Kuu ja tähdet taivaalta, eiku… missä mun tavoitteet on?

”Elämä on elämistä varten” – voitteko uskoa miten usein kuulen tämän esimerkiksi, kun kieltäydyn bileviikonlopusta tai ravintolareissusta. Ei sillä, mulle ei satamalla sada näitä tarjouksia, mutta tartun silti niistäkin vähistä vain aniharvaan. Nautin ystävien seurasta ja tykkään myös bailata tukka putkella vaikka aamuun saakka oikeassa seurassa ja oikealla fiiliksellä. Mutta en halua rakentaa elämääni näiden bileiltojen ympärille, vaan otan niitä mieluusti pari kertaa kesässä ja nautin silloin ihan täysillä.

 

Tukka putkella biletys tekee toisinaan myös hyvää!

 

Mun elämä rakentuu ensinnäkin ihan kaikkein ensimmäiseksi meidän perheen ja mun työn ympärille. En voi sanoa, että tässä combossa olisi edes ihan kamalasti tilaa enää millekään muulle liikkuvalle osalle. Me asutaan 182 neliöisessä kodissa ja kolme alle 10-vuotiasta muksua työllistäisi vaikka täyspäiväisesti, jos koti-äitiyteen olisi luotu. Itse en ole. Mulla on ainakin kolme roolia; minä, vaimo ja äiti. Ja neljäntenä vielä työ-minä. Rooleista ”minä” päättää, mitä syön ja mitä harrastan, mitä puen päälle ja mitä haluan tehdä rentoutuakseni. Rooli ”vaimo” on voimassa parisuhdetilassa ja rooli ”äiti” kaiken muun vapaa-ajan. Työ-minää avaan sen verran, että työstä palautuakseni vältän viimeiseen asti töiden kantamista mukaan kotiin. Tähän auttaa paljon se, että töihin tullessa heitetään konkreettisesti siviilit pois ja puetaan päälle työvaatteet. Työpäivän päättyessä ne siviilit puetaan päälle ja pestään kädet ennen kotiin lähtöä. Siinä vaiheessa yleensä jo muudaan itseni rooliin ”äiti”, kirmaan vapauteen työntäen sairaalan oven kiinni perässäni ja tietoisesti työstän vapaa-aikani alkaneeksi. Kolmivuorotyön etu on se, että joskus vuorojen välissä on aikaa ihan reilusti aikaa. Edellinen vuoro voi olla aamu ja seuraava vaikkapa yö. Silloin elän ja asennoidun, kuin olisin jäämässä aamuvuorosta vapaalle.

 

 

Koska rooli ”minä” määrittelee omaa elämääni aika paljon, voin aika paljon valita. Yksi valinnoistani on kokonaisvaltainen hyvinvointi ja sen keinoiksi olen valinnut päämäärätietoisen treenaamisen ja tietyn ruokavalion noudattamisen. Haluan painottaa sanaa valinta. Toiminta on täysin vapaa-ehtoista, ilman mitään pakkoja tai kitumista. Jos joskus olenkin tehnyt valintojani esimerkiksi urheilun suhteen sen perusteella, että on pakko, niin nykyään ei ole. Menen kuntosalille, koska haluan ja koska rakastan sitä. Vaikka en ikipäivänä saavuttaisi unelmieni vartaloa, menisin salille silti. Siitä tulee hyvä mieli ja hyvä olo. Ulkonäköön liittyvät tavoitteet on sivuseikka, koska en ole ammattilainen. Mutta totta kai niitäkin minulla on. Muhkea takamus, leveät hartiat, timmi keskivartalo. 5-10 kiloa painoa pois. Mutta en enää treenaa salilla niiden vuoksi. Ne tulevat sivutuotteena. Ulkonäkökeskeinen treenaaminen ei usein ole kovin kauaskantoista.

 

 

Koska olin laihduttanut vuodesta 2013 melkein yhtäjaksoisesti syksyyn 2017, en enää saavuttanut yhtäkään omista tavoitteistani. Mulla ei ollut hyvä olla, en nauttinut treeneistä, en laihtunut, massa ei kasvanut eikä tapahtunut siis yhtään mitään muutakaan. Siirryin itseäni fiksumman ihmisen kehoituksesta ylläpidolle ja homma on alkanut taas kulkea. Ylläpidolla mennään vielä noin viisi kuukautta ja keväällä on aika ottaa loput löysät pois, ne jotka kulkivat väkisin mukanani, koska olin liian ankara itselleni. Vähemmän on enemmän ja sen todellakin nyt tiedän varsin hyvin.

 

 

Kaiken toiminnan tärkein tavoite minulle on siis liikunnan ilo, kehittyminen omassa lajissa ja itselle tärkeissä jutuissa. Ilon kautta tekeminen ja hyvä olo. Ei tekeminen siksi, että pitää vaan siksi että se on mukavaa. Joskus junan käynnistymiseen voi mennä aika kauan aikaa, mutta kyllä se palkitaan! Pian kaikki kulkee kuin itsestään, eikä kaipaa enää työstä palautumiseen suklaata vaan kunnon punttitreeniä ja hyvät yöunet. Jos siis luet tätä ja pohdit omaa harrastustasi tai uuden harrastuksen aloittamista, haluan sanoa, että mikään harrastus ei ole voimaannuttava jos sitä  suorittaa.  Sen tottavie itse olen kantapään kautta oppinut ja voin sanoa, että siinä meni aivan liian kauan aikaa!  Se että on tavoitteita, joihin pyrkii määrätietoisesti, ei tarkoita velvollisuutta suorittaa. Täysillä voi tehdä myös täysin vapaaehtoisesti ja jos laji on oikea, se sujuu itsestään. Yksi tavoitteistani onkin pitää tämä kirkkaana mielessä niinäkin hetkinä, kun sisäinen höyryjuna meinaa päästellä menemään liian kovaa.

<3: Tanja

 

Ps. Jatkossa luvassa postauksia ylläpitoajan treeneistä ja myöhemmin keväällä sitten dieetti-asiaa. Tilaathan poselandin uutiskirjeen, niin saat uusista postauksista infoa ensimmäisten joukossa. 🙂

Sulje