielessään itsestäänselvyyden. En tarkoita, että naimisiin meneminen sitä oikeasti kenellekään tekisi, kyllä se syypää löytyy sieltä omien korvien sisältä. Kun pitää toista itsestäänselvänä, todennäköisesti kohtelee tätä myös jatkuvasti niin. Ei ole tarvetta pitää toisesta kiinni, kun se pysyy siinä kuitenkin. Miksi käyttää aikaa ja voimavaroja toisen naaman hotellihuoneessa katseluun, jos uskoo, että rakkaus kestää – tai jos ei kestäkään – niin ei se toinen siitä silti mihinkään mene. Puolisosta tulee kämppis ja lopulta likasankko. Omasta pahasta olosta syyttää toista ja peiliin on äärettömän vaikeaa katsoa. Syyllinen löytyy oikeasti omista tunteista; jatkuva ärtymys yrittää kertoa (tyhmälle) mielelle, että kaikki ei nyt ole hyvin. Mutta helpompaa kuin rehellisyys itselleen, on syyllistää toista. Ehkä kolmen kirjaimen kirosana astuu lähemmäksi, mutta sen sanominen ääneen tuntuu liian vaaralliselta. Suosittelen silti sanomaan sen ääneen.

 

“Minun ei ole mikään pakko olla tässä, eikä sinunkaan”

 

Eron puheeksi ottaminen joko auttaa korjaamaan asiat tai osoittaa todeksi sen, että kaksi toisilleen kuulumatonta ihmistä on joskus ajautunut yhteen ja rakentanut yhteistä elämää. Mutta mitä menetettävää kenelläkään on, jos ollaan tilanteessa, jossa toinen on aamukakkaan verrattavissa oleva pakollinen paha.

<3: Tanja

0
Jaa:

Vastaa

Close Menu

Black Friday