Täysi feikki – vai lupa tuoda esille haluamiaan asioita

Feikki, kylmä ja paha ihminen

Edellinen viikko on ollut monella tavalla maata järisyttävä. Meillä täällä periferiassa on talven aikana satanut lunta niin paljon, ettei keittiön ikkunasta näe muuta kuin kinokset. Nyt sää on (lopultakin) vaihtumassa vuodenajan mukaiseksi eli kevääksi (!!) ja kaikki lumimassa on lähtenyt vyörymään. Lumityöt ei ole meidän perheen vahvuus. Kun lunta sataa, ajetaan autoilla ristiin rastiin pihassa ennen kuin kukaan ehtii kaivaa kolaa esiin. Siksi lunta pakkaa ajoväylälle valehtelematta 50cm talven aikana. Kun se lähtee sulamaan, ei riitä yksi tai kaksi kertaa kun kaivan autoa sohjosta pois. Koska jälkiviisaus on paras viisaus, päätän aina tässä kohti vuotta ennakoida. Hakkaan jäitä kirveellä pihasta ja työnnän jokaisella kulkemalla kolallisen sohjoa pois. Parina iltana noissa jäänsiirtelyhommissa (0vat muuten mieheni mielestä maailman turhinta hommaa) on vierähtänyt tovi jos toinen. Loput illat olen tehnyt niinikään maailman turhimpia hommia – kotihommia. Mikään ei näy missään. Koti on sekaisin ja aivotoiminta sotkun takia koetuksella.

Kaiken tämän lisäksi sain viimeviikolla kuulla kunniani. Olen kuulema aivan täysi feikki ulospäin. Tästä episodista en tule kirjoittamaan sen enempää. Kai pitäisi, jos haluaisin olla todellinen. Vai pitäisikö sittenkään? En tarvitse enkä halua vastausta siihen, riittää että olen miettinyt teemaa omassa mielessäni. Jos kirjoittaa julkisesti, on lupa tuoda esille asioita, joita itse haluaa. Olen kirjoittanut todella realistisesti mm. tunne-elämästäni, lihavuuden aiheuttamista ajatuksista ja omasta kehon kuvasta. Se riittäköön. Yksityiselämä on yksityiselämää, enkä halua sotkea sitä blogiin tai someen, en tänään enkä ensiviikolla.

Yksityiselämään kuuluu aina myös muita ihmisiä. Mielestäni perheenjäsenillä pitää olla oikeus päättää, esiintyvätkö se julkisissa saiteissa. Siksi en postaa tunnistettavia kuvia lapsistani, ja kavereistakin vain heidän luvallaan.

On kuitenkin totta, että mulla on ympärilläni puskureita. Ensinnäkin en jää vellomaan ikäviin asioihin, vaan keskityn elämän positiivisiin juttuihin ja kirjoitan pääasiassa niistä. Hyvä fiilis lisää hyvää fiilistä ja positiivisuus on mulle voimavara. Toiseksi, lähelleni pääsee vain ihmiset, ketkä lähelle kuuluvat. Voin olla joukon pelle tai luokan näkyvin osanen ilman, että kukaan oikeasti tietää kuka olen. Siksi mulle olisi luontaista pitää blogi myös kliinisenä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö olisi aito oma itseni niissä asioissa, joista kirjoitan. Tämä on mun tapa tehdä juttuani. Toisilla on toisenlaiset tavat ja jokaiselle suotakoon heidän oma tyyli. Uskokaa pois, kaikki mitä näette ja luette, on kyllä minua. En vaan avaa ihan kaikkea kaikille, eikä tarvitsekaan.

 

<3: Tanja

 

4
Jaa:

This Post Has 2 Comments

  1. Tätä blogia lukiessa ja sinua ei henkilökohtaisesti tuntevana, feikkiydestä voisin sanoa, että pieni huumorilisä voisi keventää ja tuoda sinua lähemmäksi lukijaa. Tekstit on aika kliinisiä, puuttuu elämänmaku. Joku arkinen kömmähdys voisi virkistää tekstiä. (nauroin kuollakseni eräälle toiselle tekstille, kun oli kesken lenkin tajunnut, että housut olivat revenneet peffasta.) Suorittaminen ja ulospäin kakki on ok välittyy vahvasti kirjoituksistasi, ehkä se luo joillekkin ajatuksen feikki-ihmisestä. Nämä on vain minun, vieraan ulkopuolisen ajatuksia.

    1. Moikka Minna! Kiitos rakentavasta kommentistasi. Tuo on ihan totta! Täytyy miettiä, voisiko sitä raottaa vielä palan persoonastaan 🙂

Vastaa

Close Menu

Black Friday