Lisäravinteet joita käytän

Lisäravinteet, joita käytän ja miksi

Lisäravinteiden sanotaan tuovan treeniin vain noin 2%. Tuo 2% on tavan tallukalle ihan äärettömän pieni luku. Millä kaavalla sitten lie laskettu ja mikä on se mittaustapa, jolla tuohon on päästy. Vai onko sittenkin vain tarkoitus osoittaa, että niiden käyttäminen tai käyttämättä jättäminen ei ratkaise kokonaistilannetta oleellisesti? Vaikka kannatankin esimerkiksi palautusjuomaa treenin jälkeen, uskon myös, että nousujohteista kehitystä pystyy saavuttamaan ilman purkin purkkia. Ainoaksi välttämättömäksi purkista napsittavaksi aineeksi väitän D-vitamiinia.

Vaikka lisäravinteet itse miellänkin nimenomaan täysin vapaaehtoisiksi tuotteiksi, löytyy minunkin kaapista jos jonkinmoista nappia ja jauhetta. Haluan painottaa taas, että kirjoitan kaikki mielipiteeni lisäravinteista täysin harrastelijapohjalta. Ammattilas-genre on täysin omanlaisensa juttu, jonne ei tässä blogissa mennä. Aivan liian vähän kuitenkin kirjoitetaan harrastelijan näkökulmasta lisäravinneviidakosta. Haluan tuoda kirjoituksellani esiin nyt sitä puolta. Meidän perus salipirkkojen ei tarvitse tärvätä omaisuutta jauheisiin voidaksemme olla ihan kelpotreenareita. Tottakai se värikäs juoma sheikkerissä voi näyttää vettä vakuuttavammalta, mutta käytännössä esimerkiksi huonoa treeniä se ei pelasta.

Mitä lisäravinteita mun kaapista sitten löytyy?

Olen koittanut pitää purkit minimissä ja valita käyttöön ne eniten kokonaisvaltaista hyvinvointia tukevat tuotteet. Ihmeitä ei tehdä millään lisäravinnepillereillä, mutta näiden tarkoitushan onkin toimia terveyden tukena.

 

D-vitamiinin lisäksi käytän sinkki-C-vitamiiniyhdistelmää ja lisäksi vielä monivitamiinia. Tietoisesti minulla on käytössä kaksi D-vitamiinivalmistetta päällekäin. 100mikrogramman D-vitamiinia voi ottaa vaikka jokatoinen tai joka kolmas päivä. Todellisuudessa D-vitamiinin yliannostusrajat ovat niin korkealla, ettei yliannostuksen vaaraa tule edes päivittäisestä käytöstä.

Omega-3 on käytössä epäsäännöllisesti, lähinnä silloin, kun se kuuluu johonkin tiettyyn dieettiin. Tällä hetkellä syön sitä päivittäin. Omega-3 on hieman parjattu ja kiistelty pilleri, jota ehkä kukaan kirurgi ei koskaan suosittelisi syömään. Verenvuototilanteessa se tottakai saa aikaan massiivisemman vuodon, mutta toisaalta jos mietitään kumpi on varmempaa – saada sydänsairaus vai joutua esimerkiksi auto-onnettomuuteen.. Totean, että kukin tekee miten haluaa.

Jauheista säännöllisessä käytössä on lähinnä glutamiini päivittäin. Glutamiinin nautin sitruunaveden tai vitamiiniporeen seassa. Glutamiinia kannattaa lisätä etenkin, kun flunssa antaa ensimmäiset merkkinsä. Sitä voi nauttia tuolloin vaikka 5g kolmesti päivässä. Glutamiinilla on saatu pienimuotoisesti tutkittuna lupaavia merkkejä myös IBS-potilaiden vatsavaivoissa, erityisesti heillä, joilla on ripulipainotteinen vaiva. Kiinnostuneet voivat tsekata tuon tutkimuksen tästä. Itselläni ei IBS-vaivaa ole, joten en pysty omakohtaista kokemusta tähän heittämään, mutta kuulisin kokemuksia mielelläni, jos joku päätyy tätä kokeilemaan.

Toinen jauheena nautittavista lisäravinteista on laturiin viskattava kreatiini, jota en nyt dieetillä luonnollisesti käytä (en halua yhtään nestettä lisää kroppaan). Kreatiinihan on siis aminohappo, ei mitään sen ihmeellisempää kamaa. Karkeasti kreatiinin vaikutus perustuu ATP:n, jolle kreatiini luovuttaa fosfaattinsa ja mitä enemmän lihakseen on ladattuna kreatiinia, sen enemmän noita ATP-molekyylejä voidaan ladata ja sen enemmän lihas jaksaa puskea töitä. Itse olen funtsinut tästä olevan hyötyä eniten silloin, kun ollaan offilla tai treenataan muuten kovaa, ja tarvitaan ne viimeisetkin toistot välttämättä mukaan. Nyt dieetillä mun treeni on paljon tätä kevyempää ja kreatiini saa vanheta kaapissa.

Näiden lisäksi olen viimekuukaudet ollut huolissani ihoni kunnosta. 30-v. lähestyy ja pelkään kuollakseni sitä päivää, kun alan vanhentua myös iholtani. Ostin kokeeksi tuota iho+ ravintolisää. Toisaiseksi en ole huomannut mitään ihmeellistä vaikutusta, toisaalta vähän tämmöistä ennaltaehkäisyähän tämä koko kokeilu olikin. Saa nähdä, jääkö pysyvämpään käyttöön.

<3: Tanja

0

Vastaa